Pippuriruutapuu
| Pippuriruutapuu | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Zanthoxylum piperitum (L.) DC. |
||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
| |
Pippuriruutapuu (Zanthoxylum piperitum) on Itä-Aasiasta kotoisin oleva puu.
Kiinassa ja Itä-Aasiassa elävä piikikäs pippuriruutapuu tekee ruosteenpunaisia pieniä marjoja, joiden sisällä on pieni musta siemen. Siemeniä ei yleensä käytetä, joten ne poistetaan myytävistä marjoista. Mausteen maku on sitruunainen, sen polte on melko terävä ja se aiheuttaa kielessä lievää tunnottomuutta. Paahtamalla maku pyöristyy huomattavasti.[1] Mauste on suosittu muun muassa Sichuanin, Bhutanin, Tiibetin, Nepalin ja Japanin keittiöissä. Pippuriruutapuun marjoja myydään muun muassa nimillä anispippuri, kiinanpippuri, japaninpippuri, sichuaninpippuri ja fagara.
Myös puun lehtiä käytetään mausteena ja koristeena,[2] erityisesti japanilaisessa keittiössä.
Nimestään huolimatta puu ei ole sukua pippurille.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ (englanniksi) Gernot Katzerin maustesivut
- ↑ Plants for a Future
Sivulta puuttuu