Kuopion lehtokeskus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuopion lehtokeskus on Kuopion alueella sijaitseva lehtokasvillisuuden esiintymisalue. Lehtokeskus keskittyy pääosin Kinahmin alueelle sekä Kuopionniemeen.

Rehevyydeltään lehtokeskus on verrattavissa Etelä-Hämeessä sijaitseviin lehtoihin. Tosin Etelä-Suomesta poiketen suurin osa Kuopion lehtokeskuksesta on kuusivaltaista. Kuopion lehdoissa viihtyvät vaateliaat, ravinteikasta kasvialustaa tarvitsevat kasvit. Lehtokeskuksen lehtoisuutta ilmentää muun muassa koiranheisi, lehtokuusama, näsiä, mustakonnanmarja ja lehto-orvokki. Kuopion alueella sijaitsevat myös monen levinneisyydeltään eteläisen lajin, kuten esimerkiksi jänönsalaatin ja lehtoleinikin pohjoisimmat kasvupaikat. Osa lehdoista on myös metsälehmusmetsiköitä, jotka ovat peräisin viime jääkautta seuranneelta lämpimämmältä jaksolta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kasvillisuus kuopio.fi. Kuopion kaupunki. Viitattu 20.1.2023.