Olli Tikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Olli Yrjö Julius Tikka (3. lokakuuta 1923 Viipuri11. tammikuuta 2012) oli suomalainen upseeri, joka toimi Pohjan prikaatin ja Panssariprikaatin komentajana.[1]

Tikan vanhemmat olivat eversti Yrjö Tikka ja Martta Wennström. Hänen puolisonsa vuodesta 1947 oli Anneli Kaisla.[2]

Ylioppilaaksi Tikka tuli Helsingin normaalilyseosta 1945. Talvisodassa Tikka toimi Kannaksen Armeijan esikunnan lähettinä ja jatkosodassa ennen varusmiespalvelustaan suojeluskuntasotamiehenä. Varusmiespalveluksen hän suoritti Jalkaväen koulutuskeskus 17:ssä ja Jalkaväkirykmentti 50:ssä, jossa hän reserviupseerikurssilta valmistuttuaan toimi nuorempana upseerina jatkosodan loppuun asti ja osallistui myös Lapin sotaan.[2]

Kadettikoulun 28. kadettikurssin Tikka suoritti 1946–1947, minkä jälkeen hän toimi nuorempana upseerina Jalkaväkirykmentti 3:ssa. Vuodesta 1949 hän toimi Kadettikoulun opetusupseerina ja vuodesta 1953 koulun jääkärikomppanian päällikkönä. Vuodesta 1957 hän oli komppanianpäällikkö Porin prikaatissa ja toimi vuodesta 1958 pataljoonan komentajan sijaisena. Tikka oli toimistoupseeri 2. Divisioonan esikunnassa 1960–1961, Tampereen läntisen sotilaspiirin esikunnan järjestelytoimiston päällikkö 1961–1967, Panssariprikaatin esikunnan päällikkö 1970–1971, Hämeen jääkäripataljoonan komentaja 1973–1975, Pohjan prikaatin komentaja 1975–1976 Eero Eräsaaren jälkeen, Panssariprikaatin komentaja 1976–1979 ja Huoltokoulutuskeskuksen päällikkö 1979–1983.[2]

Tikka erosi aktiivipalveluksesta vuonna 1983. Hänen ylennettiin vänrikiksi 1942, luutnantiksi 1944, kapteeniksi 1951, majuriksi 1961, everstiluutnantiksi 1968 ja everstiksi 1975.[2]

Tikka kuoli 88-vuotiaana 11. tammikuuta 2012.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pohjan Jääkärikilta pohjanprikaatinkilta.fi. Arkistoitu 21.12.2009. Viitattu 19.1.2017.
  2. a b c d Kadettiupseerit 1920–2000, s. 760. Tikka, Olli Yrjö Julius. Helsinki: Kadettikunta ry., Upseeriliitto ry., 2000. ISBN 951-98334-3-9.
  3. In Memoriam. Kylkirauta 1/2012, 2012, s. 76. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.1.2021.