Pariisi–Roubaix
Wikipedia
Pariisi–Roubaix on yksi maailman vanhimmista polkupyöräkilpailuista. Se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1896, kun Roubaix’n uusi polkupyörävelodromi oli avattu. Kisaa on ajettu aina nykypäivään saakka, ja vain maailmansodat ovat estäneet sen järjestämisen. Kilpailu ajetaan joka vuosi maalis- tai huhtikuussa, mutta sen lähtöpiste ei ole enää Pariisissa, vaan se siirrettiin Compiègnen kaupunkiin vuonna 1968. Kilpailun reitin pituus on yli 250 km.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kisan historia
Kilpailun järjestäjänä toimii Amaury Sport Organisation. Kisaa nimetään yleiskielessä ”pohjoisen helvetiksi” tai ”klassikkojen kuningattareksi”. Kilpailuun kuuluu lukuisia nupukivisiä osuuksia, kuten esimerkiksi Puun risteys (Carrefour de l’Arbre), mikä lisää kilpailijoiden kaatumisen ja loukkaantumisen riskiä melkoisesti. Myös sateisella säällä on oma osuutensa liukkauden ja vaikeakulkuisuuden syntyyn. Wallers-Arenberg-kaivanto, jonka keksijänä ja löytäjänä toimi paikkakuntalainen Jean Stablinski vuonna 1967, liki vaati osanottaja Johan Museeuwin hengen vuonna 1998. Tämä nupukiviosuus on virallisesti nimeltään ”Drève des Boules d'Hérin”. Osuus ei kuitenkaan ollut mukana vuoden 2005 kilpailussa, koska pinnan alapuoliset sortumat olivat liiaksi vaikuttaneet myös pintarakenteen kuntoon. Tästä huolimatta vuonna 2005 kilpailuun kuului 54,7 km mukulakiviosuuksia. Kaivannon kunnostus- ja restaurointityöt käynnistettiin välittömästi keväällä 2005, ja osuus oli jälleen mukana vuoden 2006 kilpailussa.
Muut osuudet, jotka kiertelevät kapeina sokerijuurikasvainioiden lomassa, on mahdollista ajaa vain tiukassa peräkkäisjonossa. Jos kilpailu tapahtuu sadesään aikana, lisää muta vielä ajamisen vaikeutta ja riskien määrä moninkertaistuu.
[muokkaa] Kilpailu
Kilpailun suurin keskinopeus, 45,129 km/h, on hollantilaisen ajaja Peter Postin hallussa vuodelta 1964. Eniten voittoja kilpailussa on ottanut belgialainen pyöräilylegenda Roger De Vlaeminck, joka vuosina 1972–1977 voitti kilpailun neljästi. Tästä syystä hänelle myönnettiin palkinnoksi yksi mukulakivi. Ranskalainen Octave Lapize, belgialaiset Gaston Rebry, Rik Van Looy, Eddy Merckx ja Johan Museeuw sekä italialainen Francesco Moser ovat kukin voittaneet kilpailun kolmasti. Italialainen Jules Rossi voitti kilpailun vuonna 1937 ja hänen maanmiehensä Fausto Coppi vuonna 1950. Vuonna 1896 ensimmäistä kertaa järjestetyn kilpailun voitti saksalainen Josef Fischer, joka on ainoa saksalaisen saavuttama voitto kilpailussa. Eniten voittoja, 47, kilpailussa ovat saavuttaneet belgialaiset.
[muokkaa] Merkittäviä ajajia
Kilpaa pidetään suuressa arvossa, josta todisteena ovat useiden merkittävien kilpapyöräilijöiden voitot, kuten ensimmäisen Tour de Franceen voittaja Maurice Garin (1897, 1898), kuuluisat pyöräilijät Fausto Coppi (1950) ja Louison Bobet (1956), sekä viisinkertainen Tourin voittaja Eddy Merckx (1968, 1970, 1973) ja Bernard Hinault (1981).
Tämä pyöräkisojen klassikko oli aiemmin kirjattu kilpapyöräilyn Maailman Cupin kalenteriin ja vuosina 2005–2007 se oli osa UCI ProTour -kilpailujen organisaatiota.
