Norberto R. Keppe

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Norberto R. Keppe (s. 1927, São Carlos, Brasilia) on brasilialainen psykoanalyytikko,[1] ja Analyyttisen trilogian kansainvälisen yhdistyksen perustaja ja puheenjohtaja. Analyyttisessä trilogiassa yhdistetään teologian, filosofian ja tieteen alat, jotka yksilössä vastaavat tunnetta, ajatusta ja toimintaa.

Keppe on kirjoittanut yli 40 teosta [2] psykopatologian, sosiopatologian, metafysiikan ja fysiikan alueilla, joita on käännetty yhdeksälle kielelle, myös suomeksi. Hän juontaa kahta brasilialaista televisio-ohjelmaa ”Universaali ihminen” ja ”STOP maailman tuhoamiselle”.[2]

Toiminta psykoanalyytikkona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keppe aloitti työnsä psykoanalyysin parissa São Paulon yliopistollisessa keskussairaalassa. Hän tutustui psykoanalyysiin wieniläisessä syvyyspsykologian opintopiirissä sekä työskenteli professori Viktor E. Franklin klinikalla ja osallistui opintoryhmään tohtori Knut Baumgartenin lastenklinikalla.[3] Hän osallistui myös Wienin syvyyspsykologisen seuran (Igor Caruso)[2] sekä Wienin Psykoanalyyttisen Yhdistyksen toimintaan.[4]

Palattuaan Brasiliaan hän opetti 1950-luvulla São Paulon katolisessa yliopistossa (PUC) ja valtion yliopistossa (USP).[3] Keppe perusti São Paulon yliopistolliseen keskussairaalaan psykosomaattisen lääketieteen osaston[2] ja avansi yksityisen psykoterapiaklinikan.lähde? Hän työskenteli Yhdysvalloissa ja Euroopassa 1980- ja 1990-luvuilla[2] ja luennoi myös Suomessa.[5]

Kansainvälinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa toimii Svenska Institutet För Integral Psykoanalys.[6] Vuonna 2008 analyyttisen trilogian maailmankonferenssin järjesti San Diegon yliopistoon kuuluva University of San Diego Center for Christian Spirituality.[7] Brasiliassa Keppe juontaa yhdessä lähimmän avustajansa Claudia B. Pachecon kanssa televisio-ohjelmia "STOP maailman tuhoamiselle" ja "Universaalinen ihminen". Hänen tv-ohjelmiansa välitetään paikallisilla kaikille avoimilla televisiokanavilla 22 maassa seitsemällä eri kielellä.[3][8] Ruotsissa ohjelmia on välitetty Öppna Kanalen -kaapelitelevisiokanavalla.[9][10]

São Paulossa toimii Millenium-kielikoulu,[11] jossa sovelletaan hänen Integral Psycholinguistic Education -nimistä kieltenopetusmetodiaan.[2][12] Koulu on eräs harvoja Brasiliassa, jossa opetetaan suomen kieltä.[13]

Toiminta Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa Keppen oppeja edistää vuonna 1990 rekisteröity Suomen Analyyttinen Trilogia -yhdistys ry.[14] Vuonna 1997 yhdistyksellä oli kolme terapeuttia ja postituslistalla noin 7000 ihmistä.[5] Ensimmäisten joukossa Keppen aatteita teki Suomessa tunnetuksi toimittaja Anja Niemelä.[15][16] Yliopistolehdessä apulaisprofessori Risto Vuorinen kertoo, että Norberto Keppe teki asiallisen vaikutuksen 1980-luvun alkupuolella, mutta "uskonto osana terapiaa sotii tärkeitä periaatteita vastaan". [5] Keppen kannattajiin kuuluu muun muassa psykoanalyytikko Pertti Simula.[17][18] Kritiikkiä on esittänyt muun muassa Markku Siivola. [15][16][19]

Psykologiset teoriat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keppe on kehittänyt analyyttinen trilogia -nimisen teorian[17] ja luonut siihen perustuvan kansainvälisen psykoterapian ja sosiologian koulukunnan.[20] Analyyttisen trilogian harjoittajia kutsutaan trilogisteiksi.[21]

Keppen tärkein teoria on inversio,[3] joka tarkoittaa nurinpäin kääntyneisyyttä. Keppen mukaan ihminen valitsee havaitsemattaan pahan ja pitäen tätä hyvänä ja päinvastoin. Keppen mukaan esimerkiksi rakkautta pidetään vaarallisena, fantasiaa miellyttävänä, sotaa tarpeellisena, onnellisuutta jonakin vääränä ja niin edelleen.[22]

