La Traviata

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
La Traviata
Traviata.jpg
Alkuperäinen nimi La Traviata
Määritelmä Kolminäytöksinen melodramma
Säveltäjä Giuseppe Verdi
Libretto Francesco Maria Piave
Pohjautuu Alexandre Dumas nuoremman näytelmään Kamelianainen
Tyylilaji opera seria
Kieli italia
Kantaesitys 6. maaliskuuta 1853
Teatro La Fenice, Venetsia
aikajana Verdi oopperoista
Trubaduuri
1853
La Traviata
1853
Sisilialainen vesper
1855

La Traviata on Giuseppe Verdin säveltämä kolminäytöksinen ooppera, jonka libreton on kirjoittanut Francesco Maria Piave. Ooppera kantaesitettiin 6. maaliskuuta 1853 ja se on yksi kaikkien aikojen esitetyimmistä oopperoista.

La Traviata pohjautuu Alexandre Dumas nuoremman vuonna 1848 julkaistuun romaaniin Kamelianainen. Oopperan päähenkilönä on Violetta, tuberkuloosia sairastava kurtisaani, johon aatelinen Germont rakastuu.

La Traviata on Verdin "romanttisen trilogian" viimeinen ooppera. Yhteistä näille kaikille teoksille oli yhteiskunnan hylkimä keskushenkilö sekä heidän musiikillinen erottuvuutensa edellisistä oopperoista; Rigolettossa rujo kyttyräselkä hovinarri, Trubaduurissa mustalaisnainen Azucena ja La Traviatassa kurtisaani Violetta Valéry.

Kamelianainen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alexandre Dumas nuorempi julkaisi romaanin Kamelia­nainen vuonna 1848. Kirja perustuu hänen omiin kokemuk­siinsa 23-vuotiaana keuhkotautiin kuolleen pariisilaisen kurtisaanin Marie Alphonside Duplessisin (1824–1847) kanssa. Kirjassaan kirjailijan alter ego Armand Duval koki suuren rakkauden Marguèrite Gautierin kanssa, jonka esikuvana oli Marie Duplessis.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oopperan nimi La Traviata tarkoittaa kirjaimellisesti käännettynä langennut nainen.

Giuseppe Verdi näki Dumasin näytelmän La Dame aux camélias talvella 1852 Pariisissa, mutta valitsi sen seuraavan oopperansa aiheeksi vasta loppuvuodesta 1852. Teoksen ensi-ilta oli vain 46 päivää Trubaduurin jälkeen.

La Traviatan ensi-ilta Venetsian La Fenicessä epäonnistui. Kriitikot tosin suhtautuivat teokseen positiivisemmin kuin yleisö. Verdi huudettiin esiin ensimmäisen näytöksen jälkeen ja brindisille sekä sitä seuraavalle duetolle taputettiin, mutta toinen näytös muodostui jo katastrofiksi. Kolmannessa näytöksessä yleisö nauroi huvittuneena pyylevälle ja keuhkotautiin kuolevalle sopraanolle. Muutkin pääosanesittäjät esiintyivät alle oman tasonsa. Toinen ja ehkä tärkeämpi syy teoksen epäonnistumiselle oli puvustus. Yleisö ei ollut tottunut näkemään laulajia pukeutuneena oman aikansa vaatetukseen.

La Traviata esitettiin uudestaan 14 kuukautta myöhemmin venetsialaisessa San Benedetto -teatterissa jossa näyttämökuva ja puvustus oli toteutettu Ludvig XIV:n aikaiseksi. Musiikkiin Verdi teki vain muutamia korjauksia. Verdin kuoleman jälkeen La Traviataa on esitetty yleensä 1850-luvun Pariisia kuvaten.

Violettan rooli on aina ollut merkittävä näytön paikka sopraanoille. Menestyksekkäimpiä roolin esittäjiä ovat olleet Maria Callas, Joan Sutherland, Beverly Sills, Anna Moffo, Renata Scotto, Ileana Cotrubaș ja Angela Gheorghiu. Alfredon roolista muistetaan mm. Giuseppe Di Stefano, Carlo Bergonzi, Alfredo Kraus ja Luciano Pavarotti. Germontin roolin kuuluisia esittäjiä ovat olleet muun muassa Robert Merrill, Rolando Panerai, Cornell McNeil, Renato Bruson ja Leo Nucci.

