Ren Gill

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ren
Henkilötiedot
Koko nimi Ren Eryn Gill
Syntynyt29. maaliskuuta 1990 (ikä 34)
Bangor, Gwynedd, Wales
Muusikko
Soittimet kitara, piano
Yhtyeet Trick The Fox, The Big Push
Aiheesta muualla
Kotisivut

Ren Eryn Gill (s. 29. maaliskuuta 1990) on brittiläinen, Walesissa syntynyt laulaja-lauluntekijä, rap-artisti, tuottaja ja multi-instrumentalisti. Hänet tunnetaan sooloartistina nimellä Ren sekä mm. Brightonissa katusoitostaan tunnetuksi tulleen The Big Push -yhtyeen jäsenenä.[1]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gill kasvoi Walesissa Angleseyn saarella pienessä Dwyranin kylässä.

Hän herätti levy-yhtiön huomion vuonna 2009, kun hän opiskeli musiikkialaa Bath Spa Universityssä ja toimi katusoittajana. Gill sai levytyssopimuksen Sonyn kanssa. Samoihin aikoihin hän kuitenkin sairastui äkillisesti, ja huononeva terveydentila katkaisi toiveet musiikkiurasta, kun levynteko ei edennytkään sovitusti ja sopimus Sonyn kanssa raukesi. Seuraavien vuosien aikana Gill sai useita vääriä diagnooseja, kuten masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja krooninen väsymysoireyhtymä, kunnes hänellä joulukuussa 2015 lopulta diagnosoitiin borrelioosi.[2]

Sairaudestaan huolimatta hän jatkoi musiikin tekemistä kykyjensä mukaan, ja debyyttialbumi Freckled Angels julkaistiin alkuvuonna 2016. Albumin nimikappale on omistettu Gillin hyvälle ystävälle, ja sen mukaan on myös nimetty Angleseyssa sijaitseva ravintola.[3] Vuonna 2017 Gillin kappale "Patience" oli mukana kroonista väsymysoireyhtymää käsittelevän Unrest-dokumentin ääniraidalla. Gill myös esiintyy dokumentissa lyhyesti.[4]

Joukkorahoituskampanjan avulla Gill sai viimein sairauteensa asiantuntevaa hoitoa,[5] ja vuonna 2016 tehtyjen kantasoluhoitojen[6] ansiosta hänen terveydentilansa koheni siinä määrin, että hän pystyi jatkamaan täysipainoisemmin työtään musiikin parissa. Tammikuussa 2023 Gill matkusti Kanadaan saamaan lisää hoitoa borrelioosin aiheuttamiin ongelmiin. Kolmen kuukauden pituiseksi aiottu oleskelu piteni ongelmien monimutkaisuuden vuoksi vähintään kuudeksi kuukaudeksi, ja järjestämänsä joukkorahoituskampanjan turvin Gill sai nopeasti kokoon tarvittavan summan maksaakseen hoitojakson.[7]

Gill julkaisee musiikkinsa yhteistyössä riippumattoman lontoolaisen media- ja viihdealan yrityksen The Other Songsin kanssa.[8][9]

Gillin tuotanto sisältää tyylillisesti hyvin vaihtelevia ja eri tyylilajeja yhdisteleviä kappaleita. Vuonna 2020 julkaistu, yhteiskunnallisesti kantaaottava, rapia ja laulua yhdistävä ”Money Game Part 2”[10] sai runsaasti huomiota, kun siitä tehty Luigi-meemi lähti leviämään.[11] Tuotannon rap-puolta edustavat mm. kappaleet ”The Hunger”[12] ja Beastie Boys -vaikutteinen ”What You Want”[13] vuodelta 2022, kun taas kappaleet ”Jenny's Tale” (2019), ”Screech's Tale” (2019) ja ”Violet's Tale” (2022) muodostavat yhdessä tarinallisen trilogian, jossa puhetta ja laulua säestetään pelkästään kitaralla.[14] Gill on kuvaillut musiikkiaan leikkimielisesti nimellä bardcore, viittauksena kelttiläisten kulttuurien laulaviin tarinankertojiin eli bardeihin.[15] NME:n haastattelussa syksyllä 2023 Gill totesi haluavansa tulla tunnetuksi tarinankertojana ja uudenlaisen, yhteyksiä etsivän ja rakentavaa keskustelukulttuuria edistävän vastakulttuurin edustajana polarisaatioon taipuvaisissa nyky-yhteiskunnissa.[16]

Gill on haastatteluissa kertonut myös haaveestaan luoda musiikkia ja tarinankerrontaa uudella tavalla yhdistävä tv-sarja suoratoistopalveluun. Yhteistyökumppanina sarjahankkeessa toimii Samuel Perry-Falvey, joka on kuvannut monia Gillin musiikkivideoista.[17]

