Mieskuoro Huutajat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mieskuoro Huutajat

Mieskuoro Huutajat on Petri Sirviön johtama huutava mieskuoro, jonka kotipaikka on Oulussa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Kuoro perustettiin 1987 Oulussa. Idea oli pukea noin 20 miehen joukko mustiin pukuihin, valkoisiin kauluspaitoihin ja mustiin kumisiin kravatteihin. Kuoro alkoi harjoitella tunnetuimpia suomalaisia lauluja ja hymnejä. Kuoron ensiesiintyminen oli itsenäisyyspäivänä 1987, jolloin isänmaallisia lauluja ja marsseja sisältänyt lyhyeksi ja intensiiviseksi kuvailtu esitys huipentui kansallishymniin. Kuoron vahvuus kohosi pian noin 30 henkeen.

Huutajat on esiintynyt usein ulkomailla esimerkiksi erilaisissa taidetapahtumissa ja muun muassa yleisurheilun EM-kisojen avajaisissa 1994 Karita Mattilan kanssa.

[muokkaa] Diskografia

  • Pohjoinen kotimaamme (EP, 1988, EMI)
Kymmenen virran maa / Laulu Suomessa / Laps Suomen / Suomen valta / Suksimiesten laulu / Ateenalaisten laulu / Sydämeni laulu / Maamme
  • Six National Anthems (EP, 1990, Poko)
Гимн CCCP / Maamme / Star Spangled Banner / Ja, Vi Elsker Dette Landet / Du Gamla, Du Fria / Deutschland, Deutschland Über Alles
  • H.Y.V.Ä (EP, 1994, Bad Vugum)
Porilaisten marssi / H.Y.V.Ä / Herää, Suomi / Kolme on miehellä pahoa / Sininen ja valkoinen
"H.Y.V.Ä" ja "Six National Anthems" -EP:t on julkaistu yhdessä CD:nä ilman Porilaisten marssia.
  • 10th Anniversary Concert (CD, 1998, Bad Vugum)
De Zevensprong / La Marseillaise / Land der Berge / An der Donau / Sininen ja valkoinen / Porilaisten marssi / Herää Suomi / Ratiritiralla / Gimn CCCP / Starspangled Banner / Tirol, Du bist mein Heimatland / Maamiesmarssi / Vuorenlouhijain laulu / Savolaisten laulu / H.Y.V.Ä. / Sydämeni laulu / Kolme on miehellä on pahoa / Kymmenen virran maa / Joulun kellot / Tonttujen jouluyö / Suvinen sunnuntaiaamu / Ja, vi elsker dette lannet / Du gamla, du fria / Maamme
Nauhoitettu Huutajien 10-vuotiskonsertissa itsenäisyyspäivänä 1997.

[muokkaa] Elokuva

Mika Ronkainen ohjasi kuorosta dokumenttielokuvan Huutajat – Screaming Men (2003), josta tuli yksi kaikkien aikojen laajimmin levinneistä suomalaisdokumenteista. Elokuva esitettiin yli sadalla kansainvälisellä elokuvafestivaalilla, muun muassa ensimmäisenä suomalaiselokuvana Sundance-elokuvafestivaaleilla Yhdysvalloissa. Elokuva oli teatterilevityksessä Suomen lisäksi Britanniassa ja Puolassa, ja se on esitetty useiden Euroopan maiden lisäksi Yhdysvaltain televisiossa.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä