John Edwards
Wikipedia
John Reid Edwards (s. 10. kesäkuuta 1953) on yhdysvaltalainen demokraattipoliitikko, joka oli John Kerryn varapresidenttiehdokas vuoden 2004 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Edwards oli ehdolla vuoden 2008 presidentinvaaleissa, mutta luopui ehdokkuudesta. Hän on ilmoittanut tukevansa Barack Obamaa presidentiksi.
[muokkaa] Elämä
Edwards syntyi Senecan pikkukaupungissa Etelä-Carolinassa, kolmen osavaltion rajamailla. Hän syntyi keskiluokkaiseen perheeseen ja oli sukujuurtensa ensimmäinen jäsen, joka pääsi yliopistoon. Edwards valmistui tekstiililaatujen kehittäjäksi 1974 ja valmistui lakimieheksi myöhemmin Pohjois-Carolinan yliopistosta. Edwards meni naimisiin yliopistossa ollessaan Elizabeth Edwardsin kanssa vuonna 1977 ja heillä on nykyään kolme lasta, Cate (s.1982), Emma (s.1998) ja Jack (s.2000). Edwardsien ensimmäinen lapsi, Wade (s.1979), kuoli auto-onnettomuudessa 1996. Vuonna 2007 Edwards ilmoitti, että hänen vaimonsa Elizabeth sairastaa parantumatonta rintasyöpää, joka hänellä diagnosioitiin ensimmäisen kerran vuonna 2004.
[muokkaa] Ura
Edwards aloitti erittäin onnistuneen (ja hyvin itselleen tuottavan) lakimiehen uransa 1980-luvulla. Hän pyrki ja pääsi Pohjois-Carolinan senaattoriksi 1998. Yhdysvaltain presidentinvaalien demokraattipuolueen esivaaleissa 2004 Edwards sai monet yllättävän määrän ääniä ja tuli valituksi kompromissivaihtoehtona John Kerryn varapresidenttiehdokkaaksi myöhemmin samana vuonna. Kerry hävisi varsinaiset vaalit Bushille 51%-48%.
Edwards työskentelee investointipankin konsulttina.

