Kappin vallankaappaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kappin vallankaappausyrityksen muistolaatta Wetterin (Ruhr) rautatie-asemalla Saksassa

Kappin vallankaappaus (saks. Kapp-Putsch) oli äärioikeiston yritys kaataa Weimarin tasavallan hallitus vuonna 1920. Se oli suora seuraus Versailles’n rauhansopimuksen hyväksymisestä.

Varhain vuonna 1919 Saksan armeijan vahvuudeksi arvioitiin 350 000 miestä. Sen lisäksi maassa oli ylimääräiset 250 000 miestä jäsenenä eri Freikorps-joukoissa, vapaaehtoisissa puolisotilaallisissa oikeistoryhmissä. Versailles’n rauhansopimuksen mukaan Saksan piti pienentää asevoimiensa kokoa 100 000 mieheen. Tämän takia odotettiin, että Freikorps lakkautettaisiin.

Maaliskuussa 1920 annettiin määräys, että merijalkaväkiprikaati Ehrhardt tuli lakkauttaa. Sen johtajat olivat kuitenkin vakaasti päättäneet vastustaa määräystä ja vetosivat kenraali Lüttwitziin, Berliinin Reichswehrin komentajaan. Lüttwitz, joka oli aikaisemmin organisoinut Freikorps-joukkoja 1918–1919 ja oli vakaumuksellinen monarkisti, vastasi kehottamalla Friedrich Ebertiä ja puolustusministeri Gustav Noskea luopumaan koko joukkojenvähennysohjelmasta. Kun Ebert kieltäytyi, Lüttwitz määräsi merijalkaväkiprikaatin marssimaan Berliiniin. Se valloitti pääkaupungin 13. maaliskuuta. Lüttwitz oli siis kantava voima vuoden 1920 vallankaappauksen taustalla. Sen nimellinen johtaja oli Wolfgang Kapp, 62-vuotias virkamies ja intomielinen nationalisti.

Tässä vaiheessa Noske, Saksan puolustusministeri, kutsui armeijaa kukistamaan vallankaappausta. Hän sai vastaukseksi kuitenkin kieltäytymisen. Chef des Heeresleitung kenraali Hans von Seeckt, yksi Reichswehrin vanhemmista komentajista totesi hänelle: ”Reichswehr ei ammu Reichswehriä kohti.” Hallitus, jonka oli pakko jättää Berliini, siirtyi Stuttgartiin. Samalla se antoi työläisiä yleislakkoon kehottavan julistuksen. Lakkokutsu sai massiivisen tuen ja koko maan lamaantuessa vallankaappausyritys romahti. Kapp ja Lüttwitz, jotka olivat näin ollen kyvyttömiä hallitsemaan, joutuivat pakenemaan Ruotsiin.

Weimarin tasavalta pelastui vuodesta 1920 kahden syyn takia. Ensinnäkin työläiset yhdistivät voimansa puolustaakseen sitä. Toisekseen Kappilla ja Lüttwitzillä oli puolellaan vain vähemmistö äärioikeistosta. Monet potentiaaliset kannattajat, mukaan lukien suurin osa Freikorpsien johtajista, katsoivat, että vallankaappausyritys oli huonosti ajoitettu ja siten kieltäytyivät liittymästä siihen.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]