Nikki Reed

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nikki Reed
Nikki Reed vuonna 2012.
Nikki Reed vuonna 2012.
Syntymäaika 17. toukokuuta 1988 (ikä 26)
Syntymäpaikka Yhdysvaltain lippu Los Angeles, Kalifornia
Aktiivisena 2003–
Oikea nimi Nicole Houston Reed
Ammatti näyttelijä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Nicole Houston ”Nikki” Reed (s. 17. toukokuuta 1988 Los Angeles, Kalifornia) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja käsikirjoittaja. Hän teki debyyttinsä elokuvassa Kolmetoista (2003), jonka käsikirjoittamisessa hän oli mukana. Reedin tunnetuimpia rooleja on Rosalie Hale Stephenie Meyerin kirjasarjaan perustuvassa Twilight-elokuvasarjassa. Hän on näytellyt myös muun muassa elokuvissa Lords of Dogtown (2005) ja Minin eka kerta (2006).

Nuoruus ja yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reed syntyi Los Angelesissa, Kaliforniassa. Hänen vanhempansa ovat Cheryl Houston, ammatiltaan kampaaja, ja Seth Reed, ammatiltaan suunnittelija.[1] Hänen vanhempansa erosivat hänen ollessa kaksivuotias.[2] Hänen isänsä on juutalainen ja hänen äitinsä on cherokee- ja italialaistaustainen.[2] Reedin vanhempi veli on nimeltään Nathan August Reed, joka syntyi 23. marraskuuta 1986.[2] Reedin kasvuympäristö oli juutalainen.[3]

Reed kasvoi äitinsä kanssa vanhempiensa eron jälkeen.[1] Reed kuvailee olleensa lapsena ”ujo ja lukutoukka”.[4] Kaksitoistavuotiaana Reed kävi Palms Middle School -koulua, ja kertomansa mukaan hänestä tuli tuolloin kapinallinen ja tunne-elämältään epävakaa.[4] Suhde Reedin ja hänen äitinsä välillä kiristyi, kun Reed alkoi olla tekemisissä huumeiden, alkoholin ja seksin kanssa.[4] 14-vuotiaana Reed muutti pois kotoaan ja alkoi elää omillaan Kolmetoista-elokuvasta ansaitsemillaan rahoilla.[1] Reed on naimisissa Paul McDonaldin kanssa.[5]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reed teki debyyttinsä näyttelijänä vuonna 2003 elokuvassa Kolmetoista. Elokuvan käsikirjoituksen – joka perustui osittain Reedin omiin nuoruudenkokemuksiin – Reed kirjoitti yhdessä elokuvan ohjaajan Catherine Hardwicken kanssa.[4] Reed oli tuolloin 15-vuotias. Hänen ei ollut alun perin määrä näytellä elokuvassa, mutta koska rooliin oli vaikeuksia löytää sopivaa näyttelijää Reed otti itse roolin.[4] Vuonna 2005 hän esiintyi toisessa Hardwicken ohjaamassa elokuvassa Lords of Dogtown. Samana vuonna hän esiintyi Santanan Just Feel Better -musiikkivideolla.

Vuonna 2006 vieraili televisiosarjassa O.C. Myöhemmin samassa sarjassa nähtiin muita Twilight-elokuvasarjan hahmoja, kuten Cam Gigandet ja Jackson Rathbone. Gigandetilla ja Reedillä oli sarjassa myös yhteisiä tekijöitä. Samana vuonna Reed näytteli elokuvassa Minin eka kerta. Elokuvassa Reed näyttelee teini-ikäistä tyttöä, joka viettelee isäpuolensa murhaamaan tytön äidin.

Vuonna 2008 Reed sai vampyyri Rosalie Halen roolin yhdysvaltalaisen kirjailijan Stephenie Meyerin Houkutus-kirjasarjan ensimmäiseen kirjasarjan osaan perustuvassa elokuvassa Twilight – Houkutus. Hän jatkoi samassa roolissa myös elokuvan jatko-osissa, vuoden 2009 elokuvassa Twilight – Uusikuu ja vuoden 2010 elokuvassa Twilight – Epäilys, hän näytteli Rosalie Halen roolia elokuvasarjan kaksiosaisessa sekä viimeisessä elokuvassa Twilight – Aamunkoi. Elokuvan ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2011 ja toinen marraskuussa 2012.

