Michael McKean

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Michael McKean ja Jane Lynch.

Michael McKean (s. 17. lokakuuta 1947) on yhdysvaltalainen näyttelijä.

McKean syntyi New Yorkissa ja oli David Landerin opiskelutoveri Carnegie Mellon -yliopistossa. Hän esitti Lennyn roolin sarjassa Laverne and Shirley (19761983), jossa myös Landerilla oli merkittävä osa. Hänet tunnetaan lisäksi mm. Saturday Night Livestä ja Spinal Tapin jäsenenä.

McKean on tehnyt lukuisia vierailevia esiintymisiä eri televisiosarjoissa ja esiintynyt myös useissa elokuvissa, joista eräs oli Vauhdilla Chicagoon (1987). Hän on toiminut ääninäyttelijänäkin ja tehnyt elokuvamusiikkia niin suurella menestyksellä, että voitti vuonna 2004 Grammy-palkinnon. Hän on ollut myös Oscar-ehdokkaana.

McKean oli vuosina 19701993 naimisissa Susan Russellin kanssa ja sai kaksi lasta. Tämän avioliiton päätyttyä eroon McKean meni 20. maaliskuuta 1999 uusiin naimisiin nykyisen puolisonsa Annette O'Toolen kanssa.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä