Peltosirkku

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Peltosirkku
Ortolan.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Sirkut Emberizidae
Suku: Emberiza
Laji: hortulana
Kaksiosainen nimi
Emberiza hortulana
Linnaeus, 1758
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Peltosirkku Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Peltosirkku Commonsissa
Peltosirkun munia

Peltosirkku (Emberiza hortulana) on maatalousympäristön lintu. Se viihtyy suurten peltoaukeiden metsä- ja pensaikkosaarekkeissa. Se on muuttolintu, joka saapuu Suomeen toukokuussa ja lähtee elo–syyskuussa. Lajin kanta on romahtanut 20 vuodessa kymmenesosaan entisestä.[2]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koirailla vatsa on vaalean ruosteenpunainen. Selässä on punaruskeita, valkeita ja mustia alueita. Päässä ja rinnassa vaaleankeltaiset kurkku ja viiksijuovat erottuvat selvästi. Silmän ympärillä on keltainen rengas. Naaraiden värit ovat hailakammat kuin koiraiden. Peltosirkun pituus on 16–17 cm ja paino 23–26 g. Koiras on hieman kookkaampi.

Peltosirkun laulu on kaunis, lyhyt säe, jota koiras esittää tavallisesti tolpan päässä, sähkölangalla tai puun tai pensaan latvassa. Lentoääni on kuulas ”tsi-ly”, ja sitä voi kuulla elokuiselta yötaivaalta, sillä peltosirkku on yömuuttaja. Tavallinen ääni on myös ”blt”, joka on kuin veteen putoavasta pisarasta syntyvä ääni. Varoitusääni on itsepintaisen jankuttava kivitaskua muistuttava ”hji”.

Vanhoilla peltosirkuilla on täydellinen sulkasato heinä–elokuussa. Jotkut yksilöt keskeyttävät sulkasadon syysmuuton ajaksi, jolloin osa kyynärsulista voi jäädä vaihtumatta.

Vanhin suomalainen rengastettu peltosirkku on ollut 4 vuotta 7 kuukautta 14 päivää vanha. Vanhin eurooppalainen on ollut norjalainen vähintään 5 vuoden 10 kuukauden ikäinen yksilö.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltosirkku elää koko Suomessa Lappia lukuun ottamatta, mutta on taantunut erittäin voimakkaasti viimeisinä vuosikymmeninä. Erityisen jyrkästi laji on taantunut ainakin Turun seudulla.lähde? Suomessa pesii noin 20 000-30 000 paria. Euroopan pesimäkannaksi arvioidaan 500 000 – 1 000 000 paria.[3]Esiintymisalue kattaa pääosan Euroopasta ja Aasian länsiosia Mongoliaan saakka. Suomalaiset peltosirkut talvehtivat ilmeisesti trooppisessa Afrikassa. Ne muuttavat Välimeren yli, ja niitä on pyydystetty ruoaksi valtavia määriä kaikissa rantavaltioissa ja saarilla.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltosirkkujen tyypillisimmät elinympäristöt ovat hakkuuaukeat, laidunmaat ja viljavainiot.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltosirkku pesii maassa heinikon kätkössä. Touko–kesäkuussa naaras munii 4–6 munaa, joiden haudontaan aikaa kuluu noin 11–12 päivää. Poikaset lähtevät lentokyvyttöminä pesästä vähän yli kymmenen päivän ikäisinä ja oppivat parin päivän päästä lentämään. Emot ruokkivat niitä noin kolmen viikon ikäisiksi asti.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltosirkut syövät siemeniä, matoja, toukkia ja hyönteisiä.

Peltosirkku ruuanvalmistuksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinkin Ranskassa peltosirkun syömistä pidetään gastronomisena nautintona – tosin sen pyydystäminen, ostaminen ja syöminen on laitonta. Määräyksiä kuitenkin rikotaan rutiininomaisesti. Kuuluisin esimerkki on presidentti François Mitterrand. Eturauhassyövästä kärsinyt presidentti tiesi kuolemansa olevan lähellä ja järjesti elämänsä viimeisen juhla-aterian 31.12.1995. Herkkujen joukossa oli myös peltosirkkua. Sirkku oli viimeinen ruokalaji, jonka hän pisti suuhunsa ennen kuin kuoli viikkoa myöhemmin. Myös useat muut gastronomit ovat kehuneet peltosirkkujen makua, mm. Alexis Soyer (”herkkusuun hurmio… gastronomian transsendenssi”) ja August Escoffier (”liha on mureaa, hienostunutta ja mehukasta ja maultaan ensiluokkaista”).

Peltosirkkujen perinteinen valmistustapa on barbaarinen. Pienet linnut pyydystetään elävänä ja niitä pidetään pimeässä laatikossa (tai sokaistaan), niin että ne ahmivat jatkuvasti jyviä. Jahka lintu on paisunut huomattavasti normaalia suuremmaksi, hukutetaan sirkku armanjakkiin, kynitään ja paahdetaan. Peltosirkkujen päät katkaistaan (tai purraan) irti ja ne syödään luineen päivineen lautasliinan alla – piilossa Jumalalta, jotta moinen ahneus ja julmuus ei tulisi tämän tietoon. Toinen selitys liinan alla syömiselle on se, että näin herkulliset tuoksut ja aromit tulevat paremmin aistituksi. Useamman kuin yhden peltosirkun syömistä pidetään kohtuuttomana, mutta Mitterrand söi vielä toisenkin.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Emberiza hortulana IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 17.2.2014. (englanniksi)
  2. http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/09/718726
  3. Peltosirkku BirdLife Suomi. Viitattu 10.9.2011.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ben Schott: Schottin sekalaiset ruoka ja juoma. Kustannusosakeyhtiö Nemo, 2004. ISBN 952-5180-73-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]