Karkkiautomaatti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Karkkiautomaatti
(19931998)
Tiedot
Tyylisuunta: popmusiikki
Tyylilaji: indie pop, punk
Kotipaikka: Lahti ja Helsinki, Suomi
Laulukieli: suomi
Sivusto: surf.to/karkkiautomaatti
Jäsenet
Janne Kuusela laulu, kitara
Sami Häikiö basso
Jenni Rope koskettimet
Vesa Lehto rummut
Entiset jäsenet
Mikko Huusko rummut (19931996)
Levy-yhtiöt
Hawaii Sounds 1997–1998
Rubber Rabbit Rock'n'Roll Records 1996–1997
Hilse 1994–1995
Levy-yhtiö 1993–1994

Karkkiautomaatti oli vuonna 1993 perustettu indie-yhtye. Se lopetti kuitenkin toimintansa jo vuonna 1998 julkaistuaan yhteensä 59 kappaletta.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Karkkiautomaatti ehti viisi vuotta kestäneen uransa aikana tehdä yhteensä kolme albumia, neljä EP:tä ja kaksi singleä. Se ehti soittaa vuosina 1993–1998 lähes pari sataa keikkaa, ja melkein kaikki Suomen keikkapaikat ja festivaalit tulivat yhtyeelle tutuiksi.

Karkkiautomaatti aloitti uransa punk/pop-triona, mutta kehittivät musiikkiaan myöhemmin psykedeelisemmäksi ja kokeellisemmaksi.

Yhtye lopetti toimintansa vuonna 1998. Karkkiautomaatin viimeinen albumi Suudelmilla valittiin 2005 Soundi-lehdessä 90-luvun parhaaksi kotimaiseksi albumiksi[1]. Vuonna 2006 Stupido Records julkaisi kokoelmalevyn Kaikilla, joka sisältää yhtyeen koko tuotannon julkaisujärjestyksessä.

Yhtyeen laulaja ja säveltäjä Jansku jatkoi uraansa pari vuotta Karkkiautomaatin lopettamisesta uuden yhtyeensä Liekin parissa.[2]

[muokkaa] Jäsenet

  • Jansku – laulu (1993–1998)
  • Sami – basso (1993–1998)
  • Mikko – rummut (1993–1996)
  • Jenni – koskettimet (1997–1998)
  • Vesa – rummut (1997–1998)

[muokkaa] Diskografia

[muokkaa] Albumit

[muokkaa] EP:t

  • Rakkaudella (1993)
  • Kävelyllä (1993)
  • Trallalalla (1994)
  • Lämmöllä (1996)

[muokkaa] Singlet

  • Seikkailuun (1997)
  • Susan (1998)

[muokkaa] Lähteet

  • Alanko Terp, Silas Petri: Neljäs sukupolvi - Suomalainen rock nyt. Johnny Kniga, 2006. ISBN 951-0-31764-0.

[muokkaa] Viitteet

  1. Karkkiautomaatti Stupido Records. Viitattu 12.10.2007.
  2. Alanko Tero, Silas Petri, Neljäs sukupolvi - Suomalainen rock nyt, Johnny Kniga, 2006, sivut 125-134

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut