Kristinusko Turkissa
Tämä artikkeli kertoo kristinuskosta Turkissa. Turkin väestöstä vain pieni osa (0,2 prosenttia) kuuluu kristillisiin kirkkoihin.[1] Virallisesti Turkki on maallistunut valtio, mutta sen enemmistöuskonto on islam. Vaikka uskonnonvapaus on taattu perustuslaissa, kirkoille on silti asetettu toimintarajoituksia. Ekumeenisen patriarkaatin teologinen tiedekunta Halkin saarella on ollut viranomaisten toimesta suljettuna vuodesta 1971 lähtien.[2]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Apostolinen ja varhaiskristillinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kristinuskon ensimmäiset vaiheet sijoittuvat historialliseen Syyriaan, nykyisen Turkin alueelle, joka oli kristinuskon kannalta strategisesti merkittävä paikka. Vuoden 70 tienoilla Jerusalemista maanpakoon ajetut tai paennet Jeesuksen seuraajat asettuivat Syyrian Antiokiaan. Barnabas otti yhteyttä Paavaliin Syyrian Tarsoksessa ja toi hänet Antiokiaan. He toimivat ja opettivat seurakunnan keskuudessa, joita alettiin kutsua kristityiksi.[3]
Turkin alueella syntyivät kristilliset seurakunnat Aleksandriaan, Edessaan, Tarsokseen, Ikonioniin, Troijaan, Pergamoniin, Sardesiin, Smyrnaan, Efesokseen, Hierapolikseen, Laodikeiaan, Filadelfiaan, Miletokseen ja Kolossaan. Ensimmäisellä vuosisadalla seurakuntia toimi myös Derbessä, Lystrassa, Antiokiassa, Pergessä ja Ataliassa. 100-luvulla seurakuntia syntyi Antiokiaan, Meliteneen, Kayseriin, Ankaraan, Nikomedeiaan, Amastraan, Sinopeen, Magnesiaan, Trallesiin sekä Lystraan.[4]
Matteuksen evankeliumi on todennäköisesti peräisi Syyriasta. Vuoden 150 jälkeen assyrialaissyntyninen Tatianos kokosi evankeliumiharmonia Diatessaronin. Tätä käytettiin lähetystyössä Syyriasta ja Edessasta käsin eri puolille Aasiaa. Antiokia oli keskuspaikka kristinuskolla, josta kristityt levittäytyivät eri puolille. Edessa oli kristinuskon kolmas keskus ja merkittävä portti kristinuskon levittäytymisessä Aasiaan. Edessan yhteisön perustajana pidetään apostoli Taddeusta.[3]
Parthialaisen rauhan kukoistuskaudella kristityt ja juutalaiset opiskelivat Edessassa hyvässä hengessä Raamatun kirjoituksia. Bardesanes rohkaisi kuningasta luomaan ystävälliset suhteet kristittyihin ja teki lähetystyötä kristinuskon nimissä. Bardesanes loi suhteita eri uskontojen välillä ja lopulta hänet julistettiin kirkonkiroukseen.[5]
Valtionuskonto Bysantissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosina 306–337 Rooman valtakuntaa hallinnut Konstantinus Suuri siirsi valtakunnan pääkaupungin Bysanttiin. Hän uudisti ja laajensi kaupunkia, jolle antoi nimeksi Konstantinopoli. Kaupungista tuli kristittyjen uusi Rooma. Konstaninuksen aikana kristityt saivat vapaasti harjoittaa omaa uskoaan.[6]
Kristittyjen vainot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sassanidien dynastian aikana elvytettiin zarathustralaisuus ja pyrkimykset kruunun ja zarathustralaisuuden sulauttamiseksi alkoivat. Tästä seurasi kristittyjen teloituksia. Perimätiedon mukaan vuoden 344 pitkäperjantaina toimeenpantiin sadan kristityn johtajan mestaus. Historioitsija Sozomen mukaan vuosien 339–348 välisenä aikana teloitettiin satoja tuhansia ihmisiä. Myöhempi tutkimus on pitänyt tätä lukua kuitenkin liian korkeana.[5]
Kristinuskon myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Turkin alue kuuluu historiallisesti Bysantin valtakuntaan. Bysantti oli keskiajalla viimeinen suurkaupunki ja siellä oli enemmän asukkaita kuin missään kristillisessä kaupungissa. Idän ja lännen välisellä rajalla sijatsevasta kaupungista tuli tärkeä taloudellinen ja kulttuurisen vuorovaikutuksen keskus.[6]
Muslimitaustaiset turkkilaiset saapuivat alueelle 1000-luvulla ja valloittivat vähitellen koko Bysantin valtakunnan. Konstantinopoli menetettiin muslimeille vuonna 1453. Ottomaanien valtakunta kattoi laajimmillaan Lähi-idän, Kaakkois-Euroopan ja Pohjois-Afrikan. Valtakunta menetti suuren osan alueistaan 1800-luvun lopulla. Valtakunnan loppua leimaa Vähässä-Aasiassa vuosisatoja asuneiden armenialaisten kansanmurha vuonna 1915.[2]
Kristittyjä, erityisesti ortodokseja, oli Turkissa vielä 1900-luvun alussa useita miljoonia. Itäisten ortodoksien hengellinen johtaja Konstantinopolin patriarkaatti sijaitsee Istanbulissa. Armenialaisia ja syyrialaisia ortodokseja asui aiemmin Turkin itä- ja kaakkoisosissa. Nykyisin ryhmittymät ovat pääosin keskittyneet Istanbuliin tai muuttaneet pois maasta. Suurin osa Turkin protestanteista on ulkomaalaistaustaisia. Jotkin evankeliset ja korealaiset kirkot tekevät lähetystyötä Antakyassa.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Dué, Andera & Laboa, Juan Maria: Kristinusko 2000 vuotta. Helsinki: Kirjapaja, 1998. ISBN 951-625-516-7.
- Marty, Martin (suom. Juha Meriläinen): Kristitty maailma. Kristinuskon globaali historia. Kirjapaja, 2010. ISBN 978-952-247-043-0.