Markus Kajo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Markus Kajo marraskuussa 2008.

Markus Aarni Erämies Kajo (s. 7. joulukuuta 1957 Isojoki) on suomalainen toimittaja, kirjailija (pakinoitsija), käsikirjoittaja ja televisiojuontaja. Hän aloitti toimittajan uransa koulukaupungissaan Joensuussa. Hän on esiintynyt YLE:n TV2-kanavalla muun muassa ohjelmissa Ihmisen käsikirja, Markus Kajon ruudunsäästöohjelma, Naurun paikka ja TV-ohjelma Kettunen.

Kajon omalla tavallaan leppoisa tyyli teki läpimurron hänen Hannu Lumivuoren kanssa tekemässään ohjelmassa Kettunen, jossa Kajo nimihenkilönä ihmetteli vanhojen lehtimainosten ja arkistopätkien lomassa erilaisia yhteiskunnan ilmiöitä ja muita maailman asioita ja väänsi niistä hillittyä huumoria. Ohjelman pohdiskelut on myöhemmin julkaistu myös kirjoina. Naurun paikka -ohjelmassa pääosassa olivat ulkomaiset koomiset kotivideot. Se palkittiin yleisö-Venlalla 1995 ja Telviksellä 1997.

Kesällä 2006 9-osaisessa Nousevan auringon Kajo -ohjelmassa Markus Kajo tutki Japanin ihmeitä ja erikoisuuksia.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Televisio-ohjelmat

  • TV-ohjelma Kettunen (1988–1992)
  • Ihmisen paras ystävä (1990)
  • Hannu ja Kettu (1992)
  • Naurun paikka (1995–1998)
  • Musiikkiohjelma Kettunen (1996–1997)
  • Kajon musiikkiohjelma (1998)
  • Illan Kajo: herrain metkuja (1999)
  • Ihmisen käsikirja (2000)
  • Markus Kajon ruudunsäästöohjelma (2001–2002)
  • Markus Kajon ihme pätkiä (2003)
  • Nousevan auringon Kajo (2006)

[muokkaa] Kirjoja

[muokkaa] Palkinnot

  • Tampereen kaupungin luovan kirjallisen työn palkinto (1989, 1995)[1]

[muokkaa] Lähteet

  1. Markus Kajo Wsoy.fi. Viitattu 30.9.2010.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä toimittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä