Joonas Pohjonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Joonas Pohjonen (s. 1973) valmistui helmikuussa 2000 musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen koulutusohjelmasta, missä hän opiskeli pianonsoittoa Meri Louhoksen ja Erik T. Tawaststjernan johdolla. Pohjonen sai ensimmäisen palkinnon Maj Lind -pianokilpailussa vuonna 1997[1].

Pohjonen on osallistunut muun muassa Eero Heinosen, Lev Naumovin ja Murray Perahian mestarikursseille. Lisäksi hän on opiskellut sävellystä Eero Hämeenniemen ja Paavo Heinisen johdolla. Pohjonen on esiintynyt useiden kotimaisten orkesterien solistina sekä kamarimuusikkona Naantalin Musiikkijuhlilla ja Viitasaaren Musiikin Aika -festivaalilla.

Pohjonen on vuodesta 2001 lähtien toiminut pianonsoiton ja säestyksen lehtorina Helsingin Ammattikorkeakoulussa.

Joonas Pohjosen puoliso vuodesta 1997 on viulutaiteilija Maaret Repo-Pohjonen, jonka kanssa hän on järjestänyt nuorille taiteilijoille leirejä muun muassa Kangasniemen musiikkijuhlien yhteydessä.

Sävellykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pohjonen ykkönen Maj Lind -pianokilpailussa (Arkistoitu – Internet Archive). MTV 5.12.1997. Viitattu 31.7.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.