Isotalvikki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Isotalvikki
Illustration Pyrola rotundifolia0.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ericales
Heimo: Kanervakasvit Ericaceae
Suku: Talvikit Pyrola
Laji: rotundifolia
Kaksiosainen nimi
Pyrola rotundifolia
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Isotalvikki Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Isotalvikki Commonsissa

Isotalvikki (Pyrola rotundifolia) on pääasiassa rehevissä metsissä kasvava valkokukkainen talvikkilaji. Laji on levinnyt laajalle Eurooppaan ja Siperiaan. Suomessa sitä tavataan koko maassa.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähikuva isotalvikin kukinnosta.

Isotalvikki kasvattaa rönsyilevän maavarren, josta nousee 10–30 cm korkeita lehdettömiä kukkavarsia. Lehdet kasvavat kukkavarsien juurella ruusukkeina lähellä maanpintaa. Ruusukelehdet talvehtivat vihreinä. Lehdet ovat 1–5 cm pitkiä, paksuhkoja, sileitä ja pyöreähköjä. Lehden ruoti on siipipalteeton. Kukinto on pysty terttu. Valkoiset tai vihertävän valkoiset kukat ovat nuokkuvia, ja kukkien punertava emi on selvästi näkyvillä. Isotalvikki kukkii kesä-elokuussa.[1] Isotalvikki elää sienten kanssa symbioosissa, ja saa ravintonsa sienijuurillaan.[2]

Isotalvikista tunnetaan useita alalajeja, joista Fennoskandiasa esiintyy kolme: nimilaji etelänisotalvikki (ssp. rotundifolia), pohjanisotalvikki (ssp. norvegica) sekä dyyni-isotalvikki (ssp. maritima). Alalajit erottaa toisistaan lähinnä kokonsa puolesta sekä lehtien muodosta.[1][3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelänisotalvikkia tavataan Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopassa sekä Venäjällä pitkälle Siperiaan asti. Länsi-Euroopan mereisimmillä alueilla se on harvinaisempi kuin sisämaassa. Pohjantalvikkia esiintyy pääasiassa Kölivuoristossa ja pohjoisessa myös alavammilla alueilla Kuolan niemimaalle ja Vienanmeren ympäristöön asti. Dyyni-isotalvikkia tavataan vain suppealla alueella Pohjanmeren rannikolla Tanskasta Pohjois-Ranskaan.[4][5]

Suomessa isotalvikkia tavataan koko maassa. Etelä-Lappiin saakka vallitseva alalaji on etelänisotalvikki. Pohjanisotalvikkia tavataan Kainuun korkeudelta pohjoiseen, ja alalaji on yleisimmillään Pohjois-Lapissa.[1][6]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isotalvikkia tavataan tuoreissa ja lehtomaisissa kangasmetsissä, lehdoissa, rehevissä korvissa, letoilla, tunturiniityillä ja -kankailla. Pohjanisotalvikki on kalkinsuosija.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Retkeilykasvio 1998, s. 213.
  2. Vincenot L, Tedersoo L, Richard F, Horcine H, Kõljalg U, Selosse MA: Fungal associates of Pyrola rotundifolia, a mixotrophic Ericaceae, from two Estonian boreal forests.. Mycorrhiza., 2008, 19. vsk, s. 15-25. PubMed Viitattu 30.4.2012.
  3. Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 451.
  4. Anderberg, Arne: Pyrola rotundifolia subsp. rotundifolia (levinneisyysskartta) Den virtuella floran. 1997. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 7.6.2010. (ruotsiksi)
  5. Anderberg, Arne: Pyrola rotundifolia subsp. norvegica (levinneisyysskartta) Den virtuella floran. 1997. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 7.6.2010. (ruotsiksi)
  6. Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2010. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Kasviatlas 2009: Hakuavain isotalvikki Viitattu 7.6.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]