Ministeriohjaus
Ministeriohjaus (ruots. ministerstyre) on epävirallinen termi, jossa Ruotsin viranomainen mukaan lukien valtiopäivät tai kunnan päätöksentekoelin yrittää vaikuttaa siihen, miten hallintoviranomainen (ruots. förvaltningsmyndighet) päättää yksittäistapauksessa, joka liittyy julkisen vallan käyttämiseen yksittäistä henkilöä tai paikallista viranomaista kohtaan tai lainsäädännön soveltamiseen. Tämä rikkoo lakia hallitusmuodosta,[1][2] joka on Ruotsin perustuslain pääosa.
Ruotsin julkishallinto on kaksijakoinen, mikä tarkoittaa, että valtion virastot ovat suoraan ministeriön hallinnassa, mutta hallintoviranomaiset (tai toisin sanoen valtion virastot) ovat näennäisesti itsenäisiä. Virastot toimivat lakien ja sääntöjen mukaisesti, joista valtiopäivät ovat päättäneet, mutta soveltavat niitä itsenäisesti. Joten vaikka virastot ovat muodollisesti yhteydessä johonkin ministeriöön, ministeri ei voi valvoa näitä virastoja yksittäisissä asioissa, eikä niillä ole valtuuksia johtaa päivittäistä toimintaa. Ministereitä on siis kielletty puuttumasta asioihin, jotka liittyvät lain soveltamiseen tai viraston toimivallan asianmukaiseen käyttämiseen, aivan kuten monissa muissa maissa. Jos hallitus katsoo, että virasto ei ole soveltanut lakia oikein, sen ainoa keino on muuttaa asiaa koskevaa lainsäädäntöä.[3][4][5]
Tämän taustalla on hallituksen korruption estäminen ja lakien ja asetusten tasapuolisen soveltamisen varmistaminen. Se myös kannustaa hallitusta ja valtiopäiviä hankkiutumaan eroon vaikeasti tulkittavista tai ongelmallisista laeista ja asetuksista. Näihin on harvinaisia poikkeuksia, kuten silloin, kun tapahtuu luonnonkatastrofi tai sota ja tarvitaan lyhempi komentoketju.[6]
Valtionyhtiöt eivät kuulu virallisesti ministeriohjauksen kiellon säännön piiriin. Hallitus kuitenkin yleensä ohjeistaa heitä toimimaan kaupallisesti ja tuottamaan voittoa. Tämä voi aiheuttaa ristiriitoja.
Ministeriohjauksen kiellon periaatteesta keskusteltiin vuonna 2021, kun Cementa-yhtiö, joka valmistaa suurimman osan Ruotsissa käytetystä sementistä Gotlannin kaivoksesta, ei saanut lupaa kaivostoiminnan jatkamiseen. Ympäristövirastot viivästyttivät tapausta toistuvasti antamalla uusia tulkintoja epämääräisestä ympäristölaista, myös oikeudenkäynneissä. Ruotsin teollisuustoiminnan ollessa suurilta osin vaarassa hallitus teki väliaikaisen poikkeuksen laista ja sai kritiikkiä virastopäätöksen ja ministeriohjauksen säännön kumoamisesta.[7][8]
Miten virastoja hallitaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsissa valtioneuvoksella (puhekielessä ministerillä) on hallitusmuodon mukaan oikeus tehdä vain omaa ministeriötään koskevia päätöksiä. Viranomaisia koskevat päätökset on tehtävä koko valtioneuvostossa (hallituksessa). Hallituksen päätösvaltaisuuden saavuttamiseksi on oltava läsnä vähintään viisi ministeriä. Virastoilla ei ole täydellistä vapautta tulkita lakia, ja hallituksella on oikeus vaikuttaa virastoihin, mutta vain tiukasti yleisten perustuslaissa kuvattujen poliittisten välineiden avulla. Nämä keinot ovat:[4][3]
- Lainsäädäntö ja muut määräykset. Tämä sisältää valtiopäivien hyväksymät lait ja hallituksen antamat asetukset (ruots. förordning). Niitä tulkitaan tuomioistuimissa.
- Rahoitusvalta: ministeriöt antavat määrärahakirjeen (ruots. regleringsbrev) kerran vuodessa valtiopäivien talousarvion perusteella, joka säätelee virastojen yleistä toimintaa ja yleisiä tavoitteita.
- Nimitysvalta: hallitus päättää virastojen johtajien, apulaispääjohtajien ja lääninjohtajien palkkaamisesta. Pysyvien toimihenkilöiden ja muiden tehtävien nimittämiseen ja erottamiseen sovelletaan erityissääntöjä, joissa riippumattomuus on elintärkeää.
- Parlamentaarinen valvonta: tämän tekevät Ruotsin valtiontalouden tarkastusvirasto (Riksrevisionen), parlamentin oikeusasiamies, oikeuskansleri ja hallinto-oikeudet.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Regerar regeringen över de centrala ämbetsverken? (ruotsiksi), Nils Stjernquist (1984) ISSN 0039-0747
- Statsbyggnad: den offentliga maktens Organization (ruotsiksi), Olof Petersson (2007) ISBN 9789185695324
- Administrative Independence and European Integration (englanniksi), Thomas Bull, European Public Law - vuosikerta: 14, numero: 3 (2008) s. 285–296
- Lindbom, Anders: Ministern och makten: hur fungerar ministerstyre i praktiken?: rapport till Förvaltningspolitiska kommissionen. Tukholma: Fritze; Statens offentliga utredningar, 1997:54, Finansdepartementet, 1997. Julkaistu sarjassa: ISSN 0375-250X. ISBN 91-38-20563-7. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 10.10.2021). (ruotsiksi)
Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1974 hallitusmuoto[1], luku 11, artiklat 6 ja 7. Laki valtakirjatyöstä [Lag (1994:261) om fullmaktsanställning] sääntelee tiettyjen työntekijöiden, kuten vakinaisten tuomarien (ordinarie domare) ja Ruotsin valtakunnansyyttäjän (Riksåklagaren) irtisanomista.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Kungörelse (1974:152) om beslutad ny regeringsform (Vuoden 1974 hallitusmuoto) Ruotsin valtiopäivät, riksdagen.se. 1974. Viitattu 10.10.2021. (ruotsiksi)
- ↑ Regeringsformen (RF) 12 kap. 2 § (1974:152) lagen.nu. Viitattu 10.10.2021. (ruotsiksi)
- ↑ a b Rätt handlagt, s. 11–12. Tukholma: Ruotsin verovirasto, 2011. ISBN 9789186525415. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.10.2021). (ruotsiksi)
- ↑ a b How public agencies are governed The Swedish Government. Arkistoitu 29.7.2014. Viitattu 10.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Katz: Party governments : European and American experiences, s. 180. Berlin: W. de Gruyter, 1987. ISBN 3110109409. (englanniksi)
- ↑ Klamberg, Mark: Between normalcy and state of emergency: The legal framework for Sweden's coronavirus strategy The Local. 4.9.2020. Viitattu 10.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Cementa applies for an emergency mining permit (englanniksi)
- ↑ Cementlarmet: Då kan det bli varsel i byggbranschen (ruotsiksi)