Olga Tainio
Olga Tainio (o.s. Johansson; 3. maaliskuuta 1881 – 13. marraskuuta 1961)[1] oli Helsingin Kaupunginteatterin edeltäjän Helsingin Kansanteatterin pitkäaikainen luottotyöntekijä. Vuonna 1938 hän näytteli Niskavuoren Loviisan roolin Valentin Vaalan elokuvassa Niskavuoren naiset.
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Olga Tainion isäpuoli oli muurari Antti Johansson ja äiti Matilda Hall. Hän oli perustamassa Suomen Työläisnaisliittoa vuonna 1900, jolloin hän oli 19-vuotias. Myöhemmin hän toimi liiton sihteerinä.[2] Olga Tainio avioitui Taavi Tainion (1874–1929) kanssa vuonna 1901. Liitto päättyi puolison kuolemaan. Pariskunnalle syntyi yksi lapsi, Tauno Tainio vuonna 1902. Olga Tainio asui puolisonsa ja lapsensa kanssa Pohjois-Amerikassa 1900-luvun alkuvuosina. Taavi Tainio vangittiin Suomen sisällissodassa 1918, mutta vapautettiin kymmenen kuukauden kuluttua ensimmäisen armahduksen yhteydessä. Pariskunta harrasti kirjallisuutta ja teatteria.[3]
Olga Tainio aloitti työnsä Helsingin Kansanteatterissa 1920-luvulla. Hän hoiti teatterin kirjanpidon, kassan ja kanslian. Tainiosta kehittyi Kansanteatterin äitihahmo, jonka puoleen näyttelijät kääntyivät kiperissä tilanteissa. Hän joutui hoitamaan myös näyttelijöiden henkilökohtaisia talousasioita, kuten maksamaan heidän velkojensa lyhennyksiä suoraan teatterin kassasta. Erityinen murheenkryyni talousasioissa oli teatteridiiva Eine Laine. Teatterinjohtaja Mia Backman uskoutui kirjeissään usein Tainiolle. Arvi Kivimaa luonnehti Tainiota suorapuheiseksi ja hillityn ystävälliseksi; ihmiseksi, joka sai asiat luistamaan. Tainio oli Miina Sillanpään tukena luomassa Ensikotia.[4]
Tainio näytteli lähinnä sivurooleja ja avustajatason rooleja useissa Edvin Laineen, Teuvo Tulion ja Valentin Vaalan ohjaamissa elokuvissa. Hänellä oli myös yksi keskeinen rooli, Niskavuoren Loviisa Vaalan filmatisoinnissa Niskavuoren naiset (1938). Loviisa oli Tainion valkokangasdebyytti, jonka tehdessään hän oli lähes 60-vuotias. Roolistaan hämäläisen suurtilan matriarkkana hän sai varsin myönteiset arviot, joskin eräät kriitikot analysoivat hänen näyttelijäntyönsä huonosti sisäistetyksi.[5]
Tainio on haudattu Malmin hautausmaalle Helsinkiin.[6]
Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Leo Tolstoi : Aikamme orjuus ; suomentanut O. T. M. Wuolukka, Tampere 1906
- Ellen Key : Sivistys : muutamia näkökohtia ; suomentanut Olga Tainio. Sosialistin kirjapaino, Turku 1909
Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Niskavuoren naiset (1938)
- Unelma karjamajalla (1940)
- Varaventtiili (1942)
- Kultainen kynttilänjalka (1946)
- Kultamitalivaimo (1947)
- Intohimon vallassa (1947)
- Onnen-Pekka (1948)
- Laulava sydän (1948)
- Laitakaupungin laulu (1948)
- Hormoonit valloillaan (1948)
- Prinsessa Ruusunen (1949)
- Isäpappa ja keltanokka (1950)
- Vihaan sinua - rakas (1951)
- Gabriel, tule takaisin (1951)
- Jälkeen syntiinlankeemuksen (1953)
- Niskavuoren Aarne (1954)
- Niskavuori taistelee (1957)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Koski, Pirkko: Kansan teatteri I, © Pirkko Koski, Helsingin teatterisäätiö 1986, ISBN 951-99743-9-3
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Olga Tainion kuolinilmoitus (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 16.11.1961, HS Aikakone. Viitattu 28.3.2018.
- ↑ http://www.tyark.fi/lists/naisliitto_ptk_1921.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Venla Sainio: ”Tainio, Taavi (1874 - 1929)”, Suomen kansallisbiografia, osa 9, s. 574–575. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Kansan teatteri, s. 161
- ↑ https://www.elonet.fi/fi/elokuva/118320
- ↑ Helsingin seurakunnan hautahaku Hautahaku. Viitattu 6.12.2023.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Olga Tainio Elonetissä.
- Arjenhistoria.fi, Tainion studiokuva
| ||||||||||||||