Analyyttinen trilogia eli toiselta nimeltään integraalinen psykoanalyysi tarkoittaa teologian, filosofian ja tieteen yhdistämistä. Integraalisen psykoanalyysin kokonaisvaltaisessa ihmiskuvassa näitä vastaavat tunne, ajatus ja toiminta.[23]

Keppen mukaan hänen tarkoituksenaan ei ole ollut luoda uutta tietämystä tyhjästä, vaan pikemminkin korjata jo olemassa olevan tietämyksemme virheitä kuitenkin niin että totuudelliset osatekijät säilyvät ja niihin lisätään sellaista aineistoa, jonka hän on katsonut välttämättömäksi ja mahdolliseksi liittää jo olemassa olevaan.[24]

Integraalisessa psykoanalyysissä mielisairauden ja psykosomaattisten sairauksien syynä pidetään psyykkisiä tekijöitä, eli ne tulevat ihmisen sisältä ja liittyvät nurinpäin kääntyneen tahdon käyttöön.[24]

Soveltaessaan filosofiaa, metafysiikkaa ja teologiaa psykoanalyysin Keppe havaitsi, että mielisairaus (neuroosit ja psykoosit) sekä orgaaniset sairaudet johtuvat ihmisessä jo olevan terveyden kieltämisestä ja vääristämisestä. Filosofiassa sanotaan "malum privatio boni" eli paha on hyvän kieltämistä. Tämä tarkoittaa, että sairaus on terveyden kieltämistä.

Keppen mukaan ihmisen rakenne on luonnostaan hyvä, kaunis ja todellinen, mutta kateutensa vuoksi ihminen ei halua olla kiitollinen saamastaan hyvästä ja haluaa kieltää tätä luontoaan ja vääristää oman luontonsa.[25]

Keppen atomimalli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keppe on kehittänyt myös fysiikan teorioita, jotka hänen mukaansa perustuvat "aristotelisen metafysiikan korjaamiseen".[26]

Keppen atomimallissa energia muuttuu materiaksi, mutta ei koskaan menetä energistä olemustaan, joka itse asiassa ylläpitää atomia. Atomin ydin muodostuu puhtaasti energiasta, joka muuntuu elektroneiksi, protoneiksi ja neutroneiksi. Kiertävät partikkelit ovat skalaarienergian tulosta, joka ilmenee värinänä, joko työntö- tai vetovoimana.[26]

Keppe-moottori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 2008 brasilialaiset insinöörit Cesar Soos ja Roberto Frascari ilmoittivat luoneensa Norbeto R. Keppen fysiikan tutkimusten (The New Physics derived from the Disinverted Metaphysics)".[26] perusteella uuden teknologian, Keppe-moottorin, jonka toiminta perustuu energian ottamiseen tyhjiöstä. [27]

