Niina Murdvee

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Niina Murdvee (s. 5. toukokuuta 1950 Tallinna) on virolainen viulisti.[1]

Murdvee valmistui Tallinnan musiikkilukiosta vuonna 1968 opettajanaan Ivi Tivik ja eteni Tallinnan konservatorioon (myöhemmin Viron musiikki- ja teatteriakatemia), josta valmistui vuonna 1973 opiskeltuaan isänsä[2] Vladimir Alumäen sekä Harald Aasan johdolla. Vuonna 1987 Murdvee valmistui lisäksi Gnesin-musiikkiakatemiasta opettajanaan Halida Ahtjamona. Filosofian tohtorin arvon hän sai Viron musiikki- ja teatteriakatemiasta vuonna 2008.[1]

Murdvee on konsertoinut Virossa, Venäjällä ja Ruotsissa. Hänen kanssaan musiikillista yhteistyötä ovat tehneet muiden muassa Nata-Ly Sakkos, Piret Aidulo, Vello Sakkos, Heljo Sepp, Peeter Paemurru, Piia Paemurru, Rolf Uusväli ja Kadri-Ann Sumera. Murdvee on tehnyt äänityksiä Viron radiolle ja televisiolle. Hän on kantaesittänyt useita virolaisten säveltäjien viuluteoksia. Erityisen läheisiä hänelle ovat olleet Heino Ellerin, Ester Mägin ja Lepo Sumeran teokset.[1]

Murdvee on opettanut Tallinnan musiikkilukiossa ja Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa. Hänen oppilaidensa joukossa ovat olleet Kristel Pappel, Tarmo Truuväärt, Mikk Murdvee (oma poika[2]), Kristjan Hallik ja Danae Taamal. Murdvee on myös osallistunut kansainvälisiin konferensseihin ja kursseihin Virossa, Suomessa, Saksassa ja Venäjällä. Kotimaassaan hän on pitänyt mestarikursseja jousisoittajille. Murdvee on julkaissut monia musiikkiartikkeleita ja -arvosteluja. Vuosina 1989–2002 hän toimitti Keelpilliõpetaja-lehteä. Vuonna 2017 hän julkaisi kirjan Vladimir Alumäestä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Niina Murdvee Estonian Music Information Centre]
  2. a b Dünastia: Perekond Alumäe & Murdvee Klassikaraadio