Kullervo Telamaa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lauri Kullervo Telamaa (29. joulukuuta 1920 Hausjärvi16. heinäkuuta 1977 Helsinki)[1] oli suomalainen aikuiskasvatuksen asiantuntija ja heraldiikan harrastaja,[2] joka suunnitteli Helsingin maalaiskunnan (myöhemmän Vantaan) vaakunan.

Telamaa kirjoitti ylioppilaaksi Riihimäen yhteislyseossa 1941 ja valmistui valtiotieteiden kandidaatiksi 1949. Opintojen ohessa ja valmistuttuaan hän työskenteli Malmin kaupallisen keskikoulun opettajana 1945–1952. Malmilta Telamaa siirtyi kauppa- ja teollisuusministeriöön sen ammattikasvatusosaston tilapäiseksi opettajainvalmistuksen tarkastajaksi vuosiksi 1953–1958. Ammattikoulujen opettajaopiston väliaikaisena yliopettajana ja rehtorina hän toimi 1958–1959 ennen kuin hänet 1959 nimitettiin Säästöpankkiopiston rehtoriksi, jota tointa hän hoiti kuolemaansa saakka.[2]

Aikuiskasvatuksen arvostettuna asiantuntijana tunnetun Telamaan tietämystä ja kokemusta hyödynnettiin niin suomalaisissa kuin kansainvälisissä yhteyksissä.Hän toimi esimerkiksi Koulutuspäälliköt ry:n puheenjohtajana. Telamaan harrastukset olivat monipuoliset. Niihin kuului niin tennis kuin kaitafilmaus ja valokuvaus sekä heraldiikka ja kuvataiteet.[2]

Suomessa kunnilla ei ollut vaakunoita ennen kuin laki kunnan vaakunasta tuli voimaan kesäkuun alussa 1949. Helsingin maalaiskunnan kunnanhallitus käsitteli kuntansa vaakuna-asiaa jo ennen lain voimaantuloa, sillä se julisti helmikuussa 1949 kilpailun luonnoksen laatimiseksi kunnan vaakunaksi. Kiirehtiminen johtui siitä, että kunnan 600-vuotisjuhlaa vietettäisiin vuonna 1951, johon mennessä vaakunan toivottiin valmistuvan.[3] Kilpailuun tuli nelisenkymmentä työtä, joista lähes puolet oli Kullervo Telamaan joko kokonaan tai osittain suunnittelemia. Telamaa työskenteli opettajana Malmin kaupallisessa keskikoulussa.[4] Malmi oli Helsingin maalaiskunnan hallinnollinen keskus ennen sen liittämistä 1946 Helsingin kaupunkiin. Kunnanhallitus ei ollut tyytyväinen saamiinsa luonnoksiin, vaan pyysi parhaista ehdotuksista uusia luonnoksia. Lopulta kunnanhallitus päätyi Telamaan ehdotukseen ja vei asian kunnanvaltuuston päätettäväksi. Vielä valtuustossakin jatkui keskustelu vaakunassa olevan lohen pyrstön koosta ja päädyttiin keskikokoiseen pyrstöön.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuolinilmoitus, Helsingin Sanomat 20.7.1977, s. 4.
  2. a b c Kuolleita. Helsingin Sanomat, 20.7.1977, s. 11. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö. ISSN 0355-2047.
  3. a b Hako, Jukka: Vaakunan pyrstön kokoa puitiin valtuustossakin. Teoksessa Helsingin pitäjä Helsinge 1982, s. 56–59. Vantaa: Helsingin pitäjän kotiseutu- ja museoyhdistys ry ja Vantaan kaupungin kulttuurilautakunta, 1982. ISSN 0358-6529.
  4. ”Kauppakoulun opettaja suunnitteli Vantaan vaakunan” – Vantaan Sanomat (Arkistoitu – Internet Archive)