Kuolleiden päivä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo latinalaisen kulttuurin muistopäivästä. Yleisemmin päivää käsitellään artikkelissa vainajien muistopäivä.
José Guadalupe Posadan (1852-1913), La Catrina-luurankoja Leonin kaupungin museossa, Guanajuatossa, Meksikossa.

Kuolleiden päivä (esp. Día de los Muertos, Día de los Difuntos tai vain Día de Muertos) on vainajien muistojuhla, jota vietetään 1.2. marraskuuta. Sitä juhlitaan samaan aikaan kuin katolisia kuolleiden muistojuhlia, pyhimysten päivää ja uskovien vainajien muistopäivää, joita Suomessa vastaa pyhäinpäivä.

Juhla on erityisen merkittävä Meksikossa, jossa se on yleinen vapaapäivä. Synkästä juhlinnan aiheesta huolimatta se on iloinen, jopa riehakas juhla. Kuolleiden päivää vietetään myös Yhdysvalloissa, jossa on suuri meksikolaisvähemmistö, Filippiineillä sekä joissakin Latinalaisen Amerikan maissa. Brasiliassa se on yleinen vapaapäivä, ja monet juhlivat sitä käymällä kirkoissa ja hautausmailla, sytyttäen kynttilöitä ja rukoillen.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolleiden päivän alkuperä voidaan yhdistää hyvin varhaisten intiaanikansojen, kuten atsteekkien ja mayojen rituaaleihin. Juhla, josta Día de Muertos sittemmin kehkeytyi, osui atsteekkien aurinkokalenterin yhdeksännelle kuukaudelle suunnilleen elokuun alkuun, ja sitä vietettiin koko kuukausi. Se oli omistettu lapsille ja kuolleille sukulaisille.

Kun espanjalaiset konkistadorit saapuivat Amerikkaan 1400-luvulla, heitä pöyristyttivät intiaanien pakanalliset tavat. Yrityksessään käännyttää paikalliset asukkaat katolisuuteen he siirsivät juhlan marraskuun alkuun, jotta se vastaisi katolisia vainajien muistopäiviä. Juhlan synty vastaa siten paljolti halloweenin syntyä, joka oli alkujaan kelttiläisten juhla.

Uskomuksia ja tapoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolleiden päivää suunnitellaan usein läpi vuoden. Harkintaa vaativat esimerkiksi kuolleille tarjottavat ruokalajit ja koristeet (ofrendas). Lokakuun viimeisinä ja marraskuun ensimmäisinä päivinä perheet puhdistavat ja koristelevat usein läheistensä haudat. Tavallisia koristeita ovat oranssit kehäkukat, joista käytetään myös nimitystä flor de muerto (kuolleiden kukka), helyt tai vainajan lempikaramellit. Kuolleille lapsille (los angelitos, pikku enkelit) tuodaan leluja, aikuisille tequila- tai mezcal-pulloja.

Myös kodeissa on vainajille omistettuja juomia ja ruokia. Jotkut uskovat vainajien henkien nauttivan näitä ruokia, niin että niistä puuttuu kaikki ravintoarvo, vaikka ne syödäänkin juhlan jälkeen. Joissakin osissa Meksikoa ihmiset viettävät koko yön sukulaistensa hautojen luona. Toiset rakentavat koteihinsa pieniä alttareita, joille asetetaan ristejä sekä neitsyt Marian ja kuolleiden läheisten kuvia, kukkia ja paljon kynttilöitä. Perinteisesti alttareiden äärellä rukoillaan ja kerrotaan tarinoita vainajista.

Juhlan yleinen symboli on pääkallo (calavera), joita maalataan esimerkiksi naamioihin. Myös sokerista valmistetaan pääkalloja, joiden otsaan on kirjoitettu saajan nimi. Toinen kuolleiden päivän erikoisherkku on pan de muerto (kuolleiden leipä), makea leivonnainen, jonka muoto vaihtelee pyöreistä pääkalloihin. Joissakin osissa maata lapset pukeutuvat naamiaisasuihin ja pyytävät kaduilla ohikulkijoilta pientä lahjaa tai rahaa (calaverita). He eivät kuitenkaan kierrä ihmisten kodeissa.

Filippiineillä kuolleiden päivää kutsutaan nimellä araw ng mga patay tai undas, ja juhlalla on enemmänkin perhejuhlan tunnelma. Kuolleita muistellaan hiukan vakavammin kuin Meksikossa. Haudat puhdistetaan ja niille viedään kukkia ja kynttilöitä. Viettääkseen aikaa kuolleiden kanssa perheet saattavat leiriytyä hautausmaille yöksi tai pariksi. Haudoilla kulutetaan aikaa korttipelejä pelaten, syöden, juoden, laulaen ja tanssien.

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]