Juli Hariton
| Juli Borisovitš Hariton | |
|---|---|
| Юлий Борисович Харитон | |
 Haritonin 100-vuoutispäivän kunniaksi julkaistu postimerkki |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 27. helmikuuta 1904 Pietari, Venäjä |
| Kuollut | 19. joulukuuta 1996 (ikä 92) Sarov, Venäjä |
| Kansalaisuus | Neuvostoliitto |
| Arvonimi | Sosialistisen työn sankari (1949, 1951, 1954) |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot |
Leningradin polyteknillinen korkeakoulu Cambridgen yliopisto |
| Opinnot | fysiikan tohtori |
| Väitöstyön ohjaaja |
Abram Ioffe Ernest Rutherford |
| Instituutti | Arzamas-16 |
| Tutkimusalue | Ydinfysiikka |
| Tunnetut työt | Neuvostoliiton ydinaseryhmä |
| Palkinnot |
Leninin kunniamerkki (1956) Neuvostoliiton valtionpalkinto (1949, 1951, 1953) |
Juli Borisovitš Hariton (27. helmikuuta 1904 – 19. joulukuuta 1996, ven. Юлий Борисович Харитон) oli neuvostoliittolainen ydinfyysikko. Hän oli mukana kehittelemässä Neuvostoliiton varhaisia ydinaseita.[1]
Hariton valmistui vuonna 1925 Leningradin polyteknisestä opistosta, missä Abram Ioffe oli hänen ohjaajansa.[2] Hän jatkoi opintojaan vuosina 1926–1928 Cambridgessa Ernest Rutherfordin oppilaana.[1]
Juli Hariton työskenteli Igor Kurtšatovin työryhmässä, Arzamas-16:ssa.[2] Projekti käynnistyi arviolta vuonna 1942, eli Saksan käynnistämän massiivisen hyökkäyksen jälkeen. Aiemmin oli Abram Ioffe kieltäytynyt Neuvostoliiton ydinaseita kehittelevässä työryhmässä toimimiseen, korkeaan ikäänsä vedoten.[3]
Hariton oli inventoimassa eli kehittelemässä monia ratkaisuja. Yksi näistä oli ainakin RDS-3:ssä sekä RDS-4:ssä käytetty Levitoiva rakenne (Levitated Pit), mikä lähes tuplasi varhaisen RDS-1:n tehon sekä oli tätä kevyempi. RDS-1:n jälkeen, Neuvostoliitto alkoi parannella ydinaseitaan, myös omia ratkaisujaan kehittäen.[4] Valtio teki sitä jatkaen ydinasetuotantoaan ja monia erilaisia versioita saman aikaisesti kehittäen.[5] Tuon kehittelyn vahvat vaikuttajat olivat Josif Stalinista NKVD:n ylipäällikkö Lavrenti Berijaan.[6] Eräs atomiaseiden kehittelyn kohde oli kiihdytetty fissio (RDS-6), mihin Hariton osallistui. Juli Hariton oli syntynyt Pietarissa ja hän menehtyi Sarovissa. Häntä on kutsuttu nimellä Neuvostoliiton Oppenheimer, olihan hän etnisyydeltään juutalainen kuten myös äitinsä Mirra.[7]
Juli B. Hariton palkittiin useilla valtionpalkinnoilla, kuten Leninin kunniamerkillä[8] ja Neuvostoliiton valtionpalkinniolla kolme kertaa (1949, 1951, 1953).[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pavel & Anatoli Sudoplatov: Stalinin erikoistehtävissä – kiusallisen todistajan muistelmat (Toim. Jerrold L. & Leona P. Schecter). Alkuteos: Special Tasks. The Memoirs of an Unwanted Witness – A Soviet Spymaster. Suom. Kari Klemelä. Helsinki WSOY 1994 ISBN 951-0-19584-7.
- ↑ a b Yuli Khariton Nuclear Weapon Archive. Viitattu 24.12.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Yuli B. Khariton Nuclear Museum. Atomic Heritage Foundation. Viitattu 24.12.2023. (englanniksi)
- ↑ Sudoplatov, P. A., 1994: s. 266-268.
- ↑ https://nuclearweaponarchive.org/Russia/Sovwpnprog.html Viitattu 30.12.2023.
- ↑ a b Julius Borisovich Khariton Global Security. Viitattu 24.12.2023. (englanniksi)
- ↑ Obituary The Independent. Viitattu 24.12.2023.
- ↑ Mirra Burovsky-Eitingon Jewish Women's Archive. Viitattu 25.12.2023.
- ↑ Siegfried S. Hecker: A visit to Russia's secret nuclear labs Center for International Security and Cooperation. 2017. Freeman Spogli Institute for International Studies, Stanford University. Viitattu 24.12.2023.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||
