Maastrichtin yliopisto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Maastrichtin yliopisto
Universiteit Maastricht
Perustettu 1976
Henkilökunta 3 917[1]
Opiskelijoita 15 916[1]
Sijainti Maastricht, Alankomaat (50°50′49,56″ N, 5°41′12″ E)
Sivusto www.maastrichtuniversity.nl
Yliopistohallinnon päärakennus Maastrichtin keskustassa on entinen fransiskaanikirkko.

Maastrichtin yliopisto (holl. Universiteit Maastricht, virall. engl. Maastricht University[2]) on alankomaalainen yliopisto Maastrichtissa, Limburgin maakunnassa. Yliopisto on kansainvälisesti tunnettu julkishallinnon ja politiikan tutkimuksesta.

Maastrichtin yliopiston juuret ovat 1960-luvun jälkipuoliskolla, jolloin Alankomaissa oli pulaa lääkäreiden koulutuspaikoista ja päätettiin perustaa uusi korkeakoulu. Vaikka koulutusvaje ehti korjaantua 1970-luvulle tultaessa, Maastrichtissa aloitettiin silti lääkärikoulutus vuonna 1974 – epävirallisesti, sillä laillinen yliopistostatus saatiin vasta seuraavana vuonna. Virallisesti yliopisto avautui 9. tammikuuta 1976 Limburgin valtionyliopiston (Rijksuniversiteit Limburg) nimellä. 1980-luvun alulta lähtien yliopiston opetus laajeni lääketieteestä muun muassa oikeus- ja taloustieteeseen. Sen nimi vaihdettiin Maastrichtin yliopistoksi vuonna 1996, ja vuonna 2008 virallinen nimi vaihdettiin englanninkieliseksi.[3][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Facts & figures 14.8.2012. Maastricht University. Viitattu 29.6.2013. (englanniksi)
  2. a b Important dates 10.8.2009. Maastricht University. Viitattu 29.6.2013. (englanniksi)
  3. History 4.6.2013. Maastricht University. Viitattu 29.6.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koordinaatit: 50°50′49.56″N, 5°41′12″E

Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.