Velodromi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Puusta rakennettu velodromi

Velodromi eli pyöräilystadion on ratapyöräilyn suorituspaikka. Se on kahdesta suorasta ja kahdesta ne toisiinsa yhdistävästä 180 asteen käännöksen tekevästä kaarteesta koostuva rata. Radoissa on kallistukset.

Aikaisemmin velodromit sijaitsivat ulkona, mutta nykyään rakennetaan velodromit tavallisesti sisätiloihin, varsinkin jos niillä on tarkoitus käydä korkean tason kilpailuja. Velodromin rakentaminen on kallista ja niitä rakennetaan tavallisesti suurkisojen kuten olympialaisten tai Kansainyhteisön kisojen isäntäkaupunkeihin. Velodromit rakennetaan puusta tai betonista.

Radan pituus ja kaltevuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratojen pituus vaihtelee 150 ja 500 metrin väliltä, olympialaisissa minimipituudeksi on säädetty 250 metriä. Yleisin ratojen pituus on 333,33 metriä, mutta nykyisin lähes kaikki uudet velodromit ovat 250 metrin mittaisia. Radan puolikkaan pituus pitäisi olla sellainen, että se kerrottuna jollakin tasaluvulla tuottaisi tuloksen 1 000 metriä. 250 metrin radan kaltevuus on tavallisesti noin 45°, 333 ja 1/3 kilometrin radassa noin 32°. Ennen vanhaan radat rakennettiin tavallisesti yleisurheilukenttien yhteyteen ja kallistukset olivat hyvin minimaaliset. Velodromien kehittymiseen on merkittävästi vaikuttanut saksalainen Schuermannin arkkitehtitoimisto, joka rakentaa velodromeja jo kolmannessa polvessa.

Ratamerkinnät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratamerkintöjä

Jokaisen radan pinnalla ovat tietyt vakiomerkinnät. Radan sisäpuolisen alueen ja itse radan välissä on sininen, noin 10 % radan leveydestä oleva väriltään sininen reunus, joka ei kuulu itse rataan. Tälle alueelle menevät ajajat "oikaisevat" ja heidät näin diskvalifoidaan. 20 senttimetriä radan sisäreunasta ulospäin on musta viiva, joka merkitsee radan pituutta. 90 senttimetriä sisälinjasta on punainen viiva. Punaisen ja mustan viivan välinen alue on paras reitti ajaa rataa ympäri, sillä tällöin sisäkautta ohittaminen ei onnistu. Maaliviiva on valkoinen viiva mustalla pohjalla ja se sijaitsee etusuoran päässä. Kummankin suoran keskellä on punaiset radan poikki menevät takaa-ajokilpailuissa käytettävät viivat. 200 metriä ennen maalia on valkoinen poikkiviiva, joka merkitsee, että maaliin on matkaa 200 metriä. Lisäksi vähintään 2,5 metrin päässä sisäreunasta kulkee sininen viiva. Pariajossa ajovuoroaan odottava pari odottaa viivan yläpuolella.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]