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikillisesti La Traviata on pelkistetty, siinä on valssintapaisia rytmejä ja teemoja. Ensimmäisen näytöksen Violettan suuri aaria on perinteinen kolmijakoinen italialainen aaria. Oopperan kaksi pääteemaa ovat Amami Alfredo ja Di quell`amore. Kumpikin toistuu muutaman kerran. Oopperan perusjännite on sopraanon, baritonin ja tenorin jatkuvissa muuttuvissa henkilösuhteissa. Violettan ja isä Germontin duetto on tyypillinen Verdin oopperoissa toistuva isän ja tyttären välinen duetto. Violetta oli kokonaan uudentyyppinen sankaritar italialaisessa oopperassa.

Violettan teemaa hyödynnettiin 1930-luvun saksalaisessa iskelmässä Hör mein Lied, Violetta!

Tunnetut aariat ja duetot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • "Libiamo ne'lieti calici" - Alfredo 1. säkeistö ja Violetta 2. säkeistö I näyt
  • "Un dì, felice, eterea" - Alfredo I näyt
  • "É strano!/Ah, fors'è lui/Sempre libera" - Violetta I näyt
  • "Pura siccome un angelo" - Giorgio Germont II näyt
  • "Dite alla giovine" - Violetta II näyt
  • "Un dì quando le veneri" - Giorgio Germont ja Violetta II näyt
  • "Provenza il mar" - Giorgio Germont II näyt
  • "Addio del passato bei sogni ridenti" - Violetta III näyt
  • "Parigi, o cara" - Violetta ja Alfredo III näyt
  • "Gran Dio! morir si giovane" - Violetta III näyt

Hahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääroolit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sivuroolit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapahtumapaikka ja -aika ja oopperan kesto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aika: n. 1850 (Verdin elinaikana 1700-luku) Paikka: Pariisi ympäristöineen

Kesto: I näytös 32’, II näytös 65’ ja III näytös 32’ Yhteensä n. 2h 10 min

Lyhyt juoniseloste[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

I näytös - Lokakuu

Kurtisaani Violettan salongissa juhlitaan, illan emäntä keskustelee vieraitten kanssa. Ystävykset Alfredo ja Gaston saapuvat yhdessä. Violetta saa kuulla Alfredon olevan rakastunut häneen. Violettan tuolloinen seuralainen paroni Douphol on mustasukkainen Alfredolle.

Alfredo yllytetään laulamaan juomalaulu (brindisi) Libiamo ne'lieti calici (Juokaamme ilon malja). Juomalaulun toisen säkeistön laulaa Violetta. Vieraat siirtyvät viereiseen salonkiin, Violetta jää paikalleen saatuaan yskänkohtauksen. Alfredo on nyt kahden ja kertoo rakastavansa Violettaa Un dì, felice, eterea (Eräänä onnen päivänä). Alfredo haluaa tavata Violettan uudelleen, ja Violetta antaa kameliankukan ja sanoo, että Alfredo voi palauttaa kuihtuneen kukan.

Violetta jää yksin kaikkien poistuttua. Hän muistelee Alfredoa suuressa näytöksen päättävässä aariassaan. Aluksi hän tuumailee É strano! (Omituista). Sitten hän kuvittelee löytäneensä suuren rakkauden Ah, fors'è lui che l'anima (Ehkä hän on se mies). Lopuksi hän on sitä mieltä, että hänen kaltaisensa nainen ei löydä kestävää rakkautta Sempre libera (Aina vapaana).

II näytös - Tammikuu

1. kohtaus

Violetta ja Alfredo ovat muuttaneet yhteen ja asuvat Pariisin ulkopuolella. Alfredo iloitsee elämästään Violettan kanssa (De'miei bollenti spiriti (Hän tyynnyttää nuorekkaan kiihkoni)). Alfredo kuulee Anniinalta, että Violetta on päättänyt myydä omaisuuttansa. Alfredo lähtee Pariisiin järjestämään raha-asiat kuntoon.

