Nürnbergin piiritys
| Nürnbergin piiritys | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Kolmikymmenvuotista sotaa | |||||||
 Piiritys kartalla vuodelta 1642.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
.svg){kind=small}
Nürnbergin piiritys oli Kolmikymmenvuotisen sodan aikainen piiritys Nürnbergissa nykyisen Saksan Baijerissa 1. heinäkuuta – 8. syyskuuta (juliaaninen) 1632. Albrecht von Wallensteinin johtama imperialistien armeija piiritti Kustaa Aadolfin ruotsalaisia joukkoja, jotka joutuivat epäonnistuneen Alte Vesten taistelun jälkeen vetäytymään kaupungista.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsin kuningas Kustaa Aadolf lähti armeijoineen Münchenista toukokuun lopulla 1632. Imperialistit olivat vallanneet Weßenburgin, jonka Kustaa uskoi uhkaavan omaa operaatiolinjaansa. Tarkoitus oli vallata kaupunki takaisin ja tuhota ruhtinas Maximilian von Waldburg-Wolfeggin kokoama sotajoukko, ennen kuin tämä voisi yhdistää ne Albrecht von Wallensteinin armeijan kanssa. Weßenburgiin saapuneet ruotsalaiset tajusivat imperialistien vetäytyneen sieltä jo pois. Kustaa jatkoi kohti Nürnbergia yrittäen saada samalla taistelukosketusta Maximilianiin, jonka onnistui kuitenkin vetäytyä kohti Böömiä idässä. Tavoite vihollisen armeijoiden yhdistymisen estämisestä oli kuitenkin toteutunut ja Kustaa leiriytyi armeijoineen Nürnbergin tuntumaan.[1]
Nürnbergin vapaakaupunki oli ruotsalaisten tärkeä liittolainen. Sen hylkääminen ei olisi tullut kysymykseen. Kustaa Aadolf halusi estää Magdeburgin ryöstön kaltaisen tilanteen, minkä lisäksi kaupunki oli strategisella paikalla leikkauskohdassa Baijerin, Schwabenin ja Ylä-Pfalzin välissä. Kaupunki oli myös huomattavan vauras. Kustaa Aadolfin kenttäarmeijaan kuului 7 000–8 000 jalkaväen sotilasta ja samankaltainen määrä ratsuväkeä. Kaupungin oletettiin voivan elättää armeijaa kuukausia. Kaupungilla oli myös vahvat linnoitteet, joita ruotsalaiset vahvistivat kaivannoilla ja tuomalla tuliasemiin 300 tykkiä. Kustaa halusi odottaa puolustuskannalla, kunnes ruotsalaiset saisivat vahvistuksia.[1]
Ruotsalaisia uhkasi imperialistien armeija, jonka vahvuus oli jopa 40 000 jalkamiestä ja 25 000 ratsusotilasta. Wallenstein oli lähtenyt armeijoineen kohti Nürnbergiä Egeristä Böömissä 5. kesäkuuta. Heidän etujoukkoihinsa kuuluneet kroaatit olivat toimineet kaupungin liepeillä jo kuun alusta saakka ja he kahakoivat jatkuvasti ruotsalaisen ratsuväen kanssa. Wallenstein saavutti Nürnbergin eteläpuolella sijainneen Schwabachin 1. heinäkuuta. Kaupunki vallattiin lyhyen taistelun jälkeen. 5. heinäkuuta kroaatit väijyttivät eversti Georg von Taupadelin johtaman rakuunarykmentin Neumarktin lähellä. Vain noin 40 viidestäsadasta ruotsalaisesta pääsi pakenemaan Altdorfiin. Vangiksi jäi esimerkiksi Taupadel, joka vapautettiin mukanaan Wallensteinin kirje Kustaalle. Kirjeen mukaan Wallenstein halusi "nähdä Hänen majesteettinsa hyvissä väleissä keisarin kanssa" ja toimia itse rauhanvälittäjänä. Kustaa vastasi rauhantunnusteluihin osoittamalla halunsa taisteluun.[1]
Piiritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wallenstein ryhtyi piirittämään Nürnbergiä rakennuttamalla sen ympärille kahdeksasta leiristä koostuvan saartorenkaan. Pääleiri oli nykyisin Nürnbergin esikaupunkialueeseen kuuluvassa Zindorffissa. Sen keskipiste oli Alte Vesten kukkula ja keskiaikaisen linnan rauniot. Muiden leirien puolustuksiin lukeutuivat esimerkiksi maavallit, kaivannot, sekä vankkureista ja muista tavaroista kyhätyt barrikadit. Tarpeettomat taistelukosketukset oli kielletty. Wallensteinin ohje oli turvautua kenttälinnoitteisiin. Kaupunkia vastaan tehtiin vain joitakin tunnusteluhyökkäyksiä. Huoltoa Wallenstein sai maitse Böömin raja-alueilta. Ympäröivää maaseutua pakkoverotettiin. Alte Vesten viereinen Rednitzin joki oli huoltoliikenteelle liian matala. Wallenstein tunnettiin sotilaslogistiikan edelläkävijänä.[1]
Piirityksen kuluessa etenkin kroaattien ratsuväki hävitti ympäröivää seutua sitä ryöstellen. Heinäkuun lopussa he onnistuivat ryöstämään ruotsalaisen saattueen ja Kustaa Aadolfille tarkoitetun hevosen. Kustaa raivostui iskusta ja johti rankaisuretkikuntaa kroaattien tukikohtaan Engelthalin luostariin. Ruotsalaiset surmasivat satakunta kroaattia ja saivat myös kuninkaan kalliin Streiff-nimisen täysverisen oldenburginhevosen takaisin. Piiritys oli kuitenkin pääasiallisesti staattista kulutussotaa. Kaupungissa oli suurehkot muonavarat, mutta pulaa oli esimerkiksi leipäviljan jauhamiseen tarkoitetuista myllyistä. Myös hevosten rehu oli loppumassa jo loppukesästä. Saniteettijärjestelmät olivat sen sijaan itse asiassa paremmat piiritetyillä kuin piirittäjillä. Keskiaikainen viemäröinti kaupungissa ohjasi ulosteet Pegnitzjokeen, kun taas piirittäjien leiri täyttyi kymmenien tuhansien sotilaiden ja siviilien ulosteista.[1]
Imperialistien leirissä alkoivat riehua kulkutaudit, jotka jonkin ajan kuluttua löysivät tiensä myös Nürnbergin kaupunginmuurien sisälle. Puolustajia vaivasi tautien lisäksi myös kurin höllentyminen. Sotilaat olivat alkaneet ryöstellä kaupunkia ja Kustaa Aadolf antoi käskyn rangaista kaikkia ryöstelyyn syyllistyneitä. Toisaalta hän sai myös uutisia vahvistuksista. Axel Oxenstierna ilmoitti 6. heinäkuuta lähteneensä kohti piiritettyjä Mainzista. Avuksi lähtivät myös Hessen Kasselin maakreivi Wilhelm V ja eversti Torsten Stålhandske suomalaisine hakkapeliittoineen.[2] Heihin yhdistyi 14. elokuuta edelleen Johan Banérin ja herttua Bernhard von Sachsen-Weimarin joukot. 18. heinäkuuta joukot kohtasivat Kustaa Aadolfin Nürnbergin pohjoispuolella.[3]
Yhdistynyt ruotsalaisarmeija iski Wallensteinin leiriä vastaan Alte Vesten taistelussa 24. elokuuta. Hyökkäys tylpistyi kuitenkin imperialistien puolustusasemiin. Seuraavana päivänä oli myös selvää, että heidän asemansa ei ollut edes heikentynyt. Pitäen hyökkäyksen jatkoa ihmishenkien haaskauksena, Kustaa Aadolf määräsi hyökänneet joukot vetäytymään. Taistelu oli selvä tappio ja se teki loven myös Kustaa Aadolfin maineeseen voittamattomana sotapäällikkönä.[3]
Piirityksen päättyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alte Vesten taistelun epäonnistumisen jälkeen ruotsalaisille jäi vaihtoehdoksi vain kaupungista vetäytyminen. Sotilasvoiman heikkeneminen nälän ajaman karkuruuden takia teki puolustautumisen pitkällä aikavälillä mahdottomaksi. Kaupunkiin jätettiin 3 000 miehen varuskunta ja Kustaa Aadolfin oikea käsi Axel Oxenstierna. Nürnbergin raatimiehet suostuivat kuninkaan ehdotukseen ja kuningas poistui armeijoineen 8. syyskuuta vietettyään vielä edellisenä päivänä Breitenfeldin taistelu juhlapäivää. Ruotsalaiset marssivat rummut päristen Wallensteinin leirien ympäri. Tämä ei kuitenkaan halunnut tehdä mitään heidän lähtönsä vaikeuttamiseksi.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Olli Bäckström: Lumikuningas : Kustaa Aadolf ja 30-vuotinen sota. Gaudeamus, 2020. ISBN 978-952-345-643-3.