Länsisataman aluerakentamisprojekti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Länsisatama vuonna 2030.

Länsisataman projektialueeseen kuuluvat Ruoholahti, Salmisaari, Lapinlahti, Jätkäsaari, Hernesaari, Eiranranta ja Telakkaranta. Länsisataman rakentaminen on osa kantakaupungin laajennusprojektia.

Kaupunginosan suunnittelu- ja rakentamisprosessi etenee vaiheittain ja kestää 20–30 vuotta.

Jätkäsaaren logo, jonka on suunnitellut helsinkiläinen suunnittelutoimisto BOTH.

Pääosa projektin maa-alasta on sadan viime vuoden aikana mereltä täyttämällä vallattua maata. Projektialueen toteutus alkoi Ruoholahdessa purku- ja meritäyttötöillä 1980-luvun lopulla. Tällä hetkellä Ruoholahdessa on noin 6 000 asukasta ja yli 12 000 työpaikkaa. Kun koko projektialue on valmistunut, asukasmäärän arvioidaan olevan 26 000–28 000.

Jätkäsaari[muokkaa]

Jätkäsaari rakennetaan Helsingin eteläkärkeen osaksi kantakaupunkia ja avomeren äärelle. Jätkäsaaressa asutaan ja työskennellään tulevaisuudessa kaupunkimaisessa ympäristössä, jossa monipuoliset palvelut sekä julkisen ja kevyen liikenteen reitit ovat käden ulottuvilla. Jätkäsaareen nousee kaupunkimaista, houkuttelleva kerrostaloasumista ja alueelle rakennetaan Helsingin kaupungin periaatteiden mukaisesti hallintamuodoltaan monipuolista asuntokantaa. Vapaarahoitteisten asunta- ja vuokra-asuntojen lisäksi alueelle nousee hitas- ja asumisoikeusasuntoja sekä valtion tukemia vuokra-asuntoja. Jätkäsaareen sijoittuu lisäksi ryhmärakennuttamishankkeita, joiden tulevat asukkaat pääsevät osalliseksi asuntojensa suunnitteluun. Saukopaateen ja Saukonlaiturin alueelle rakentuu uudentyyppistä pientalomaista kaupunkiasumista townhousekortteleihin.

Jätkäsaaren kantakaupunkimainen ilme muodostuu hyvistä palveluista, arkkitehtuurista, kivijalkaliikkeistä, pyöräily- ja kävelyreiteistä ja raitiovaunuista. Keskustaan pääsee vain viidessä minuutissa.

Vuoteen 2025 mennessä Jätkäsaareen

  • Rakennetaan koti noin 17 000 helsinkiläiselle
  • Syntyy noin 6 000 työpaikkaa
  • Levittäytyy noin 20 hehtaaria puistoalueita
  • Kehittyy entistä toimivampi, meren suuntaan laajentuva matkustajasatama.
  • Mahdollistaa merellisen ympäristön yrittäjyydelle
  • Matkustajasatama ja erinomaiset liikenneyhteydet tarjoavat hyvät edellytykset yrittämiselle. Tarjolla on kivijalkaliiketiloja kantakaupungin tyyliin sekä moderneja toimistotiloja. Alueelle keskittyy myös kaupallisia palveluja.

Jätkäsaaren rakentaminen on hyvässä vauhdissa

Jätkäsaaren rakentaminen alkoi syksyllä 2008, jolloin käynnistyi Ruoholahden ja Jätkäsaaren välisen Crusellin­sillan rakentaminen. Ensimmäisinä rakennuksina valmistui Saukonpaaden alueelle yksityinen syöpäsairaala ja tutkimuslaitos Docrates. Asuinrakentaminen aloitettiin Saukonpaaden sekä Hietasaaren ja Jätkäsaarenkallion alueilta. Ensimmäiset asukkaat muuttivat Saukonpaateen toukokuussa 2012. Tyynenmerenkadun ja Välimerenkadun ympäristöön ensimmäiset asukkaat muuttavat syyskuussa 2012.

Jätkäsaaressa tapahtuu vuonna 2012

  • Pietarin liikenne aloitti tammikuussa.
  • Rakentaminen käynnissä 14 tontilla, lisäksi rakentaminen alkaa vuoden aikana 14 tontilla.
  • Ensimmäisten asukkaat muuttivat touko-kesäkuussa.
  • Raitiovaunulinjat 8 ja 9 aloittavat liikennöinnin Jätkäsaareen.
  • Sataman laajennuksen rantarakenteet valmistuvat Jätkäsaaren kärjessä.
  • Kalliotilan rakentaminen alkaa Jätkäsaarenkallion alueella.
  • Jätkäsaaren pysäköintiyhtiö perustetaan.
  • Jätteenkeräysaseman rakentaminen alkaa.
  • Katurakentaminen jatkuu muun muassa Länsisatamankadulla ja Välimerenkadulla.
  • Baana valmistui kesäkuussa.

Vanhaakin säilytetään

Sataman työntekijöiden vanha Huutokonttori on kunnostettu uuteen uskoon ja palvelee alueen infokeskuksena. Huutokonttori on auki yleisölle keskiviikkoisin klo 15–19 ja lauantaisin klo 12–17.

Säilyviä kohteita jotka osaltaan kertovat oman tarinansa Jätkäsaaren historiasta ovat:

  • Sataman Huutokonttori.
  • Massiivinen kappaletavaravarasto Bunkkeri.
  • Sataman entinen hallintorakennus eli Sonckin noppa.
  • Lars Sonckin suunnittelemat makasiinit.

Kaavoitus

Jätkäsaaren osayleiskaava on hyväksytty Helsingin kaupunginvaltuustossa. Parhaillaan on käynnissä alueen asemakaavoitus. Jätkäsaaressa on kaksi lainvoimaista asemakaavaa: Jätkäsaarenkallion ja Hietasaaren asemakaava sekä Saukonpaaden asemakaava.

Lähteet[muokkaa]


Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Harkitse myös, voisiko tämän mallineen vaihtaa johonkin kuvaavammista tynkämallineista.