Maumoon Abdul Gayoom

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Maumoon Abdul Gayoom (2007).

Maumoon Abdul Gayoom (s. 29. joulukuuta 1937) toimi Malediivien presidenttinä vuosina 19782008. Hänen edeltäjänsä oli Ibrahim Nasir. Hänet valittiin kuudennelle viisivuotiskaudelle lokakuussa 2003, jolloin hän sai 90,28 % äänistä. Hän oli valitsijamiesten valitsema ainoa ehdokas ja kansalaisilla oli käytettävissään ainoastaan kyllä tai ei -ääni.

Gayoomin vastustajat ovat kritisoineet häntä autoritaarisesta hallinnosta ja diktatuurista, mutta monien malediivilaisten mielestä maan kehitys viimeisten vuosikymmenten aikana ei olisi ollut mahdollista ilman Gayoomia. Amnesty International on raportoinut vuonna 2003 maassa tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista. Syyskuussa 2003 maassa puhkesi hallituksenvastainen kapina.

Gayoom oli myös maan puolustus- ja valtiovarainministeri pitkään, mutta luopui näistä viroista 1. syyskuuta 2004. Hänellä on neljä lasta.

Vaalit 2008[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 Malediiveilla järjestettiin ensimmäisen kerran demokraattiset presidentinvaalit, joissa vastakkain olivat Gayoom ja entinen mielipidevanki Mohamed Nasheed. Vaalien ensimmäinen kierros pidettiin 8. lokakuuta 2008. Gayoom sai tuolloin 41 prosenttia äänistä Nasheedin jäädessä 25 prosenttiin. Vaalien toisella kierroksella 28. lokakuuta Gayoom sai kuitenkin vain 46 prosenttia äänistä häviten täten oppositiojohtaja Nasheedille.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maldives president admits defeat BBC. Viitattu 29.10.2008.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maumoon Abdul Gayoom.