Kapeasiemenkotilo
| Kapeasiemenkotilo | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Nilviäiset Mollusca |
| Luokka: | Kotilot Gastropoda |
| Alaluokka: | Keuhkokotilot Pulmonata |
| Heimo: | Siemenkotilot Vertiginidae |
| Suku: | Vertigo |
| Laji: | angustior |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Vertigo angustior |
|
| Katso myös | |
Kapeasiemenkotilo (Vertigo angustior) on pieni ja harvinainen kotilolaji. Se on Suomessa rauhoitettu luonnonsuojelulailla[2]. Kansainvälisesti se on silmälläpidettävä (NT)[3] ja luokiteltu myös Suomen uhanalaisarvioinnissa 2010 silmälläpidettäväksi[4].
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kapeasiemenkotilo on hyvin pieni. Likimain munanmuotoisen kuoren pituus on vain 1,6–1,8 mm ja leveys 0,8–0,9 mm. Keskeisenä tuntomerkkinä kuori kiertyy vasemmalle. Kierteitä on viisi ja niistä toiseksi viimeinen on viimeistä leveämpi ja viimeinen litistynytsivuttain. Kuoren vaalean kellanruskeassa ja lähes läpinäkymättömässä pinnassa on selkeitä ja säännöllisiä uurteita. Suuaukko on sydämenmuotoinen sillä aukon ulkoreunassa on lovi. Suuaukolla on viidestä kuuteen kapeaa hammasta ja suuaukon loven kohdalta kuoren sisään suuntautuu pitkä harjanne. Suuaukkoa ympäröivän huulen takana on painauma ja vieressä kookas kyhmy.[5][6][7][8]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Euroopassa laji on laajalti levinnyt lähes koko mantereelle, mutta runsain se on keskisessä Euroopassa. Se on kuitenkin kaikkialla hyvin paikoittainen ja monet aikaisemmat populaatiot ovat nykyisin hävinneet.[8] Pohjoismaista se elää Tanskassa sekä Suomen, Ruotsin ja Norjan etelärannikoilla. Suomessa laji on aivan esiintymisalueensa pohjoisrajalla ja sitä on tavattu kaikkiaan pariltakymmeneltä esiintymispaikalta Eckerön, Kökarin, Iniön, Houtskarin, Nauvon, Dragsfjärdin sekä Turun alueilta. Lisäksi lajista tunnetaan yli sata vuotta vanhat havainnot Sipoosta ja Hangosta[9][7] Luultavasti lajilla on lounaisella rannikkoseudulla enemmänkin esiintymiä.[9]
Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kapeasiemenkotilo elää ainakin Suomessa, Ruotsissa ja Virossa kosteilla rantaniityillä sekä rannan tuntumassa kasvavissa lehtometsissä. Rantaan ajautuneiden simpukankuorten kalkki on ilmeisesti lajille tärkeää. Riittävän kalkkivaikutteisilla alueilla sitä tavataan myös kauempana rannasta.[9] Esiintymispaikoilla maaperän pH:n tulee olla suurempi kuin 5,5[6]. Kotilon on arveltu viihtyvän erityisesti vaahteran ja pähkinäpensaan lehdistä muodostuneessa karikkeessa.[7] Lajin elintapoja ei tunneta kovin hyvin. Sen otaksutaan syövän maatuvaa orgaanista materiaalia, sienirihmastoja sekä leviä.[9]
Selkeää vuodenaikaan kiinnittynyttä elinkiertoa ei kapeasiemenkotilolla näytä olevan sillä keskenkasvuisia kotiloita tavataan ympäri vuoden. Kehitys munasta munivaksi aikuiseksi kestää 60–70 vuorokautta ja kotilot ovat täysikasvuisia oltuaan aktiivisia 40–55 vuorokautta. Epäsuotuisissa oloissa kotilot eivät ole aktiivisia. Myös muninta riippuu ympäristön olosuhteista. Kotilo laskee kesän aikana 20–70 munaa, noin yhden päivässä, kasvien lehdille ja voi elää ehkä kaksivuotiaaksi. Eläin kuolee noin kymmenen päivän kuluessa viimeisten munien laskemisesta.[8]
Laji on hävinnyt monilta vanhoilta esiintymispaikoiltaan ja on nykyisin uhanalainen monissa Euroopan maissa[8]. Siksi se kuuluu Euroopan unionin luontodirektiivin II liitteessä mainittuihin lajeihin[7] ja on rauhoitettu lailla myös Suomessa. Suomen lajiston uhanalaisarvioinnissa 2010 se on luokiteltu silmälläpidettäväksi[4], mutta lajin suojelutason katsotaan olevan suotuisa eli paras mahdollinen[10].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Moorkens, E., Killeen, I. & Seddon, M.: Vertigo angustior IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 8.8.2014. (englanniksi)
- ↑ Finlex: luonnonsuojeluasetus (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.iucnredlist.org/details/22935/0
- ↑ a b Ilmari Valovirta, Ulla-Maija Liukko & Hannu Ormio 2010. Nilviäiset. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. s. 391–354 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Kirsi Hutri & Tiina Mattila: Kotilo ja simpukkaharrastajan opas. Tammi 1991 ISBN 951-30-9696-3 s. 56–57
- ↑ a b Ympäristö.fi
- ↑ a b c d A. Koivunen, P. Malinen, H. Ormio, J. Terhivuo & I. Valovirta: Suomen kotilot ja etanat. Opas nilviäisten maailmaan. Helsinki: Hyönteistarvike Tibiale Oy, 2014. ISBN 978-952-67544-6-8. s. 73 sekä 158–159
- ↑ a b c d SUB Göttingen: AnimalBase (englanniksi)
- ↑ a b c d Irene Routio: Kapeasiemenkotilon (Vertigo angustior) ja pienisiemenkotilon (Vertigo pygmaea) esiintymisestä ja ekologiasta Suomessa. Lounais-Suomen ympäristökeskus 2008 ISBN 978-952-11-3270-4
- ↑ Metsien direktiivilajit
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Johtopäätökset suojelutasosta
- Narrow-mouthed whorl snail (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Luonnontieteellinen keskusmuseo (Arkistoitu – Internet Archive)