Masterboy

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Masterboy on saksalainen 1990-luvulla perustettu eurodance-yhtye, joka on saavuttanut menestystä 1990-luvun puolivälissä niin Euroopassa kuin sen ulkopuolellakin. Ryhmän muodostavat Tommy Schleh, Enrico Zabler ja naislaulaja Trixi Delgado.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhmän keulahahmot Tommy ja Enrico tapasivat ensi kertaa vuonna 1989 lontoolaisessa klubissa "The Legends". He tutustuivat ja ystävystyivät molempia yhdistäneen musiikin kautta. Miehet päättivät kokeilla musiikin tekemistä yhdessä ja loppu onkin historiaa. Vuoden 1990 tammikuussa ryhmälle annettiin nimi Masterboy. Ensisingle "Dance to the Beat" julkaistiin niin ikään tammikuussa 1990. Tästä kappaleesta tulikin menestys ja se nousi listoille pysyen siellä kuudentoista viikon ajan. 1990-luvun alussa kaverukset tekivät musiikkia kahdestaan, kunnes 1992 ryhmään liittyi naislaulaja Trixi. Trixi lähti ryhmästä vuonna 1996 ja tilalle tuli uusi naislaulaja Linda Rocco. Linda oli mukana ryhmässä lyhyen aikaa ja hänen jälkeensä paikan naislaulajana otti jälleen uusi jäsen Annabell Krischak. Ympyrä kuitenkin sulkeutui kun alkuperäinen naislaulaja Trixi Delgado palasi kesällä 2001 takaisin. Ryhmän viimeisin albumi on vuodelta 1996, jonka jälkeen Masterboy on pitänyt hiljaiseloa lukuun ottamatta muutamia singlejulkaisuja.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Enrico Zabler (vakituinen) Masterboyn tuottaja ja musiikin tekijä Enrico Zabler syntyi 02.04.1961 Saksan Heidelbergissä. Enrico aloitti musiikkiuransa jo nelivuotiaana ottamalla pianotunteja ja opiskellen taidemusiikkia. Ennen kuin Enrico tapasi Tommyn, hän oli jäsenenä saksalaisessa rokkiyhtyeessä. Enrico on naimisissa Angelan kanssa ja heillä on kaksi lasta; 7- ja 4-vuotiaat. Vapaa-aikana Enrico harrastaa autoilua, hiihtämistä ja muita talviurheilulajeja.

Tommy Schleh (vakituinen) Tuottaja ja Masterboyn räppäri Tommy Schleh syntyi 10.12.1964 Saksan Sinnscheimissä. Hän aloitti DJ uransa 1981 ja toimi DJ:nä lontoolaisessa "The Legends"-klubissa. Tavattuaan Masterboyn toisen perustajan Enrico Zablerin, Tommy jätti esiintymisen klubeilla. Vuonna 1997 hän palasi sooloprojektinsa pariin ja antoi sille nimen "The Klubbingman". Tommy toimii nykyään vakituisena DJ:nä Kinky Palace Klubissa ja hänellä on myös oma radio-ohjelmansa "Welcome to the Club". Ohjelma esitetään tiistai-iltaisin kahdeksasta puoleen yöhön "Sunshine Live"-radioasemalla. Vapaa-aikanaan Tommy harrastaa lumilautailua, kuntosalilla käyntiä ja autoilua Porschellaan.

Trixi Obrecht Delgado (laulaja) Masterboyn alkuperäinen naislaulaja Trixi Obrecht Delgado syntyi 21.06.1966 Saksan Pforzheimissä. Hänen oikea nimensä on Beatrice Obrecht. Trixi toimi muun muassa taksikuskina ennen kuin liittyi Masterboy ryhmään. Nykyään hän asuu Stuttgardissa. Trixi aloitti laulajana useissa eri rokkiyhtyeissä ja vuonna 1992 hän liittyi Masterboyn rivistöön, jossa oli mukana neljä vuotta. Trixi lähti Masterboysta vuonna 1996, esiintyen sitä ennen kolmella Masterboyn pitkäsoitolla ja useilla singleillä. Lähdön jälkeen Trixi aloitti soolo uransa nimellä "La Tour" ja julkaisi singlen "Falling for Your Love". Kesällä 2001 Trixi palasi takaisin Masterboy ryhmään ja otti takaisin paikkansa naislaulajana. Vapaa-aikanaan Trixi harrastaa lenkkeilyä, lukemista ja kissoja.

Linda Rocco (laulaja) Masterboyn toinen naislaulaja Linda Rocco syntyi 19.06.1966 USA:ssa Ohion Clevelandissa. Ennen Masterboyhin liittymistä Linda toimi mm. Michael Jacksonin ja Milli Vanillin taustalaulajana. Lisäksi hän on ollut mukana myös lukuisissa eurodance-projekteissa, kuten AB Free, Paternoster ja MAXX. Vuonna 1996 hän aloitti Masterboyn naislaulajana ja oli mukana yhdellä Masterboyn pitkäsoitolla. Linda lähti ryhmästä erilaisten musiikillisten näkemyserojen takia. Tämän jälkeen hän aloitti soolo-uransa ja julkaisi singlen "Fly With Me". Nykyään Linda työskentelee miehensä musiikkikoulussa "Scream Factory" Saksan Frankfurtissa.

Annabell Krischak (laulaja) Masterboyn kolmas naislaulaja Annabell Krischak syntyi Saksan Ulmissa 27.04.1974. Ennen Masterboyta Annabell työskenteli Michael Jacksonin, Sabrinan, Haddawayn ja Down Lown taustalaulajana. Hän on ottanut myös osaa muihin projekteihin, kuten the Weather Girls, La Bouche, Bonnie Tyler sekä Eros Ramazzotti. Annabell liittyi Masterboy-ryhmään maaliskuussa 1999. Hän oli mukana singlellä "Porque Te Vas" ja pitkäsoitolla "Best Of". Hän lähti ryhmästä elokuussa 2000, jonka jälkeen Annabell aloitti soolo-uransa ja hän julkaisi singlen "Let It Shine".

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Masterboy Family (1991)
  • Feeling Allright (1993)
  • Different Dreams (1994)
  • Generation of Love (1995)
  • Colours (1996)
  • Best Of Masterboy (2000)
  • The Heat Of The Night (2001)
  • Greatest Hits Of The 90's & Beyond (2005)
  • The best (2006) Julkaistu vain Venäjällä.

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dance To The Beat (1990)
  • Shake It Up And Dance (1991)
  • Cause We Do It Again (1991)
  • I Need Your Love (1991)
  • Keep On Dancing (1992)
  • Ride Like The Wind (2001)

Masterboy & Trixi Obrecht Delgado

  • O-Oh Noche Del Amor (1992)
  • Fall In Trance (1993)
  • Everybody Needs Somebody (1993)
  • I Got To Give It Up (1994)
  • Feel The Heat Of The Night (1994)
  • Is This The Love (1994)
  • Different Dreams (1995)
  • Megamix (1995)
  • Generation Of Love (1995)
  • Anybody (Movin'On) (1995)
  • Land Of Dreaming (1996)
  • Baby Let It Be (1996)
  • I Need A Lover Tonight (2002)
  • Feel The Heat Of The Night 2003 (2003)

Masterboy & Linda Rocco

  • Show Me Colours (1996)
  • Mister Feeling (1996)
  • La Ola Hand In Hand (1997)
  • Just For You (1997)
  • Dancin' Forever (1998)

Masterboy & Annabell Krischak

  • Porque Te Vas (1999)
  • I Like To Like It (2000)
  • Feel The Heat 2000 (2000)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]