Petteri Kupiainen

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 24. marraskuuta 2010 kello 11.41 käyttäjän Jusb (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Petteri Kupiainen (s. 26. helmikuuta 1960) on entinen suomalainen jalkapalloilija.

Puolustajana pelannut Kupiainen nousi Kuopion Palloseuran edustusjoukkueeseen 1978. Kahden kauden Kuopiossa vietetyn kauden jälkeen, syksyllä 1979, hän siirtyi belgialaiseen Club Bruggeen. Siirtyessään Bruggeen Kupiainen oli 19-vuotias ja siihen asti nuorin ulkomaille pelaamaan lähtenyt suomalainen.[1] Kupiainen palasi Kuopion Palloseuraan kaudella 1981 ja edusti seuraa uransa päättymiseen, vuoteen 1989, asti. Hän voitti viimeisellä kaudellaan Suomen Cupin.[2] Kaikkiaan Kupiainen pelasi Suomessa 11 kauden aikana 180 pääsarjatason ottelua, joissa hän teki kahdeksan maalia. Belgian pääsarjassa hän pelasi 18 ottelua ja teki kolme maalia. [3]

Kupiainen pelasi maajoukkueessa vuosina 1979–1981 yhteensä 9 maaottelua.[4]

Lähteet

  1. Kervinen, Lassi: Itäsuomalaisen jalkapalloilun kansainvälistyminen 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa, s. 64–65. Pro gradu. Joensuun yliopisto, 2008. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.9.2009).
  2. Suomen Cupin historia Suomen Palloliitto. Viitattu 25.9.2009.
  3. Vuorinen, Juha & Kasila, Markku: Pelimiehet. Suomen jalkapallon pelaajatilastot 1930–2006, s. 156. Suomen urheilumuseosäätiö, 2007. ISBN 978-952-99075-9-5.
  4. Soininen, Heidi (toim.): Jalkapallokirja 2009. Suomen Palloliitto, 2009. ISSN-0787-7188.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.