Kaarle Vilhelm Ferdinand

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Braunschweigin herttua Kaarle Vilhelm Ferdinand

Kaarle Vilhelm Ferdinand (saks. Karl Wilhelm Ferdinand; 9. lokakuuta 1735 Wolfenbüttel10. marraskuuta 1806 Hampuri) oli Braunschweigin herttua vuosina 1780–1806 ja Preussin armeijan marsalkka vuodesta 1787 lähtien. Hän johti Preussin armeijaa sen lopettaessa Alankomaiden vallankumouksen vuonna 1787, palauttaen Orania-Nassau-suvun valtaan. Toista kertaa hän ei enää onnistunut vastaavassa, vaan hänen Ranskan vallankumouksellisia vastaan johtamansa yhdistynyt itävaltalais-preussilainen armeija pysäytettiin Valmyn taistelussa 1792.

Kaarle Vilhelm Ferdinand aloitti sotilasuransa seitsenvuotisen sodan alkaessa vuonna 1757, taistellen aluksi Hannoveria puolustavassa armeijassa ja myöhemmin Preussin armeijassa. Sodan aikana hän sai maineen hyvänä alipäällikkönä ja Preussin armeijan kenraali hänestä tuli vuonna 1773.

Noustuaan valtaan Braunschweigissa vuonna 1780 Kaarle hallitsi ajan ihanteen mukaisesti valistuneena itsevaltiaana. Aikaisemmat läheiset suhteet henkilötasolla hänen ja Preussin kuningas Fredrik II Suuren välillä vaihtuivat Preussin ja Braunschweigin väliseksi kiinteäksi liittolaissuhteeksi.

Vuonna 1787 Kaarle johti Preussin armeijan hyökkäystä Alankomaihin, jossa oli tarkoitus pysäyttää vuonna 1784 alkanut vallankumous ja palauttaa Vilhelm V takaisin käskynhaltijaksi. Hän onnistui tehtävässä ja menestys Alankomaissa piti yllä Preussin armeijan hyvää mainetta, vaikka Fredrik Suuri oli kuollut vuotta aikaisemmin 1786. Samanlaisen operaation Kaarle sai johtaakseen vuonna 1792, tällä kertaa Ranskan vallankumouksellisia vastaan, tavoitteena Ludvig XVI:n tukeminen.

Aluksi yhdistynyt Itävallan ja Preussin armeija eteni Pariisia kohti menestyksekkäästi, mutta ranskalaiset pysäyttivät Kaarlen Valmyn taistelussa 20. syyskuuta 1792. Taistelun jälkeen Kaarle vetäytyi hätäisesti Ranskasta ja vallankumous pelastui. Hän jätti Preussin armeijan vuonna 1794, mutta palasi palvelukseen Preussin, Venäjän ja Saksin muodostaessa neljännen liittokunnan Napoleonia vastaan vuonna 1806. Napoleonin marsalkka Davout kuitenkin löi Kaarlen johtamat preussilaiset Jenan taistelussa 14. lokakuuta samana vuonna. Kaarle haavoittui kuolettavasti taistelun aikana ja kuoli muutaman viikon kuluttua. Jenan tappiota pidettiin yleisesti osoituksena Preussin armeijan alamäestä, joka oli alkanut Fredrik Suuren kuolemasta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Black, Jeremy: Warfare in the Eighteenth Century. Lontoo: Cassell, 2002. ISBN 0-304-36212-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]