Karmøy

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Karmoyn sijainti Norjan länsiranikolla.

Karmøy on Norjan kunta Rogalandin läänissä. Vuonna 2013 Karmøyssä oli 31 118 asukasta ja kunta oli koko Norjan 20. suurin. Kunnan alueeseem kuuluu kolme kaupunkia: Kopervik, Skudeneshavn ja Åkrehamn[1]. Karmøy muodostuu samannimisestä suuresta saaresta, mantereen niemimaasta ja joukosta pieniä saaria. Pääsaarella on useita valkohiekkaisia rantoja, ja se on surffaajien suosiossa. Karmoyn pääsaarella sijaitseva Haugesundin lentokenttä palvelee ennen kaikkea kotimaanliikennettä, mutta Ryanair on aloittanut sieltä lennot Lontooseen.

Avaldsnesin keskiaikainen kirkko J.C.Dahlin maalauksessa vuodelta 1820

Karmøystä on löytynyt jäänteitä kivi- ja pronssikauden asutuksesta. Avaldsnesin nimellä on muinaisaikainen asutuspaikka, jossa kuningas Harald Kaunotukka asui 800-luvulla. Niemellä on edelleen keskiaikainen kirkko.

Karmøyn Visnesissä oli ennen tärkeä kuparikaivos, jonka metallia käytettiin New Yorkin Vapaudenpatsaan materiaalina. Nykyisin suurin työllistäjä on Hydro Aluminium Karmøy ja muut saman konsernin yritykset. Karmøyn edustalta pumpataan maakaasua. Kaupungin kalasatama on yksi Norjan suurimmista ja nykyaikaisimmista.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Byer i Norge Kommunal Rapport. 2009. Viitattu 6.6.2010. (norjaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Norjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.