Kaohsiung
|
高雄 |
||
|---|---|---|
Kaohsiungin satamaa |
||
Vaakuna |
||
|
|
||
Kaohsiungin sijainti Taiwanissa |
||
|
Koordinaatit: Koordinaatit: |
||
| Valtio | Kiinan tasavalta | |
| Hallinto | ||
| – Asutustyyppi | Itsehallinnollinen kunta | |
Kaohsiung (kiin. 高雄, pinyin: Gāoxióng, jap. Takao) on Taiwanin toiseksi suurin kaupunki. Kaupunki ei kuulu mihinkään hallinnolliseen alueeseen vaan muodostaa oman itsehallinnollisen kuntansa.
Kaohsiung on tärkeä teollisuus- ja liikennekeskus. Vaikka Kaohsiungin kadut ovat leveämpiä ja liikenne vähäisempää kuin Taipeissa, kaupunki on pahasti saastunut raskaan teollisuuden takia.lähde? Kaohsiung on myös Taiwanin tärkein öljysatama.
Historia [muokkaa]
Kaohsiung perustettiin Ming-dynastian loppuvaiheessa. Kaupunki kasvoi pienestä kylästä, jota kutsuttiin Holo-kielellä nimellä Táⁿ-káu (打狗). Hollantilaiset perustivat paikalle Fort Zeelandia -nimisen linnoituksen vuonna 1624. Kiinalaiset ajoivat hollantilaiset kuitenkin pois 38 vuoden päästä. 1600-luvun lopulla kaupunki kasvoi voimakkaasti Manner-Kiinasta tulleiden siirtolaisten takia. Qing-dynastia valloitti Taiwanin vuonna 1684 ja nimesi kaupungin Fengshaniksi.lähde?
Shimonosekin rauhassa 1895 Taiwan luovutettiin Japanille. Japanilaiset kehittivät kaupunkia etenkin sen satamaa. Japanilaiset rakensivat myös kaupungin katuja. Kun Kiina sai takaisin Taiwanin hallinnan 1945, kaupunki sai nykyisen länsimaisen nimensä, joka perustui Wade-Giles-latinisaatioon (Kao-hsiung).
-
Kaohsiung National Stadium toimi World Games 2009 -urheiluturnauksen kilpailupaikkana.
Aiheesta muualla [muokkaa]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kaohsiung Wikimedia Commonsissa
Sivulta puuttuu