Nikolai Golitsyn
| Nikolai Golitsyn | |
|---|---|
| Николай Голицын | |
 |
|
| Venäjän pääministeri | |
| Monarkki | Nikolai II |
| Edeltäjä | Aleksandr Trepov |
| Seuraaja | Georgi Lvov |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 12. huhtikuuta 1850 Poretšje, Moskovan kuvernementti |
| Kuollut | 2. heinäkuuta 1925 (75 vuotta) Leningrad, Neuvostoliitto |
Nikolai Dmitrijevitš Golitsyn (ven. Никола́й Дми́триевич Голи́цын; 12. huhtikuuta (J: 31. maaliskuuta) 1850 Poretšje, Moskovan kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 2. heinäkuuta 1925 Leningrad, Neuvostoliitto)[1] oli venäläinen ruhtinas ja virkamies, joka toimi Venäjän keisarikunnan viimeisenä pääministerinä ennen helmikuun vallankumousta tammikuusta maaliskuuhun 1917.
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nikolai Golitsyn kuului Golitsynin ruhtinassukuun.[2] Hän kävi keisarillisen Aleksanterin lyseon, oli vuodesta 1871 virkamiehenä Venäjän sisäministeriössä ja hoiti eri tehtäviä Puolassa. Hän oli vuosina 1879–1884 Arkangelin varakuvernöörinä ja vuosina 1884–1885 sisäministeriön apulaisosastonjohtajana sekä vuosina 1885–1893 Arkangelin, 1893–1897 Kalugan ja 1897–1903 Tverin kuvernöörinä. Vuodesta 1903 Golitsyn oli hallitsevan senaatin jäsen. Hän oli vuosina 1907–1908 Punaisen ristin edustajana valvomassa hätäavun jakamista Turgain, Uralin ja Saratovin alueilla.[1] Golitsyn sai vuonna 1914 todellisen salaneuvoksen arvonimen ja hänet valittiin vuonna 1915 Venäjän valtakunnanneuvostoon.[2] Ensimmäisen maailmansodan aikana hän oli sotavankien avustuskomitean puheenjohtaja.[1]
Nikolai II nimitti keisariperheen suosiossa olleen Golitsynin Venäjän pääministeriksi 9. tammikuuta 1917 (juliaanisen kalenterin 27. joulukuuta 1916).[1] Helmikuun vallankumouksen puhjettua Pietarissa kaksi kuukautta myöhemmin Golitsyn ei pyrkinyt tosissaan pelastamaan vanhaa järjestelmää ja ilmoitti 12. maaliskuuta (27. helmikuuta) duuman puhemiehelle Mihail Rodzjankolle hallituksensa eroamisesta.[3] Golitsyn vangittiin, mutta hänet vapautettiin pian.[1]
Lokakuun vallankumouksen jälkeen Golitsyn vietti hiljaiseloa Pietarissa. Hänet vangittiin helmikuussa 1925 vastavallankumouksellisesta toiminnasta epäiltynä niin sanotussa ”lyseolaisten jutussa”.[1] Hänet teloitettiin ampumalla Neuvostoliiton salaisen poliisin OGPU:n määräyksestä myöhemmin samana vuonna.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Голицын Николай Дмитриевич (venäjäksi) Hrono.ru. Viitattu 8.3.2020.
- ↑ a b c M. O. Meltsin: Golitsyn Family (englanniksi) Saint Petersburg Encyclopaedia. Viitattu 8.3.2020.
- ↑ Nordisk familjebok, täydennysosa (1924), s. 21 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 8.3.2020.
| ||||||||||