Violetta on saanut kutsun ystävättärensä Floran juhliin samana iltana. Hän ei ole aikeissa mennä sinne. Alfredon isä Giorgio Germont on tullut keskustelemaan Violettan kanssa. Isä Germont saa kuulla Violettan elävän omillaan. Germontin suvun maine on vaarassa ja heidän tyttärensä ei pääse kunniallisiin naimisiin, mikäli Violettan ja Alfredon häpeällinen suhde jatkuu. Giorgio Germont vetoaa Violettaan (Pura siccome un angelo (Puhdas kuin enkeli)) suhteen lopettamiseksi. Aluksi Violetta kieltäytyy, mutta lopulta taipuu ja uhraa oman rakkautensa (Dite alla giovine (Sanokaa puhtaal­le neidolle)).

Germontin lähdettyä Violetta kirjoittaa myöntävän vastauksen Floran kutsuun. Annina lähtee viemään sitä ja hänen poistuttuaan Violetta kirjoittaa jäähyväiset Alfredolle. Alfredo saapuu yllättäin ja Violetta pyytää Alfredoa rakastamaan häntä niin kuin hän on aina rakastanut Alfredoa Amami Alfredo (Rakasta minua Alfredo). Violetta poistuu ja jättää hämmästyneen Alfredon yksin.

Lähetti tuo Alfredolle Violettan jäähyväisviestin ja Giorgio Germont saapuu lohduttamaan poikaansa Di Provenza il mar (Mikä pyyhkii mielestäsi Provencen meren ja maan?). Alfredo toteaa Violettan menneen Floran juhliin ja lähtee perään kosto mielessään.

2. kohtaus

Floran juhlissa esiintyvät mustalais-, ja matadoritanssiryhmät. Alfredon jälkeen saapuu Violetta käsipuolessaan paroni Douphol. Alfredo pelaa ja voittaa. Paroni pelaa Alfredoa vastaan ja Alfredo voittaa edelleen. Vieraat siirtyvät salonkiin.

Violetta tapaa Alfredon kahden. Hän pyytää Alfredoa poistumaan ja sopimuksen mukaan hän sanoo rakastavansa paronia. Alfredo kutsuu raivoissaan kaikki sisään Or tutti a me (Kaikki tän­ne) ja heittää pelivoitton­sa Violettan jalkoihin maksuksi tämän kanssa viettämästään ajasta. Vieraat tyrmistyvät ja Violetta pyörtyy. Loppuensemblessä Alfredon isä on paikalla. Hän ymmärtää tilanteen ja tuomitsee poikansa käytöksen, Alfredo soper­telee anteeksipyyntöä ja Violetta purkaa sydänsuruaan itsekseen. Paroni Douphol heittää kaksintaisteluhaasteen Alfredolle.

III näytös - Helmikuu

Violetta herää makuuhuoneessaan heikkona. Tuberkuloosi on jo vienyt kaikki voimat. Tohtori Grenvil sanoo käyntinsä jälkeen Anniinalle Violettalla olevan enää muutamia tunteja elinaikaa jäljellä.

Violetta lukee isä Germontilta saamansa kirjeen. Kaksintaistelu pidettiin ja paroni haavoittui. Alfredo tietää totuuden ja on tulossa pyytämään anteeksi. Violetta tuntee kuoleman lähestyvän Addio del passato bei sogni ridenti (Hyvästi menneen ajan onnelliset haaveet). Kadulta kuuluu karnevaalihumua. Alfredo astuu sisään ja mikään ei voi erottaa heitä enää. Parigi, o cara, noi lasceremo (Rakas, me lähdemme Pariisista).

Violetta saa kohtauksen, ja Alfredo lähettää hakemaan tohtorin. Vio­letta tuntee kuoleman: Gran Dio! morir si giovane (Hyvä Jumala! Miksi minun pitää kuolla näin nuorena). Giorgio Germont, tohtori Grenvil ja Annina saapuvat ja näkevät La Traviatan muistelevan onnensa ensi hetkiä. Violetta kuolee Alfredon käsivarsille.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.