Reedin oli määrä näytellä myös elokuvassa K-11 yhdessä Kristen Stewartin kanssa.[6] Reed, jonka oli tarkoitus esittää elokuvassa miespuolista hahmoa, totesi hahmostaan: ”Se on haasteellista. … Minä esitän miestä, josta on tullut nainen. … Synnyin mieheksi, mutta en ole ikinä tuntenut itseäni mieheksi – Tiesin aina olevani nainen. Synnyin vain väärillä ruuminosilla varustettuna.”[7] Huhtikuussa 2010 Reed kertoi, ettei aiokaan näytellä elokuvassa. Hän ei kerro syytä päätökselleen.[8]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nikki Reed ja Elizabeth Reaser vuoden 2010 MTV Movie Awards-palkintogaalassa.
Elokuvat
Vuosi Nimi Rooli Huomioita
2003 Kolmetoista Evie Zamora
2005 Man of God Zane Berg
Lords of Dogtown Kathy Alva
American Gun Tally
2006 Minin eka kerta Mini
2007 Cherry Crush Shay Bettencourt
2008 Twilight – Houkutus Rosalie Hale
Familiar Strangers Allison
2009 Twilight – Uusikuu Rosalie Hale
Last Day of Summer Stefanie
Privileged Lauren Carrington
2010 Twilight – Epäilys Rosalie Hale ensi-ilta 30. kesäkuuta
Chain Letter Jessie Campbell
2011 Twilight – Aamunkoi osa 1 Rosalie Hale
2012 Twilight – Aamunkoi osa 2 Rosalie Hale Elokuvasarjan viimeinen osa
Televisio
Vuosi Nimi Rooli Huomioita
2006 O.C. Sadie Campbell 6 jaksoa
Justice Molly Larusa 1 jakso
2007 Reaper Andi
Musiikkivideot
Vuosi Laulun nimi Artisti Huomioita
2005 Just Feel Better Santana feat. Steven Tyler

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Palkinto Kategoria Elokuva Huomioita Lähde
2003 Young Hollywood Awards One to Watch (nainen) Kolmetoista [9]
Nantucket Film Festival Paras elokuvakäsikirjoitus Kolmetoista Catherine Hardwicken kanssa [9]
2004 Independent Spirit Awards Paras debyyttiesiintyminen Kolmetoista [9]
2006 Solstice Film Festival Paras naisnäyttelijä Minin eka kerta [9]
2008 Method Fest Parhaat näyttelijät Familiar Strangers Muiden elokuvan näyttelijöiden kanssa [9]
DelRay Beach Film Festival Parhaat näyttelijät Familiar Strangers Muiden elokuvan näyttelijöiden kanssa [9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Mini Mayhem Khaleej Times. Viitattu 6.11.2009. (englanniksi)
  2. a b c Biography for Nikki Reed IMDb. Viitattu 24.2.2010. (englanniksi)
  3. celebrity Jews in the news jweekly.com. Viitattu 4.8.2009. (englanniksi)
  4. a b c d e Biography Nikkireedfan.com. Viitattu 28.5.2009. (englanniksi)
  5. Nikki Reed get married usmagazine.com. Viitattu 16.10.11. (englanniksi)
  6. EXCLUSIVE: ‘Twilight’ Stars Kristen Stewart & Nikki Reed To Reunite, Play Men In Prison Film ‘K-11’ MTV moviesblog. Viitattu 28.5.2009. (englanniksi)
  7. Nikki Reed talks about K-11 MTV. Viitattu 6.11.2009. (englanniksi)
  8. Nikki Reed No Longer in `K-11` With Kristen Stewart! eclipsemovie.org. Viitattu 14.4.2010. (englanniksi)
  9. a b c d e f Nikki Reed Awards nikkireedfan.com. Viitattu 27.11.2009. (englanniksi)