Lakkoliitti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lakkoliitti tunkeutuu sedimenttien väliin ja muokkaa kerrostumaa
Navajo Mountain, lakkoliitti Utahissa
Vaaleanpunainen montsoniitti työntyy harmaisiin kambrikautisiin ja ordovikikautisiin kerrostumiin Notch Peakissä, Utahissa.

Lakkoliitti on intruusioperäinen konkordantti plutoni, joka on työntynyt kahden sedimenttikivikerroksen väliin. Magman paine on riittävän korkea työntämään ylempää kerrostuman ylöspäin, jolloin lakkoliitti saa sille tyypillisen linssi- tai sienimäisen muodon, pohjan ollessa tasainen. Lakkoliitti muodostuu melko lähellä maanpintaa, ja niitä syntyy suhteellisen paksuista magmoista, sellaisista joista muodostuu kiteytymisessä dioriittia, granodioriittia ja graniittia. Maan alla jäähtyminen on hidasta, joten kiinteytyvässä magmassa muodostuu suuria kiteitä. Lakkoliittien yläpuolinen kivi usein kuluu kokonaan pois, ja jäljelle jää paljas magmakiviydin. Termiä käytti ensi kerran Grove Karl Gilbert tutkittuaan dioriitti-intruusioita Utahin Henry Mountains -vuorilla vuonna 1875.

Intruusioiden muoto on yleensä vaikea rekonstruoida. Esimerkiksi Wyomingissa olevan Devils Towerin on väitetty olevan vulkaanisen kaulan sijaan eroosiossa kulunut lakkoliitti.[1]. Kiven olisi pitänyt jäähtyä erittäin hitaasti muodostaakseen nykyään näkyvillä olevan lyijykynänmuotoisista fonoliittisesta porfyyripylväistä koostuvan rivistön. Kuitenkin, eroosio on kuluttanut ympäröivän ja päällä olevan kiven, joten magmakivi-intruusion alkuperäinen muoto voidaan rekonstruoida. Varmuutta siihen, onko kivi lakkoliitti, ei ole. Muualla, kuten Henry Mountains -vuorilla ja muilla eristyneillä Coloradon laakion vuorijonoilla, jotkin intruusiot ovat todistettavasti lakkoliitin muotoisia. Charlottessa, Vermontissa olevassa pienessä Barber Hill -syeniitistä koostuvassa stokissa on lakkoliittiin yhdistettyjä trakyyttijuonia. Paljastuneen lakkoliitin puhkeamissa on näkyvillä myös molybdeenihohdetta.

Kuun pinnalla on mahdollisesti useita lakkoliitteja.[2] Magmakivimuodostelmat voi tulkita myös törmäyskraatterien tuotoksiksi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vitaliano, Dorothy B. "Geomythology: geological origins of myths and legends" in Myth and Geology ed. L. Piccardi and W. B. Masse, p. 1, Geological Society of London, ISBN 978-1-86239-216-8
  2. Wichman, R.W. and Schultz, P. H. (1996) Crater-Centered Laccoliths on the Moon: Modeling Intrusion Depth and Magmatic Pressure at the Crater Taruntius, Icarus, Volume 122, Issue 1, July 1996, pages 193-199. doi:10.1006/icar.1996.0118
  • Blatt, Harvey and Robert J. Tracy, 1996, Petrology: Igneous, Sedimentary and Metamorphic, 2nd ed., pp. 13-15, Freeman, ISBN 0-7167-2438-3
  • Jules D. Friedman and Curtis Huffman, Jr., coordinators, Laccolith Complexes of Southeastern Utah: Time of Emplacement and Tectonic Setting -- Workshop Proceedings, United States Geological Survey Bulletin 2158, 1998. http://pubs.usgs.gov/bul/b2158/B2158.pdf