Nkosi Sikelel' iAfrika

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Nkosi Sikelel' iAfrika (suom. Jumala siunaa Afrikkaa) on Enoch Sontongan vuonna 1897 säveltämä, alun perin xhosankielinen laulu. Laulu on osa nykyistä Etelä-Afrikan kansallislaulua, sen swahilinkielinen käännös "Mungu ibariki Afrika" on Tansanian kansallislaulu ja sen sävelmä on myös Sambian kansallislaulussa "Stand and Sing of Zambia, Proud and Free". Lisäksi laulun käännösversio oli aiemmin Zimbabwen kansallislauluna. Jaakko Löytty on sanoittanut sävelmän alkuosion sävelelle laulun "Kuule, Isä taivaan, pyyntö tää", joka on virsikirjan virsi 501.[1]

Sontonga kirjoitti Nkosi Sikelel' iAfrikan ensimmäisen säkeistön sanat vuonna 1897 ja myöhemmin samana vuonna sävelsi siihen melodian koulunsa kuoroa varten. Laulu esitettiin ensi kerran julkisesti vuonna 1899 metodistipappi Bowenin papiksivihkimisessä. Tammikuussa 1912 laulu esitettiin ANC:n edeltäjän, South African Native National Congressin, perustavan kokouksen päätösrukouksena.[2] Laulun levytti ensimmäistä kertaa ANC:n perustajiin kuulunut kirjailija Solomon Plaatje vuonna 1923 Lontoossa. Runoilija Samuel Mqhayi kirjoitti vuonna 1927 lauluun seitsemän xhosankielistä säkeistöä lisää. Laulusta tuli pian suosittu virsi ja sitä esitettiin myös poliittisissa tilaisuuksissa.[3]

Apartheid-hallinnon aikana Etelä-Afrikan musta väestö piti sitä kansallislaulunaan ja sen laulaminen oli poliittisen protestin muoto. Vuonna 1994 siitä tuli Etelä-Afrikan toinen kansallislaulu Die Stem van Suid Afrikan kanssa ja vuonna 1996 maan kansallislauluksi julistettiin näiden kahden laulun yhdistetty ja lyhennetty versio.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 501 Kuule, Isä taivaan, pyyntö tää Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 24.8. 2007.
  2. Remembering Enoch Sontonga 20 April 2005. International Marketing Council of South Africa.. Viitattu 24.8. 2007. (englanniksi)
  3. a b Nkosi Sikelel' iAfrika – South Africa's National Anthem ANC.