Puksipuut

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Puksipuut
Isopuksipuu (Buxus sempervirens)
Isopuksipuu (Buxus sempervirens)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Alaluokka: Rosidae
Lahko: Buxales
Heimo: Puksipuukasvit Buxaceae
Suku: Puksipuut Buxus
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Puksipuut Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Puksipuut Commonsissa

Puksipuut eli koiranpensaat (Buxus) [1] on noin 70 lajia käsittävä suku puksipuukasvien (Buxaceae) heimossa. Ne ovat ainavihreitä pensaita tai pieniä puita. Lajeja kasvaa luonnonvaraisena Euroopan länsi- ja eteläosissa, Aasian lounais-, etelä- ja itäosissa, Afrikassa, Etelä-Amerikan pohjoisimmassa osassa, Keski-Amerikassa ja Meksikossa. Suurin osa lajeista kasvaa trooppisilla tai subtrooppisilla alueilla.

Suomessa on kasvatettu perinteisesti puksipuita lähinnä ruukussa ja talvehdittamalla ne valoisassa viileässä kellarissa. Talvehtiminen epäonnistuu liian lämpimässä ja kuivassa tilassa.

Lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Buxus sempervirens - isopuksipuu[1] on Euroopassa yleisin laji. Etelä-Suomessa puutarhamyymälöistä saatavat yleisimmät lajikkeet ovat isopuksipuu "Buxus sempervirens," reunuspuksipuu "Buxus sempervirens Suffruticosa" sekä "Buxus microphylla Faulkner." Näistä reunuspuksipuu "Suffruticosa" on herkin pakkasvaurioille, eikä sitä kannata istuttaa avomaalle. "Suffruticosan" heikko talvenkestävyys on osaltaan vaikuttanut suomalaisten käsityksiin puksipuista. Silti puutarhamyymälät ottavat myyntiin näitä heikommin meillä menestyviä lajikkeita, koska niitä on helposti saatavilla edullisesti Keski-Euroopasta, eivätkä suomalaiset asiakkaat osaa vaatia kestävämpiä lajikkeita. Isopuksipuu talvehtii I-vyöhykkeellä vain hyvin suojattuna avomaalla ja on hyvin herkkä kevätahavalle.
  • Buxus microphylla - japaninpuksipuu[1]. Vaaleanvihreälehtinen japaninpuksipuu on osoittautunut Suomessa melko kestäväksi. Paksu lumihanki talvisin luo suotuisat olosuhteet kasvien menestymiselle. Talvenkestävyys vaihtelee lajikkeittain. Yleisesti saksalaiset taimistoviljelijät pitävät isopuksipuita kestävämpinä kuin japaninpuksipuita. "Buxus microphylla Faulkner" on osoittautunut melko kestäväksi lajikkeeksi avomaalla I- ja jopa II-vyöhykkeellä, mutta hyvä talvehtiminen edellyttää kunnollista lumipeitettä ja suojausta kevätauringolta.

"Buxus microphylla Green Gem" ja "Buxus microphylla Green Velvet" ovat kanadalaisia uutuuslajikkeita, jotka on kehitetty risteyttämällä isopuksipuita ja japaninpuksipuita (Buxus microphylla var. koreana x Buxus sempervirens). Niille ominaisia piirteitä ovat isopuksipuun tummanvihreä tuuhea lehdistö ja puksipuuksi erinomainen kevätahavan kesto. Nämä lajikkeet kasvavat luonnostaan siron muotoisiksi eikä niitä ole välttämättä tarvetta leikata. "Green Gem" kasvaa hyvin hitaasti noin 30-60 cm korkeaksi pyöreähköksi pensaaksi ja "Green Velvet" sitä nopeammin ja selkeästi suuremmaksi, noin metrin korkuiseksi ja korkeuttaan leveämmäksi pensaaksi muutaman kymmenen vuoden kuluessa mikäli ei satu paleltumaan sitä ennen. Molemmat lajikkeet talvehtivat suojattuina II-vyöhykkeellä. [2][3]

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puksipuut viihtyvät puolivarjossa ja auringossa ja ne vaativat keskimääräisen kastelun ja lannoituksen. Juuristo on hyvin lähellä pintaa. Puita ei saa leikata liian myöhään kesällä, sillä uudet kehittyvät versot eivät tuolloin ehdi vahvistua ja "puutua" ennen talven tuloa. Useimmat talvikuolemat aiheutuvat kevätahavasta ja puksipuut vaativatkin tehokasta suojausta kevätauringon poltteelta. Samalla keväällä kasvin herätessä talven jäljiltä sen juuristo saattaa olla yhä roudassa ja veden saanti mahdotonta. Puksipuun juuria kannattaa kastella haalealla vedellä lumien sulamisaikaan ja nopeuttaa siten roudan sulamista. Minkään lajikkeen talvenkestävyyttä ei voida taata edes eteläisimmässä Suomessa.

Hyötykäyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puksipuiden hienosyinen puuaines on suosittua puutöissä ja soittimien osina.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Toim. Räty, Ella ja Alanko, Pentti: Viljelykasvien nimistö - Kulturväxternas namn. Helsinki: Puutarhaliitto, 2004. ISBN 951-8942-57-9.
  2. Buxus 'Green Gem' Viitattu 28.6.2011.
  3. Buxus 'Green Velvet' Viitattu 28.6.2011.