Johan Venninen

Wikipedia

Johan Ebenhard Venninen (1. helmikuuta 1909 – 13. huhtikuuta 2008) oli suomalainen eläkeläinen, joka asui Vihdin kunnassa. Huolimatta kahden tapaturman aiheuttamasta täydellisestä sokeudesta hän mm. rakensi räjäyttämällä maakellaria, teki erilaisia metallitöitä esimerkiksi hitsaamalla sekä suunnitteli ja rakenteli erilaisia laitteita, joiden avulla pyrki pysymään normaalissa elämässä ja harrastuksissaan kiinni ilman ulkopuolista apua.^[1] Venninen sai vuonna 2007 Mensa-palkinnon.^[2]

Venninen on esiintynyt kahdessa Matti Kaukisen ohjaamassa dokumentissa, Johan on Venninen (1997) ja Vesille Vennisen mieli (1998), joissa seurataan hänen elämäänsä hänen kesäasunnollaan Dragsfjärdissä. Dokumentit ovat olleet YLE:n TV1:n katsojatoiveiden kärjessä jo vuosien ajan.^lähde? Syy tähän lienee Vennisen elämänasenteessa: Venninen ei ollut vastoinkäymisistään katkera, päinvastoin, hän näki ne haasteina ja mahdollisuuksina. Hänen elämänasenteensa loi hänestä käsitteen pärjääjänä, joka ei valita turhista. Jotkin ihmiset ovat myös vaikuttuneet hänen yksinkertaisista, mutta käyttötarkoitukseensa hyvin soveltuvista keksinnöistään.

Venninen oli kasvissyöjä. Hänen isänsä, joka oli punaisten puolella, kuoli Suomen sisällissodassa.

[muokkaa] Suunnistuslaitteet

Johan Venninen kehitti veneilyä varten erilaisia menetelmiä ja apuvälineitä, joiden avulla hän voi sokeudestaan huolimatta liikkua avomerellä eksymättä.^[1]

Avomerellä ollessaan Venninen käytti matkaradiota kompassin pohjoishaarukan korvaajana. Tekniikka toimii seuraavasti: Aluksi tarkistetaan käsikompassilla pohjoisen sijainti ja käännetään veneen nokka siten, että se osoittaa haluttuun ilmansuuntaan. AM-radioasemien lähetystaajuudesta-, voimakkuudesta- ja erityisesti (ferriitti-) antennista johtuen asema ei kuulu, mikäli radio käännetään tiettyyn asentoon suhteessa lähettimeen (tai mastoon) (antennin akseli osoittaa kohti mastoa). Kun veneen nokka on käännetty haluttuun matkasuuntaan, asetetaan radio veneeseen siten, ettei lähetystä kuulu. Nyt voidaan navigoida vastaavasti kuin normaalinkin kompassin avulla: suunta on oikea, mikäli lähetys pysyy vaimennettuna. Mikäli lähetys alkaa kuulua, pitää venettä kääntää takaisin oikeaan suuntaan. Toimintatapa on sama kuin vanhoilla radiosuuntimalaitteilla.

Veneilymatkan välietapit Venninen merkitsi kehittämällään piippausmerkkipoijulla. Poijun ääni tuotetaan summerilla, joka aktivoidaan vanhasta kellonkoneistosta rakennetulla eräänlaisella mekaanisella sekvensserillä. Hälytys aktivoidaan noin kerran kymmenessä minuutissa. Näin säästetään paristoja verrattuna tilanteeseen, jossa hälytys soisi jatkuvasti. Hälytyksen suunnasta voi havaita esimerkiksi, kuinka paljon on tullut liikkuneeksi sitten poijun laskemisen.

Kotilaituriin saapumisen helpottamiseksi Venninen kehitti kaksi piippauslaitetta, jotka hän asensi eri paikkoihin kotirannalle. Kotirantaa lähestyttäessä pyritään etsimään paikka, jossa laitteiden äänet soivat päällekäin. Tällöin ollaan linjalla, joka johtaa suoraan laituriin. Vastaavanlaisesti näkeville on Suomessa käytössä linjataulut: kaksi toisistaan etäällä olevaa taulua, joissa on punainen/oranssi tai musta viiva valkoisella pohjalla, linjataan niin, että viivat ovat toistensa päällä, voidaan päätellä veneväylän kulkusuunta etu tai takasuuntaan katsottaessa.

Lisäksi Venninen käytti navigoinnissa hyödykseen kohokarttaa ja kaikuluotainta, jonka avulla voi havaita matalikot, samaan tapaan kuten topografikartan avulla saadaan määriteltyä mäet ja laaksot.

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Ylen elävä arkisto: Ajankuvia: Johan on Venninen (haastatteluja, dokumentti)
• Sainio, Ulla: Vuoden 2007 Mensa-palkinnon sai Johan Venninen, 98. Mensalainen, 2007, nro 6, s. 24-26. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 29.12.2008.