Suomessa Keppe-moottoria esitteli Raimo Kivelä huhtikuussa 2009 Kaarinassa järjestetyssä uusiutuvan energian seminaarissa ja näyttelyssä.[28]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Keppe, Norberto R.: Sairauksien alkuperä (psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset sairaudet). Suomentanut Sari Koivukangas. Suomen analyyttinen trilogia -yhdistys, 2001. ISBN 951-96170-8-6.
  • Keppe, Norberto R.: Vapautuminen tahdosta. Pohjoismainen analyyttinen trilogia, 2000. ISBN 9789519617077.
  • Keppe, Norberto R.: Työ & pääoma. Suomen analyyttinen trilogia -yhdistys, 1995. ISBN 9789519617022.
  • Keppe, Norberto R.: Triloginen metafysiikka II transsendentaaliset aistihavainnot. Proton Publishing House Inc., 1995. ISBN 9789519617015.
  • Keppe, Norberto R.: Vapautus. Suomen analyyttinen trilogia -yhdistys, 1991.
  • Keppe, Norberto R.: Kirkastuminen. Suomen analyyttinen trilogia -yhdistys, 1989.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Waud Kracke: Some Anthropological Observations On Psychoanalysis In Brazil 1999. Viitattu 15.12.2008. (englanniksi)
  2. a b c d e f N. R. Keppe STOP maailman tuhoamiselle -yhdistys. Viitattu 26.11.2008.
  3. a b c d About Keppe and Pacheco World Conference of Analytical Trilogy. 2008. Viitattu 26.11.2008. (englanniksi)
  4. Mitä on analyyttinen trilogia?
  5. a b c Pia Koivisto: Hyvyyden harhoissa. Yliopisto, 1997, nro 5. Helsinki: Helsingin yliopisto. Artikkelin verkkoversio Viitattu 24.11.2008.
  6. About Suely Keppe (englanniksi)
  7. WCAT - World Conference of Analytical Trilogy 2008. Viitattu 24.11.2008.
  8. Luettelo STOP-liikkeen ohjelmia välittävistä public access ja kaapelitelevisiokanavista
  9. Programtablå Måndag 24 november 2008 – Göteborgissa Stoppa förstörelsen av världen näkyy tiistaisin kello 19.30–20.00</
  10. Städer i Sverige och Norge som sänder tv-programmet STOPPA förstörelsen av världen
  11. Cristina Sanches: Foco no crescimento profissional. Gestão & RH, tammikuu/helmikuu 1998, nro 20, s. 34–37. Artikkelin verkkoversio Viitattu 24.11.2008. (portugaliksi)
  12. Nils Bergqvist: Language Acquisition, according to Integral Psycholinguistic Education, applied on people with difficulty in learning a second language (PDF) (English C Essay) Department of Humanities, Mid Sweden University. Viitattu 12.11.2008. (englanniksi)
  13. Curso de Finlandês - Cursos de Finlandês - Millennium Línguas
  14. Yhdistysnetti - Hae yhdistysten perustietoja – Rekisterinumero 152.185
  15. a b Markku Siivola: Hyvää he kaikki tarkoittavat. (Kirja-arvostelu teoksesta Anja Niemelä: Tunne itsesi - ole terve. - Analyyttinen trilogia. Proton 1988) Kaleva, 1988. Artikkelin verkkoversio Viitattu 24.11.2008.
  16. a b Markku Siivola: Integraalipsykoanalyyttinen internationaali. (Kirja-arvostelu teoksesta Claudia Bernhardt Pacheco: Tiedostaminen parantaa. Suom Anneli Kilpeläinen. Proton (Portugal) 1991.) Kaleva, 1992. Artikkelin verkkoversio Viitattu 24.11.2008.
  17. a b Marjaana Kempas: Kateus, valta ja vankeinhoito. Uusi Kriminaalihuolto, 1990, nro 2. Vankienhoidon koulutuskeskus. Artikkelin verkkoversio Viitattu 24.11.2008.
  18. Pertti Simula, psykoanalyytikko, FM CONSCIENTIA Psykoanalyysin ja organisaatiokehityksen instituutti. Viitattu 24.11.2008.
  19. Markku Siivola: Kaikki he maailmaa pelastavat – Filosofinen sairaskertomus. (Kirja-arvostelu) Kaleva, 1995. Artikkelin verkkoversio Viitattu 24.11.2008.
  20. Perustajasta (Psykoanalyysin ja organisaatiokehityksen instituutti)
  21. Aarre Huhtala: ”Vuoden sanat”, Mitä missä milloin 1989. Otava, 1988. Teoksen verkkoversio (viitattu 12.5.2009).
  22. Svenska Dagbladet – 28.07.2004
  23. Marjaana Kempas: Kateus, valta ja vankeinhoito. Uusi Kriminaalihuolto, 1990, nro 2. Vankienhoidon koulutuskeskus. Artikkelin verkkoversio Viitattu 24.11.2008.
  24. a b Pacheco, Claudia Bernhardt. Analyyttisen trilogian (integraalisen paykoanalyysin) ABC Suomentanut Rauha Riihinen ja Anneli Kilpeläinen. Proton, 1989 ISBN 91-87930-02-1
  25. Keppe, Norberto R.: "Kirkastuminen", Proton, 1989
  26. a b c Keppe, Norberto R.: "The New Physics derived from the Disinverted Metaphysics ", Proton, 1996s. 19 ISBN 85-7072-050-5
  27. San Diego, Sept. 16 Keppe-Motor-demo – lehdistötiedote
  28. Talo- ja tilakohtaisen uusiutuvan energian mahdollisuudet (PDF (välimuistitallenne)) 18.4.2009. Kaarinan kaupunki.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]