Pierre Schaeffer

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pierre Schaeffer (14. elokuuta 1910 Nancy19. elokuuta 1995 Aix-en-Provence) oli ranskalainen säveltäjä, insinööri, musiikintutkija ja kirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten konkreettisen musiikin koulukunnan perustajana, mutta hänen monialainen elämäntyönsä sisältää myös laajan kirjallisen tuotannon fiktiivisistä esseistä akustiikan tutkielmiin.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja opiskelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pierre Schaeffer syntyi 14.8.1910 Pohjois-Ranskalaiseen Nancyn kaupunkiin.[1] Hänen vanhempansa opettivat musiikkia Nancyn konservatoriossa, mutta hän itse päätyi insinööriopintojen pariin ja valmistui pariisilaisesta École supérieure d'électricité -oppilaitoksesta. Insinööriopintojensa lisäksi hän opiskeli matematiikkaa, filosofiaa ja musiikkia sekä toteutti taiteellisia taipumuksiaan katolisissa partioryhmissä.[2]

Ranskan yleisradio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1934 Schaeffer aloitti työskentelyn Strasbourgin televiestintäkeskuksessa, mistä hänet siirrettiin Pariisin radioon. Schaeffer työskenteli suurimman osan urastaan Ranskan yleisradioyhtiö ORTF:n palveluksessa. Hän toimi alkuvaiheessa radioteatterilähetysten äänisuunnittelijana, mutta vähitellen hänen työnsä nousi yhä itsenäisempään rooliin. Vuonna 1943 hän julkaisi tutkielman L´esthétique et la technique des arts-relais, joka käsittelee toistovälineen tekstiin tuottamia uusia merkityksiä. Hänen työssään ääni ei toiminut enää pelkkänä teatterin kulissina, vaan "puhui myös itse". Hän rinnasti kehityksen elokuvaan, joka oli alussa käytännössä teatteriesityksen taltiointia, mutta itsenäistyi pian omaksi taidemuodokseen. Vuonna 1943 perustettiin kokeilustudio Studio d´essai, jossa hän kehitti kokeellista lähestymistapaansa edelleen. Ensimmäinen konkreettisen musiikin esitys radiossa, concert de bruits, lähetettiin kuitenkin vasta sodan jälkeen 5. lokakuuta 1948.

Suhde Vichyn hallitukseen ja Ranskan vastarintaliikkeeseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schaeffer työskenteli Radio Jeunesse-ohjelmassaan Vichyn hallituksen rahoittamana. Hallitus ei kuitenkaan alkuvaiheessa osoittanut suurta kiinnostusta Schaefferin toimintaa kohtaan ja hänen työryhmänsä sai autonomian taiteellisten sisältöjen tuottamiseen. Schaefferin lähipiiriin kuului vastarintaliikkeen jäseniä ja hän itse oli aktiivisesti mukana liikkeen toiminnassa viimeistään vuonna 1943 äänitettyään liikkeeseen kuuluvien taiteilijoiden teoksia. Hän auttoi juutalaisia tuttaviaan palkkaamalla heitä orkesteriinsa ja auttamalla heitä salaamaan identiteettinsä. Schaefferin toiminnan todellisen luonteen paljastuttua vuonna 1944 hän sai potkut itse perustamastaan Studio d´essaistä. Saksalaismiehityksen jälkeen häntä kuulusteltiin myös kenraali Charles de Gaullen tukijoiden toimesta, koska hän oli tuottanut Vichyn hallituksen rahoittamia ohjelmia.[2]

Sodan jälkeinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan jälkeen Studio d´essai avattiin uudelleen ja Schaeffer kutsuttiin takaisin perustamaan Club d´Essai -ryhmää. Ryhmä toimi eräänlaisena kollektiivisena luovana laboratoriona, jossa Schaeffer jatkoi uudenlaisten äänellisten ilmaisutapojen etsimistä. Myöhemmin Schaeffer perusti Groupe de Recherche de Musique Concrète -ryhmän, jossa jatkoi taiteellista toimintaansa yhteistyössä mm. säveltäjä Pierre Henryn kanssa.[2] Schaeffer kuoli 19.8.1995 Aix-En-Provence:ssä Ranskassa.[3]

