Pikkutalvikki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pikkutalvikki
Pyrola minor 190605.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ericales
Heimo: Kanervakasvit Ericaceae
Suku: Talvikit Pyrola
Laji: minor
Kaksiosainen nimi
Pyrola minor
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Pikkutalvikki Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Pikkutalvikki Commonsissa

Pikkutalvikki (Pyrola minor) on pohjoisella pallonpuoliskolla esiintyvä, erityisesti rehevissä metsissä kasvava valkokukkainen kasvi.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikkutalvikin kukinto.

Pikkutalvikilla on luikerteleva maavarsi, josta nousee 5–20 cm korkeita lehdettömiä kukkavarsia. Varsien juurella on vihreinä talvehtivia ruusukelehtiä. Ohuet, hieman kurttuiset lehdet ovat 2–5 cm pitkiä, leveänsoikeita ja kärjestä pyöreitä tai hyvin lyhytsuippuisia. Lehti on väriltään usein punertava. Lehden ruoti on tavallisesti lapaa lyhyempi ja siipipalteinen. Pikkutalvikin kukinto on pysty terttu. Se kukkii kesä-heinäkuussa nuokkuvin, pallomaisin, vaaleanpunertavin tai aivan valkoisin kukin joita on 7–16 kappaletta kukinnossa. Pikkutalvikin emin luotti näkyy juuri ja juuri terälehtien muodostaman kellon sisältä, kun isotalvikilla (P. rotundifolia) se on selvästi esillä.[1]

Pikkutalvikin ja isotalvikin välillä tunnetaan melko harvinainen risteymä (Pyrola minor x rotundifolia). Suomessa risteymiä tavataan useimmin maan pohjoisosista.[1]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikkutalvikkia tavataan yleisesti lähes koko Euroopassa läntisimpiä ja eteläisimpiä osia lukuun ottamatta. Levinnäisyysalue jatkuu Venäjän läpi Siperiaan, jossa lajia tavataan paikoitellen. Pikkutalvikkia kasvaa myös Grönlannissa ja laajalla alueella Pohjois-Amerikassa.[2] Suomessa pikkutalvikki on yleinen koko maassa.[3]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikkutalvikki viihtyy tuoreissa, lievästi soistuneissa ja lehtomaisissa kangasmetsissä, korvissa, metsäojien partailla ja hylätyissä sorakuopissa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 212.
  2. Den virtuella Floran: Klotpyrola (ruots.) Viitattu 6.6.2010.
  3. Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Kasviatlas 2009: Pikkutalvikin levinneisyys Suomessa Viitattu 6.6.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]