Kalixlöjrom

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
"Kalixlöjrom"-mätiä.

Kalixlöjrom on Perämeren muikun eli maivan mätiä. Sitä pyydetään Perämeren pohjoisosasta Piitimen ja Haaparannan väliseltä Ruotsin merialueelta. Kalixlöjrom on Euroopan unionin nimisuojaama elintarvike.[1]

Nykyään Kalixlöjrom on maailmanlaajuisesti tunnettu brändi, jonka kilohinta vaihtelee 100–400 euron välillä. Nimensä se on saanut Norrbottenissa sijaitsevasta Kalixista eli Kainuusta. Kalixlöjrom-nimitystä saa käyttää ainoastaan lisensoitujen pyytäjien mädistä.[2] Maivan pyyntikausi Norrbottenissa alkaa syyskuun jälkipuoliskolla ja jatkuu lokakuun loppuun saakka.[3]

Maivan elinympäristöstä johtuen sen mäti on kiinteämpää, väriltään punaisempaa ja maultaan miedompaa kuin muiden muikkujen mäti.[3] Suomen merialueelta pyydetty maivan mäti ei ole yhtä arvokasta, johtuen muun muassa nimisuojan ja brändin puutteesta. Lisäksi Suomessa tuotetaan runsaasti sisävesien muikun mätiä, joka kilpailee Perämeren maivan kanssa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Euroopan komission päätös 24.3.2010 Viitattu 16.10.2013.
  2. a b Pekka Juntti: "Punaisen kullan metsästäjät", Satakunnan Kansa 2.10.2013, s. B6–9. Viitattu 16.10.2013.
  3. a b Caviar of Kalix Viitattu 16.10.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]