Tyyli, tekniikka ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schaeffer ei itse ajatellut perustaneensa uutta koulukuntaa, koska ei ollut ainoa saman tyyppisistä kokeiluista kiinnostunut säveltäjä. Hän onnistui kuitenkin kehittämään systemaattisen metodin ja teoreettisen viitekehyksen työnsä ympärille ja käytännössä häntä pidetään konkreettisen musiikin koulukunnan perustajana. Termi on Schaefferin itsensä käyttöönottama. Se viittaa hänen mukaansa olevaisen kahteen perusaspektiin, konkreettiseen ja abstraktiin. Hieman provosoiva termivalinta oli osin vastareaktiota aikakauden vallitsevalle suuntaukselle, jonka hän koki painottavan liikaa musiikin alistamista abstraktien käsitteellisten prosessien kontrolliin. Hänen mukaansa konkreettisen musiikin syntyprosessi kulkee vastakkaiseen suuntaan kuin perinteiseen musiikin säveltäminen. Hän aloitti luonnossa olevasta konkreettisesta äänimateriaalista ja pyrki abstrahoimaan siitä musiikillisia piirteitä. Perinteinen sävellysprosessi taas alkaa idean tasolta, joka manifestoituu partituurin välityksellä konkreettisesti soivaksi esitykseksi. Schaeffer tiedosti kuitenkin, että molemmat aspektit ovat aina läsnä kaikissa luovissa prosesseissa ja korosti termivalinnallaan muutosta perinteisiin ja vallitseviin näkemyksiin.

Schaeffer näki työnsä jatkeena kehityskululle, jossa timbreselvennä nousi vähitellen koristeellisesta piirteestä itsenäisempään asemaan. Hän samaistui muun muassa Stravinskyn pyrkimyksiin luoda uusia itsenäisiä musiikillisen ilmaisun ulottuvuuksia, jotka perustuvat muihin äänen parametreihin, kuin äänenkorkeuteen. Hän piti myös Messiaenin lintusävellyksiä eräänlaisina konkreettisina kokeiluina. Hänen suurin vaikutteensa perinteisen länsimaisen taidemusiikin piiristä oli Bach, jota hän piti "puhtaan musiikin" ylittämättömänä edustajana. Mozartin musiikkia hän puolestaan piti jopa hieman pinnallisena.

Sarjallisen menetelmän soveltaminen perinteisille intrumenteille sävellettyyn musiikkiin ei ollut Schaefferin mielestä tarkoituksenmukaista. Kompleksiseen äänimateriaaliin sen käyttö sen sijaan oli sopivaa, kunhan siihen ei rajoituta yksipuolisesti. Konkreettinen musiikki voi sisältää myös tonaalisia elementtejä. Hänen mukaansa ainoastaan konkreettisella musiikilla oli mahdollista säveltää aidosti atonaalista, tonaalisista assosiaatioista täysin vapaata musiikkia. Myös toonika-dominanttisuhteen puuttuminen määrittää soitinmusiikkia, koska se kuullaan suhteessa vuosisatojen tonaaliseen perinteeseen, vaikka teos ei tätä suhdetta sisältäisikään. Osin samoista syistä hän suhtautui varauksella myös Stockhausenin ja Kölnin koulukunnan harjoittamaan elektronische music -suuntaukseen. Hänen mielestään suuntaus ei kyennyt uudistamaan musiikillista ajattelua vaan teki vanhoihin konventioihin pohjautuvaa musiikkia uudenlaisilla soittimilla. Stockhausen puolestaan syytti Schaefferia liiallisesta empirismistä ja anarkismista. Kaiken kaikkiaan konkreettinen musiikki jakoi mielipiteitä. Dodekafonikot suhtautuivat siihen aluksi jopa vihamielisesti, mutta Schaefferin teokset saivat kuitenkin innostuneen vastaanoton Darmstadtin kesäleirillä.

Kysymys siitä tulisiko hänen työtään kutsua musiikiksi ajautui Schaefferin mukaan helposti epäolennaiseen väittelyyn musiikki-termin määrittelystä "itse asian" sijaan. Hän vastasi kuitenkin kysymykseen analogialla meren aalloista. Istuessaan luolassa meren aaltoja kuunnellen hän koki voimakkaan esteettisen elämyksen ja kuuli jokaisen aallon variaationa samasta muuttumattomasta teemasta. Hän ymmärsi ottavansa ensimmäisen musiikillisen askeleen tietoisella valinnalla, jossa irrottaa äänen syntytavastaan ja kontekstistaan kuunnellen sitä itsensä vuoksi. Äänen kuuntelemista irrallaan kontekstista ja merkityssisällöstä Schaeffer kutsuu pelkistetyksi kuunteluksi, joka on keskeinen käsite hänen teoreettisessa ajattelussaan.

Schaefferin teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sävellyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cinq études de bruits
  • Symphonie pour un homme seul (Yhdessä Pierre Henryn kanssa)

Kirjallista tuotantoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • À la recherche d’une musique concrète (1952)
  • raité des objets musicaux (1966)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ["Pierre Schaeffer". Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica.]
  2. a b c Fulcher, Jane F.: The Oxford handbook of the new cultural history of music. Oxford University Press, 2011-01-01. 632228317. ISBN 9780195341867. Teoksen verkkoversio.
  3. ["Pierre Schaeffer". Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica]