Paimenmatara

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Paimenmatara
Galium mollugo01.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Gentianales
Heimo: Matarakasvit Rubiaceae
Suku: Matarat Galium
Laji: album
Kaksiosainen nimi
Galium album
P. Mill.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Paimenmatara Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Paimenmatara Commonsissa

Paimenmatara (Galium album) on valkokukkainen voimakastuoksuinen monivuotinen kasvi.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paimenmataran varsi voi kasvaa metrin mittaiseksi ja kasvupaikoille muodostuu usein takkuinen, rönsyllinen kasvusto. Koheneva varsi on särmikäs, kalju ja tyvestä vankka. Lehdet ovat tasasoukan suikeita tai pitkulaisia ja ne kasvavat kiehkuroina 6–8 lehden ryhminä varren ympärillä. Leveimmillään lehdet ovat kärkiosastaan, ja ovat lyhytotaisia ja usein hieman nahkeita. Pienet, 3–5 mm leveät tuoksuttomat kukat sijaitsevat laajoina harsuina viuhkoina kasvin latvassa. Niissä on tyypillisesti neljä valkoista terälehteä. Paimenmatara kukkii kesä-elokuussa.[1]

Paimenmatara risteytyy helposti keltamataran (G. verum) kanssa. Lajien risteymä tunnetaan nimellä piennarmatara (G. x pomeranicum). Risteytyminen on harvinaistanut merkittävästi keltamataran esiintymiä Suomessa.[2] Paimenmataraa muistuttavat saksanmatara eli etelänpaimenmatara (Galium mollugo) ja Etelä-Suomessa lehtimetsässä hyvin harvinaisena kasvava harsomatara (Galium schultesii).

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paimenmataraa tavataan yleisenä koko Euroopassa ja paikoitellen myös Pohjois-Afrikassa. Ihmisen mukana laji on levinnyt vieraslajiksi myös muun muassa Pohjois-Amerikkaan.[3] Suomessa paimenmatara on yleinen koko maassa pohjoista Lappia lukuun ottamatta.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paimenmatara kasvaa tuoreilla ja kuivilla niityillä, laitumilla ja tienvierillä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Väre, Henry: Nelilehtivesikuusi. Teoksessa Kasvit III. Toim. Piirainen, Mikko. WSOY, Porvoo 2009, s. 252–253.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Retkeilykasvio 1998, s. 332.
  2. Väre 2009, s. 253.
  3. Den virtuella floran (ruots.) Viitattu 17.8.2009.
  4. Kasviatlas 2010: Paimenmataran levinneisyys Suomessa Viitattu 13.3.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]