Vuoden 2022 joulukuussa Gill julkaisi kappaleen ”Hi Ren”, joka sai nopeasti suosiota YouTubessa keräten noin neljä miljoonaa katselukertaa ensimmäisen kuukauden aikana julkaisun jälkeen. Video on saanut runsaasti levitystä etenkin YouTuben reaktiokanavien kautta mm. Knox Hillin, Stevie Knightin, Cliff Beatsin, The Darkness -yhtyeen Justin Hawkinsin sekä The Charismatic Voice -kanavan reagoitua siihen hyvin positiivisesti.[18] Videon kommenteissa Gill kertoo kappaleen pohjautuvan hänen omiin kokemuksiinsa fyysisestä ja psyykkisestä sairastumisesta.[19] "Hi Ren" sai kunniamaininnan Prague Music Video Awards -palkintogaalassa parhaan eurooppalaisen musiikkivideon kategoriassa huhtikuussa 2023.[20] Seuraava kappale ja musiikkivideo ”Sick Boi” tuli ulos tammikuussa 2023.[21] Sick Boi on myös Gillin toisen, lokakuussa 2023 julkaistun albumin nimi.[22] Albumi nousi heti julkaisunsa jälkeen Ison-Britannian virallisen albumilistan kärkeen.[23] Saavutusta voi pitää merkittävänä erityisesti siitä syystä, että Gill vietti julkaisua edeltävät kuukaudet Kanadassa hoidettavana borrelioosin vuoksi eikä keikkaillut lainkaan ennen albumin ilmestymistä.[24]

Kesäkuussa 2023 Gill julkaisi kappaleen "Suic*de", jonka loppuosa on kunnianosoitus hänen itsemurhan tehneelle ystävälleen Joe Hughesille.[25] Kappaleen julkaisun yhteydessä Gill järjesti myös varainkeruukampanjan merietsintöjä suorittavalle vapaaehtoisjärjestölle. Haastatteluissa hän on kertonut läheisen itsemurhan vaikutuksesta elämäänsä ja omasta pyrkimyksestään tuoda vaikeitakin asioita esiin musiikin kautta.[26][27][28]

Keväällä 2024 Gill ilmoitti sosiaalisessa mediassa aikeistaan kertoa sairastumisestaan ja muista kohtaamistaan haasteista ensi kertaa julkisesti kokonaisen tarinan muodossa, tavoitteenaan tarjota tukea muille vastaavissa tilanteissa oleville. Tarinan ensimmäinen osa nimeltä "Chapter 1" julkaistiin YouTubessa 2. toukokuuta 2024.[29]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ren Gill Discogs. Viitattu 4.2.2023. (englanniksi)
  2. Kate Pickles: Lyme disease forces musician to give up his dream career with Sony Mail Online. 10.3.2016. Viitattu 4.2.2023.
  3. Jack Gower: Freckled Angel freckled-angel.co.uk. Arkistoitu 24.1.2022. Viitattu 21.9.2023.
  4. ”Unrest”. Jennifer Brea (käsikirjoitus). 2017-09-22.
  5. Brighton musician dumped by Sony over illness goes to US for treatment Brighton and Hove News. 26.5.2016. Viitattu 4.2.2023. (englanniksi)
  6. Nina Simone once said that it was an artists duty for their work to fearlessly reflect their life circumstances. In 2016 I had a stem cell transplant... | By Ren | Facebook www.facebook.com. Viitattu 4.2.2023. (englanniksi)
  7. Help Ren get medical treatment!, organized by Ren Gill gofundme.com. Viitattu 4.2.2023. (englanniksi)
  8. The Other Songs lands first No.1 album with Ren's Sick Boi www.musicweek.com. Viitattu 20.10.2023. (englanniksi)
  9. About The Other Songs. Viitattu 20.10.2023. (englanniksi)
  10. https://www.youtube.com/watch?v=YonS9_QJbp8
  11. She Sells Seashells on the Sea Shore Know Your Meme. Viitattu 5.2.2023.
  12. https://www.youtube.com/watch?v=1T_fLytBFM4
  13. https://www.youtube.com/watch?v=jrjp4Du0rEc
  14. https://www.youtube.com/watch?v=TYAnqQ--KX0
  15. ”Ren - Hi Ren - First Time Reaction”. fi-FI
  16. ”Ren on new album 'Sick Boi', having to turning down Glastonbury and managing his health”. fi-FI
  17. ”REN INTERVIEW EXCLUSIVE! Family, Touring, Netflix, the Future & much MORE @RenMakesMusic”. (englanniksi)
  18. F***in’ Hell, This Is Mind-Blowing. Youtube.
  19. Ren - Hi Ren. Youtube.
  20. WINNERS praguemusicawards.com. Viitattu 24.4.2023. (englanniksi)
  21. Ren - Sick Boi. Youtube.
  22. Clash Magazine Music News, Reviews & Interviews, Robin Murray: Ren Announces New Album 'Sick Boi' | News Clash Magazine Music News, Reviews & Interviews. 18.8.2023. Viitattu 13.10.2023. (englanniksi)
  23. Ren's Sick Boi beats Rick Astley's Are We There Yet? to claim Number 1 album Official Charts. 20.10.2023. Viitattu 20.10.2023. (englanniksi)
  24. Rick Astley vs Ren: Newcomer album chart challenge to 80s legend BBC News. 18.10.2023. Viitattu 20.10.2023. (englanniksi)
  25. Nick Reilly: Meet Ren, the viral songwriter who finds beauty in the bleakest of situations Rolling Stone UK. 9.6.2023. Viitattu 9.6.2023. (englanniksi)
  26. Mental health: Singer Ren Gill wants more conversations BBC News. 28.6.2023. Viitattu 29.6.2023. (englanniksi)
  27. Ren - the Welsh musician attracting millions to his extraordinary music Nation.Cymru. 8.3.2023. Viitattu 12.3.2023. (englanniksi)
  28. The Ren interview youtu.be. 1.5.2023. Viitattu 2.3.2023.
  29. Chapter 1 youtube.com.