Radio ELVI

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Radio ELVI on elokuva- ja videoyhdistys Kainuun ELVI ry:n leiriradio. Radio Elvi on toiminut kainuulaisilla viestintäleireillä Paltamossa ja Vuolijoella. Radio Elvin tavallisin taajuus on ollut 90,0 MHz.[1]

Kainuun ELVI ry on järjestänyt lähinnä lapsille ja nuorille suunnattuja viestintäleirejä vuodesta 1990 alkaen. Alussa puuhamiehinä olivat mm. uuralaislähtöinen Veli-Matti Karppinen[2], paltamolainen Markku Korhonen, kajaanilaiset Veli-Matti Immonen, Petri Koistinen ja Jouni Taponen. Osallistujia leireillä on ollut n. 3000. Ensimmäinen viestintäleiri Paltamon Saunasalmella Iijärven koululla oli Soidinsuon koulun viestintäleiri toukokuussa 1990. Leirin johtajana oli opettaja Tapio Suvanne. Suomen Viestintäkasvatuksen seura ry:n ja Kainuun Elvin yhteinen viestintäleiri pidettiin pidettiin samassa paikassa viikkoa myöhemmin. Ensimmäisten vuosien aikana radio Elvi toimi kaiutinverkossa.

Elvin viestintäleirit pidettiin Paltamon Iijärvellä 1990-1996, Vuolijoen Kuusirannalla 1997-2001, Kainuun Opistolla Mieslahdessa 2002-2007 ja 2009-2010, Paltamon Savirannan koululla 2008.[1]

Radio Elvin ensimmäinen radioaalloilla tapahtunut lähetys oli Iijärven koululta v. 1995 taajuudella 90 MHz. Lähetystehoa oli 20 W. V. 1996 lähetystehoa oli 150 W.[3]
Vuosina 1997 -2000 radio toimi Vuolijoella Kuusirannassa 20 - 150 Watin teholla taajuudella 90,0 MHz. Kuusirannasta lähetys tapahtui v. 2001 taajuudella 89,7 MHz (50W) ja se releoitiin Digitan Vuokatin radioasemalta[4] 1 kW:n teholla.[3][5]
Radio Elvi lähetti Mieslahdesta v. 2002- 2004 50 W:n teholla taajuudella 90.0 MHz. V. 2005 radio lähetti Mieslahdesta taajuudelle 87,9 MHz (30 W) ja se releoitiin Vuokatista 250 W:n teholla. Vuokatissa antennin korkeus oli 202 metriä meren pinnasta. Myöhemmin lähetykset 2010 asti on releoitu 300 MHz:n ULA-linkin kautta Vuokattiin, jossa on ollut 1 kW:n lähetysteho.[3][6]

Digitan yhteyshenkilöt Vuokatissa ovat olleet mm. aseman johtaja Heikki Kuikka sekä insinööri Aarne Tarkkonen. Leireistä suurimman vetovastuun ovat kantaneet paltamolaiset radioamatöörit Tanja Korhonen (OH8HDL)[6] ja Markku Korhonen (OH8UV) sekä kajaanilainen Jouni Taponen. Radioryhmän vastaavina ohjaajina on ollut mm. suomussalmelainen Olli-Matti (Ola) Lappalainen ja kajaanilainen Jarkko Rehmal.[7]

Radio Elvin lähetyksistä ovat vastanneet viestintäleirien jälkeisellä viikonlopulla radioamatöörit Iisalmen Radiokerhon[8] (OH7AI/8), Kajaanin Korvenpoikien Radiokerho (OH8AK) ja Garde Partyn radiokerhon (OH8G) kesäleireillä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Romppainen, Hannu: Paltamon historia autonomian ajasta maakuntahallintoon. Teoksessa: Paltamo : Kainuun emäpitäjä. Paltamo: Paltamon kunta, 2013. ISBN 978-951-97370-4-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]