[muokkaa] Käydyt kilpailut
- Vuoden 2004 kilpailu
- Vuoden 2005 kilpailu
- Vuoden 2006 kilpailu
- Vuoden 2007 kilpailu
- Vuoden 2008 kilpailu
- Vuoden 2009 kilpailu
[muokkaa] Voittajat
- 1896 : Josef Fischer
Saksa - 1897 : Maurice Garin
Ranska - 1898 : Maurice Garin
Ranska - 1899 : Albert Champion
Ranska - 1900 : Émile Bouhours
Ranska - 1901 : Lucien Lesna
Ranska - 1902 : Lucien Lesna
Ranska - 1903 : Hippolyte Aucouturier
Ranska - 1904 : Hippolyte Aucouturier
Ranska - 1905 : Louis Trousselier
Ranska - 1906 : Henri Cornet
Ranska - 1907 : Georges Passerieu
Ranska - 1908 : Cyrille Van Hauwaert
Belgia - 1909 : Octave Lapize
Ranska - 1910 : Octave Lapize
Ranska - 1911 : Octave Lapize
Ranska - 1912 : Charles Crupelandt
Ranska - 1913 : François Faber
Luxemburg - 1914 : Charles Crupelandt
Ranska - 1919 : Henri Pélissier
Ranska - 1920 : Paul Deman
Belgia - 1921 : Henri Pélissier
Ranska - 1922 : Berten Dejonghe
Belgia - 1923 : Henri Suter
Sveitsi - 1924 : Jules Van Hevel
Belgia - 1925 : Felix Sellier
Belgia - 1926 : Julien Delbecque
Belgia - 1927 : Georges Ronsse
Belgia - 1928 : André Leducq
Ranska - 1929 : Charles Meunier
Belgia - 1930 : Julien Vervaecke
Belgia - 1930 : Jean Maréchal
Ranska - 1931 : Gaston Rebry
Belgia - 1932 : Romain Gijssels
Belgia - 1933 : Sylveer Maes
Belgia - 1934 : Gaston Rebry
Belgia - 1935 : Gaston Rebry
Belgia - 1936 : Georges Speicher
Ranska - 1937 : Jules Rossi
Italia - 1938 : Lucien Storme
Belgia - 1939 : Emile Masson jr
Belgia - 1943 : Marcel Kint
Belgia - 1944 : Maurice Desimpelaere
Belgia - 1945 : Paul Maye
Ranska - 1946 : Georges Claes
Belgia - 1947 : Georges Claes
Belgia - 1948 : Rik Van Steenbergen
Belgia - 1949 : ex-aequo: André Mahé
Ranska ja Serse Coppi
Italia[1] - 1950 : Fausto Coppi
Italia - 1951 : Antonio Bevilacqua
Italia - 1952 : Rik Van Steenbergen
Belgia - 1953 : Germain Derijcke
Belgia - 1954 : Raymond Impanis
Belgia - 1955 : Jean Forestier
Ranska - 1956 : Louison Bobet
Ranska - 1957 : Fred De Bruyne
Belgia - 1958 : Leon Van Daele
Belgia - 1959 : Noel Fore
Belgia - 1960 : Pino Cerami
Belgia - 1961 : Rik Van Looy
Belgia - 1962 : Rik Van Looy
Belgia - 1963 : Emiel Daems
Belgia - 1964 : Peter Post
Alankomaat - 1965 : Rik Van Looy
Belgia - 1966 : Felice Gimondi
Italia - 1967 : Jan Janssen
Alankomaat - 1968 : Eddy Merckx
Belgia - 1969 : Walter Godefroot
Belgia - 1970 : Eddy Merckx
Belgia - 1971 : Roger Rosiers
Belgia - 1972 : Roger De Vlaeminck
Belgia - 1973 : Eddy Merckx
Belgia - 1974 : Roger De Vlaeminck
Belgia - 1975 : Roger De Vlaeminck
Belgia - 1976 : Marc Demeyer
Belgia - 1977 : Roger De Vlaeminck
Belgia - 1978 : Francesco Moser
Italia - 1979 : Francesco Moser
Italia - 1980 : Francesco Moser
Italia - 1981 : Bernard Hinault
Ranska - 1982 : Jan Raas
Alankomaat - 1983 : Hennie Kuiper
Alankomaat - 1984 : Sean Kelly
Irlanti - 1985 : Marc Madiot
Ranska - 1986 : Sean Kelly
Irlanti - 1987 : Éric Vanderaerden
Belgia - 1988 : Dirk Demol
Belgia - 1989 : Jean-Marie Wampers
Belgia - 1990 : Eddy Planckaert
Belgia - 1991 : Marc Madiot
Ranska - 1992 : Gilbert Duclos-Lassalle
Ranska - 1993 : Gilbert Duclos-Lassalle
Ranska - 1994 : Andrei Tchmil
Ukraina - 1995 : Franco Ballerini
Italia - 1996 : Johan Museeuw
Belgia - 1997 : Frédéric Guesdon
Ranska - 1998 : Franco Ballerini
Italia - 1999 : Andrea Tafi
Italia - 2000 : Johan Museeuw
Belgia - 2001 : Servais Knaven
Alankomaat - 2002 : Johan Museeuw
Belgia - 2003 : Peter Van Petegem
Belgia - 2004 : Magnus Bäckstedt
Ruotsi - 2005 : Tom Boonen
Belgia - 2006 : Fabian Cancellara
Sveitsi - 2007 : Stuart O'Grady
Australia - 2008 : Tom Boonen
Belgia - 2009 : Tom Boonen
Belgia
[muokkaa] Lähteet
- Kilpailuorganisaation viralliset sivut (ranskaksi)
- Kilpailun ystävien sivut (ranskaksi)

