Norralaånin vesistö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ruotsin päävesistöalueet

Norralaånin vesistö (ruots. Norralaåns avrinningsområde, vesistöaluetunnus 47) muodostuu Pohjanlahden Selkämereen laskevan Norralaånin ja sen sivujokien yhteisestä valuma-alueesta, jonka kokonaispinta-ala on 319 neliökilometriä. Se on yksi Ruotsin päävesistöalueista ja sen valuma-alue sijaitsee kokonaan Ruotsissa.[1][2][3]

Pääuoma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesistön pääuomana on sen nimikkojoki Norralaån, joka tunnetaan eri osuuksilla myös nimillään Trönöån ja Lötån. Joki laskee Itämereen noin 0,11 kuutiokilometriä vettä vuodessa.[4][a]

Vesistön valuma-alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norralaånin vesistö sijaitsee kahden suuren vesistön Ljunganin vesistön (tunnus 42) ja Ljusnanin vesistön (tunnus 48) välissä, jossa on viisi pientä päävesistöä. Norralaånin vesistö on niistä yksi kolmesta pienestä vesistöstä. Sen länsi- ja lounaispuolella sijaitsee Ljusnanin vesistö. Muualla on mereen laskevien ojien ja purojen pieniä valuma-alueita, joiden yhteispinta-ala on kuitenkin suurempi Norralaånin vesistön pinta-ala.[1]

Valuma-alueen piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valuma-alueen maaperän yleisimmät maalajit ovat moreeni (62,0 %), turve (8,0 %), kalliomaa (10,9 %), hiekka ja sora (5,3 %), multamaa (4,7 %), savimaa (3,2 %) ja jäätikköjokijäänteet (0,2 %). Alueen maankäyttöä esittävät maiden käyttöluokitukset, joiden mukaan alueella on metsämaita (82,5 %), soita ja kosteikkoja (2,7 %), viljelymaita (5,7 %), taajamia ja pinnoitettuja alueita (1,4 %) sekä joutomaita (2,2 %). Näiden lisäksi on 5,5 % vesistöjä.[5]

Virtaamia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norralaånin keskivirtaamat kuukausittain joensuussa (1981–2013)

SMHI on julkaissut tilastossaan Norralaånin virtaamien päivittäiset keskivirtaamat vuosilta 1981–2013. Niiden mukaan joen suiston lähellä sijaitsevassa mittauspisteessä joen keskivirtaama (MQ) on 3,45 kuutiometriä sekunnissa (m³/s), keskiylivirtaama (MHQ) on 20,8 m³/s ja keskialivirtaama (MNQ) on 0,5 m³/s [5]. Toisen lähteen mukaan joen keskivirtaama on 3,55 m³/s ja keskiylivirtaama (MHQ) on 21 m³/s [4]. Suurin kuukausittainen keskivirtaama 23,8 m³/s on mitattu toukokuussa 1986 ja pienin 0,1 m³/s elokuussa 2007. Viereinen kaavio esittää SMHI:n julkaiseman tilaston kuukausittaisten keskivirtaamien arvoista lasketut keskiarvot. Sen mukaan kevättulva kestäisi maaliskuusta kesäkuuhun ja sen huippu ajoittuisi huhti- ja toukokuulle.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huomautuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Asia on luettu ruotsinkielisestä wikipediasta artikkelista sv:Norralaån.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Thoms-Hjärpe, Christina: Län och huvudavrinningsområden i Sverige (PDF),Faktablad nr 10, 2002, SMHI, viitattu 15.12.2020 (ruotsiksi)
  2. Norralaånin joensuu Lantmäteriet. Gävle: Lantmäteriet. Viitattu 1.1.2021. (ruotsiksi)
  3. a b Norralaån (SE680179-156756) Vatteninformationssystem. Tukholma, Ruotsi: Länsstyrelsen. Viitattu 1.1.2021. (ruotsiksi)
  4. a b Om flödesstatistik för Sveriges vattendrag (Excel-tiedostoon, selitykset), 13.11.2009, rivit 2490–2491, viitattu 15.12.2020 (ruotsiksi)
  5. a b Norralaånin vesistö (Excel-lomake nro 13785), Vattenwebb, SMHI, viitattu 1.1.2021 (ruotsiksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Norralaån
Tämä maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.