Patrovo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Patrovo (Foimoguba)
Патрово (Фоймогуба)

Patrovo (Foimoguba)

Koordinaatit: 62°26′40″N, 35°8′22″E

Valtio Venäjä
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Karhumäen piiri
Kunta Suurlahti
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
Väkiluku (2012) 68











Patrovo (ven. Па́трово), epäviralliselta nimeltään Foimoguba[1] (Фоймогуба, suomeksi myös Hoimolahti[2]), on kylä Karjalan tasavallan Karhumäen piirin Suurlahden kunnassa. Se sijaitsee Putkozero-järven etelärannalla 26 kilometriä Suurlahdesta pohjoiseen.[3] Kylässä on 68 asukasta (vuonna 2015)[4].

Sungun pogostaan kuuluneet Foimoguban (”na Hoimove gube”) kylät esiintyvät ensimmäisen kerran vuoden 1496 verokirjassa. Foimoguban kappelikirkko mainitaan vuonna 1647.[5] Novgorodilainen kauppias Semjon Gavrilov perusti vuonna 1670 Foimoguban Spirovkan kylään kuparisulaton, joka jouduttiin sulkemaan jo vuonna 1674 raaka-aineen ehtymisen takia. Myöhemmin sulatto siirtyi tanskalaiselle Heinrich Butenant von Rosenbuschille, joka rakensi Foimogubaan suo- ja järvimalmia käyttäneen rautatehtaan. Sen toiminta päättyi 1700-luvun alussa.[6][7]

1900-luvun alussa lähiseudun kylät muodostivat Tolvojan volostiin kuuluneen Foimoguban kyläkunnan. Vuonna 1905 siihen kuului 36 kylää, joissa oli 2 200 asukasta. Foimoguban pogosta oli tuolloin jaettu Patrovon ja Kjarzinon kyliksi.[8] Neuvostoaikana perustettiin Äänisentauksen piiriin kuulunut Foimoguban kyläneuvosto, jonka keskuspaikka oli Patrovossa. Vuonna 1933 kyläneuvoston 21 asutuksessa oli 1 000 asukasta, jotka yhtä karjalaista lukuun ottamatta olivat kaikki venäläisiä.[9] Myöhemmin kylät liitettiin Suurnivan kyläneuvostoon[10].

Nykyään seudulla on etupäässä kesäasutusta. Muutamia työpaikkoja tarjoavat Tolvojan maatalousyritys, kalanviljelylaitos, Karhumäen meijeri sekä julkiset palvelut.[11] Patrovossa toimii kirjasto taidegallerioineen ja kaksi kauppaa[12]. Kylässä on myös pieni kotiseutumuseo[11].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sohranenije karelskoi derevni Foimoguba ptz46.narod.ru. Viitattu 13.7.2015. (venäjäksi)
  2. EKI kohanimeandmebaasi eki.ee. Viitattu 13.7.2015.
  3. Generalnyi plan, s. 15.
  4. Generalnyi plan, s. 41.
  5. Vitov, M. V.: Istoriko-geografitšeskije otšerki Zaonežja XVI–XVII vv., s. 269–271. Moskva: Izdatelstvo Moskovskogo universiteta, 1962.
  6. Karelija: entsiklopedija. Tom 2, s. 311, 314. Petrozavodsk: Petropress, 2009. ISBN 978-5-8430-0125-4.
  7. Istorija Karelii s drevneiših vremjon do naših dnei, s. 153, 211–212. Petrozavodsk: Periodika, 2001. ISBN 5-88170-049-X.
  8. Spisok naseljonnyh mest Olonetskoi gubernii po svedenijam za 1905 god, s. 32–35. Petrozavodsk: Olonetski gubernski statistitšeski komitet, 1907.
  9. Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 63–64. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
  10. Karelskaja ASSR: administrativnoje delenije, s. 21–22. Petrozavodsk: Gosudarstvennoje izdatelstvo Karelskoi ASSR, 1960.
  11. a b Foimoguba – nesostojavšajasja stolitsa ptzgovorit.ru. Viitattu 13.7.2015. (venäjäksi)
  12. Generalnyi plan, s. 44–45.