Joe Sacco
Joe Sacco (s. 1960) on maltalainen sarjakuvan tekijä ja toimittaja. Hän on tullut kuuluisaksi sotareportaasisarjakuvistaan.
Hän matkusteli laajasti ympäri maailmaa ennen muuttamistaan Yhdysvaltoihin 1972. Siellä hän opiskeli journalismia University of Oregonissa, josta hän valmistui 1981. Valmistuttuaan hän jatkoi matkustelua ja eli Yhdysvalloissa, Maltalla ja eri puolilla Eurooppaa. Hän teki töitä piirtäjänä ja toimittajana monelle eri taholle, esimerkiksi Comics Journal -lehdelle.
Saccon ensimmäinen laajempi sarja oli Yahoo, julkaistu alun perin 1988–1992. Parhaat palat on kerätty Notes from a Defeatist -albumiin. Tänä aikana Sacco kiinnostui Lähi-idän arasta tilanteesta ja matkusti Israeliin sekä miehitetyille alueille, missä hän aloitti ensimmäisen suuremman teoksensa tekemisen. Palestiina on päiväkirjamainen kokoelma Saccon matkakertomuksia ja se keskittyy tapaamisiin palestiinalaisten kanssa ja heidän kertomuuksiinsa. Sacco voitti American Book Award -palkinnon 1996.
Tämän jälkeen Sacco matkusti Sarajevoon ja Goraždeen, Bosnian sodan loppuvaiheilla. Tuona aikana hän tuotti kolme sotareportaasisarjakuvaa: Safe Area Goražde, The Fixer ja War's End. Safe Area Goražde voitti Eisner-palkinnon parhaana sarjakuvaromaanina vuonna 2001.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Valittuja teoksia
[muokkaa] Suomeksi
- Palestiina. (Palestine, 1996/2001.) Suomentanut Juhani Tolvanen. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29077-7.
[muokkaa] Englanniksi
- 2005: War's End
- 2004: The Fixer
- 2003: Notes from a Defeatist
- 2003: The Fixer: A Story from Sarajevo
- 2002: Safe Area Goražde: The War in Eastern Bosnia 1992–1995
- 2001: Palestine
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Laura Honkasalo: Sarjakuvajournalismista skandaalisarjakuvaan. Kulttuurivihkot 3/2000.
- Päivi Ängeslevä: Sarjakuvalla konfliktien kimppuun. Kehitys 2/2004.
Sivulta puuttuu