Richard Adler

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Richard Adler (3. elokuuta 1921[1] New York, New York[2]21. kesäkuuta 2012 Southampton, New York[2]) oli yhdysvaltalainen laulujen- ja musikaalintekijä.[3]

Adler syntyi New Yorkissa pianisti-isän pojaksi ja opiskeli Pohjois-Carolinan yliopistossa.[3] Muusikkona hän oli pääosin itseoppinut.[4] Palveltuaan toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain laivastossa hän aloitti työnsä sanoittajana. Vuonna 1950 Frank Loesser esitteli hänet säveltäjä ja sanoittaja Jerry Rossille ja nämä aloittivat menestyksekkään yhteistyön. He voittivat kaksi Tony-palkintoa musikaaleilla The Pajama Game (1954) ja Damn Yankees (1955).[4][3] Damn Yankees perustui Faustin tarinaan.[4]

Jerry Ross kuoli marraskuussa 1955. Adler jatkoi lauluntekijän uraansa itsenäisesti ja julkaisi myös yhteistyössä Robert Allenin kanssa kappaleen ”Everybody Loves a Lover”, joka nousi Doris Dayn levyttämänä listoille vuonna 1958. Hän teki myös muun muassa mainos- ja televisiomusiikkia. Vuosina 1965–1969 hän toimi Valkoisen talon taiteellisena konsulttina[4] ja vuosina 1964–1977 Washingtonissa sijaitsevan John F. Kennedy Center for the Performing Arts -taidekeskuksen johtokunnan jäsenenä.[3]

Adler sai urallaan neljä Pulitzer-ehdokkuutta orkesteriteoksillaan Retrospectrum (1979), Yellowstone Overture (1980), Wilderness Suite (1983) ja The Lady Remembers (1985). Hänen säveltämänsä baletti Eight by Adler voitti Emmy-palkinnon vuonna 1984.[3]

Richard Adler kelpuutettiin vuonna 1984 Songwriters Hall of Fameen.[3] Vuonna 1990 hän julkaisi omaelämäkertansa You Gotta Have a Heart.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Richard Adler – Timeline Songwriters Hall of Fame. Viitattu 21.7.2010. (englanniksi)
  2. a b Kennedy, Mark: Composer, lyricist Richard Adler dies at 90 in NY 22.6.2012. The Associated Press. Viitattu 23.6.2012. (englanniksi)
  3. a b c d e f g Richard Adler Songwriters Hall of Fame. Viitattu 21.7.2010. (englanniksi)
  4. a b c d Lynn Vought: Richard Adler Allmusic. Viitattu 2.11.2011. (englanniksi)