Paneeraq Siegstad Munk

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Paneeraq Siegstad Munk
Grönlannin piispa
1. joulukuuta 2020–
Edeltäjä Sofie Petersen
Henkilötiedot
Syntynyt30. tammikuuta 1977 (ikä 47)
Attu, Grönlanti
Kansalaisuus  Grönlanti ( Tanska)

Paneeraq Hansine Judithe Karen Siegstad Munk (s. 30. tammikuuta 1977)[1] on Grönlannin hiippakunnan piispa. Hänet valittiin piispaksi vuonna 2020 ja vihittiin virkaan seuraavana vuonna.

Munk valmistui teologian kandidaatiksi (tansk. bachelor i teologi) Grönlannin yliopistosta vuonna 2001 ja teologian maisteriksi (tansk. kandidat i teologi) Kööpenhaminan yliopistosta vuonna 2017. Hänet vihittiin papiksi vuonna 2004,[2] ja hän toimi pappina Ittoqqortoormiitissa ja Aasiaatissa. Hän toimi myös Grönlannin pappisliiton puheenjohtajana.[3] Vuodesta 2017 hän toimi Kujataan rovastina.[4]

Lokakuussa 2020 pidetyssä piispanvaalissa Munk valittiin Grönlannin piispaksi.[2] Hän astui virkaan 1. joulukuuta. Piispaksi vihkiminen oli tarkoitus pitää marraskuussa 2020, mutta koronaviruspandemian takia sitä lykättiin lähes vuodella.[5] Hans Egeden kirkossa 10. lokakuuta 2021 pidetyssä tilaisuudessa Munkin vihki piispaksi hänen edeltäjänsä, Grönlannin piispana vuodesta 1995 lähtien toiminut[2] Sofie Petersen. Tilaisuuteen osallistui Tanskan kuningatar Margareeta II.[6]

Piispanvaalin yhteydessä tuli ilmi, että Munkin oli väitetty syyllistyneen opintojensa aikana vilppiin kandidaatintyötä tehdessään; Munk sekä Grönlannin yliopiston rehtori kuitenkin kiistivät vilppiä tapahtuneen.[2][7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Cand.theol. Paneeraq Siegstad Munk – Biskoppimut qinequsaarutai ilagiit.gl. 7.7.2020. Arkistoitu 23.9.2020. Viitattu 25.4.2022. (grönlanniksi)
  2. a b c d Hansen, Nukappiaaluk: Paneeraq Siegstad Munk valgt som ny biskop Sermitsiaq. 7.10.2020. Arkistoitu 25.4.2022. Viitattu 25.4.2022. (tanskaksi)
  3. Wenger, Michael: New bishop for Greenland inaugurated Polar Journal. 12.10.2021. Arkistoitu 25.4.2022. Viitattu 25.4.2022. (englanniksi)
  4. Dall, Anders: Nyvalgt biskop: Det er en stor ære 11.10.2020. Kalaallit Nunaata Radioa. Arkistoitu 25.4.2022. Viitattu 25.4.2022. (tanskaksi)
  5. Hyldal, Christine: Bispevielse: Tredje gang blev lykkens gang for Paneeraq Siegstad Munk 10.10.2021. Kalaallit Nunaata Radioa. Viitattu 25.4.2022. (tanskaksi)
  6. Munk Veirum, Thomas: Grønland har fået ny biskop Sermitsiaq. 10.10.2021. Arkistoitu 25.4.2022. Viitattu 25.4.2022. (tanskaksi)
  7. Skov Hansen, Mette: Grønland har fået ny biskop Kristeligt Dagblad. 8.10.2020. Arkistoitu 25.4.2022. Viitattu 25.4.2022. (tanskaksi)